Pääkallo.fi

Miesten liigan ottelut viikolla 6 (7.2.-13.2.)

Viestejä
1,015
Onnittelut OLSille, kova taistelu palkittiin pisteillä. Mielenkiintoiset tilastot. Kuinkahan usein salibandymatsi voitetaan saamalla koko ottelussa 13 laukausta maalille asti ja niistä 7 meni sisään?

Ei kai tuo niin tavatonta ole, esim. Jymyn Classic-voitossa 7/15.

Tilastoharhaa osittain, koska puolustavalla altavastaajalla laukauksia kyllä tulee mutta huonoilta sektoreilta ja ohi eivätkä ne sitten näy tilastoissa. Vastaavasti tänäänkin Oilers jauhoi loistopaikkoja varsinkin koko ensimmäisen erän sekä kolmannen jälkipuoliskon, mutta ne eivät vain realisoituneet maaleiksi asti. Puolustuksen voitto, kelpaa kyllä.

Maalivahdeillehan vähät ja epäsäännölliset hyökkäykset ovat vaikea tilanne, kun pelin rytmi vaihtelee paljon.
 
Viestejä
397
Nordström on kyllä normaalisti nähtyä parempi. Tänään ei kyllä tarttunut sitten millään.

Nordström ollut minusta kehno koko tämän kauden ja vastustajat näyttävät tietävän sen hyvin. Mikään ei tartu ainakaan kaukovedoista. Ei ole mielestäni läheskään näin huono ollut aikaisemmilla kausilla, mutta ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä. Ei yhdelläkään muulla kärkijengillä ole läheskään noin huonoa kakkosveskaa. Ei toki hätää niin kauan kuin Kaltiainen pysyy terveenä.

Mutta joo, olihan Oilersilla paikkoja iskeä joku 15 maalia. Turhan moni hyökkääjä oli ihan unessa maalipaikoissa.
 

Säbantteri

Oli kyllä SPV:llä tukku niin karseita virheitä ja ajattelemattomasti otettuja jäähyjä, että oli suurta tuuria, että pääsivät jatkoille asti ja lopulta rankuilla kaksi pistettä. Ne ovat aika tärkeitä, runkosarjassa kun kaikki sijat 6-8 on vielä täysin auki eikä se pleijaripaikkakaan saletissa ole, jos Ervi pääsee vielä kovaan kevätkuntoon.
 
Viestejä
7,836
Edelleen olen sitä mieltä, että SPV on huomattavasti lähempänä kotietua kuin playoffeista jäämistä. Joka ei tietenkään tarkoita, että kumpikaan oikeasti tapahtuisi.
 
Viestejä
14
Nordström on kyllä normaalisti nähtyä parempi. Tänään ei kyllä tarttunut sitten millään. Mutta oli tuolla ohipeli kyllä monella avainhyökkääjälläkin. Markkola, T.Iiskola, Lindfors nyt ensimmäisenä tulee mieleen. Noista paikoista olisi pitänyt naulata 15 maalia, jolloin olisi ollut jo ihan sama kuka omien tolppien välissä seisoo. Anekdoottina jos Oilers olisi pystynyt viimeistelemään samalla laukaisuprossalla kuin OLS (27%), niin Oilers olisi tehnyt 19 maalia :).

Kovasti on muuttunut kyllä pelaajaprofiili Lindforsilla kun 1+1 nykyään ohipeli häneltä 😃
 

Säbantteri

Edelleen olen sitä mieltä, että SPV on huomattavasti lähempänä kotietua kuin playoffeista jäämistä. Joka ei tietenkään tarkoita, että kumpikaan oikeasti tapahtuisi.

Seitsemän pistettähän tuossa näyttää olevan eroa molempiin suuntiin. Ei mitenkään tekemätön paikka "yltää" kummallekaan rajalle. Toki vaatii "apuja" muilta ja todennäköisesti SPV on seitsemäs tai kahdeksas.
 
Viestejä
982
Kovasti on muuttunut kyllä pelaajaprofiili Lindforsilla kun 1+1 nykyään ohipeli häneltä 😃
Joo totta. Mun moka tuo, vedetään takaisin Lindforsin osalta. Vaikka kieltämättä jos kerran väläyttää tupla paitaa päällä, niin nostaahan se odotuksia.😉
 
Viestejä
14
Joo totta. Mun moka tuo, vedetään takaisin Lindforsin osalta. Vaikka kieltämättä jos kerran väläyttää tupla paitaa päällä, niin nostaahan se odotuksia.😉

Ostan kyllä tämän, pientä provoa vain 😉 Mutta kyllähän Lindfors avainpelaajaksi nykyään lasketaan. Top-4 laitahyökkääjä Oilersissa mikä kertoo jo jotakin nykyisestä tasosta ja pistepörssin top25. Eilen ykkönen pelas aika hurlumhei sählyä omissa ja vastustajan päässä soi, mutta plussalle jäi. Kakkoskenttä mielestäni eilen epäonnistui, hävisi oman pelin. Olisi pitäny tuottaa maaleja enemmän ja kolmonen pelasi sen legendaarisen 0-0 pelin.
 

Jussi Koivunen

Seitsemän pistettähän tuossa näyttää olevan eroa molempiin suuntiin. Ei mitenkään tekemätön paikka "yltää" kummallekaan rajalle. Toki vaatii "apuja" muilta ja todennäköisesti SPV on seitsemäs tai kahdeksas.

Tämä. SPV:lle sanoisin sijat 6-8. Sijoilta 2-5 en näe kenenkään romahtavan niin paljoa, että Speve kotiedun saavuttaisi. Enkä myöskään näe, että Speve se ensimmäinen on, joka pleijareiden ulkopuolelle tulee romahtamaan.

Näkisin lähinnä sen, että Speve tulee aika varmasti oleen se ei haluttu vastustaja kärkinelikolle. Kuka sieltä sitten ikinä ulos jääkään sijalle viisi (TPS, Oilers, KrP, Happee), sanoisin että hyvin lähellä samoilla tasoilla Speven kanssa kun paras seitsemästä aletaan pelaamaan.
 
Viestejä
7,836
LASB käytännössä varmisti suoran säilymisen, playoffeihin ei asiaa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
7,836
Aika huono peli SPV:ltä ja loputon määrä virheitä jotka meinasivat ratkaista pelin joten kaksi pistettä maistuu. Vähän pettymys että Kosken pistettä ei huomioitu mitenkään, Kohonen ja Johansson kukitettiin aikoinaan kesken pelin.

Riittää kun vilkaisee, että mikä joukkue oli ottelussa järjestävänä seurana, niin selviää, että miksei.

Täsmälleen samasta syystä kuin se, että lopputulos tunnustetaan reilusti näin:
1644700041833.png
 
Viimeksi muokattu:

Säbantteri


Kun ihan joukkueiden tämänpäivän kokoonpanoja tarkastelee, niin SPV:n poissaolojen lista on massiivinen: Hankkio, Keskinen, Tammiranta, Lokasaari. Lisäksi Hakosen vire riittää toistaiseksi penkin päähän. Nyt testataan rosterin leveyttä.

SPV:llä on koronan takia siirtynyt Happee-peli kahdesti.
 
Viestejä
397
Oilersille ei näytä kotietu maistuvan. Melkoisen karmaiseva viikonloppu.

Ei näytä ei. Perjantaina sentään ei ollut pelillisesti muuta vikaa kuin maalinteko ja veskaripeli, mutta tänään surkea matsi Oilersilta. Näillä otteilla ei pitkää kevättä tule. Puolet porukasta täysin unessa tällä hetkellä ja osalla ei vaan taso riitä. Valmennuskin voisi koittaa herätä ja saada jotain järkeä noihin kentällisiin, ja antaa junnuosastolle vihdoin enemmän peliaikaa.

Erviltä toisaalta varmasti paras peli pitkään aikaan. Lund ja Sipilä ainakin pelipäällä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7,836
Aika kivoja rahoja saanut tehtyä, jos on Pitkävedossa ottanut kiinni viimeisen viikon ajalta nämä:
Classic - Jymy X
OLS - KrP 1
Oilers - OLS 2
ErVi - Oilers 1
 
Viestejä
7,836
Onpa tosi mielenkiintoinen OLS - Tiikerit tulossa. Paperilla on täysin selvää kumpi tämän voittaa, mutta OLS on suoraan sanottuna aivan surkea pelaamaan suosikkina ja vastaavasti Tiikereillä ei ole peleissä enää mitään panosta. Tiikereiden murskavoittoon en usko, mutta muuten tässä voi käydä ihan miten tahansa.

Eli jos tässä nyt on jotain oppinut viimeisen viikon aikana, niin tulosvetoon sellainen 2 - 10 Tiikereille tuohon peliin lienee aika lähellä.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös