Pääkallo.fi

Miesten liigaottelut 26.11-30.11.

Viestejä
1,124
Kohtuullisen, mutta en sano kumman oli pehmeämpi 😎

Hieno ja joukkueiden näköinen matsi isossa kuvassa, ekaa erää lukuun ottamatta. Classic oli pallossa enemmän, mutta ainakin paikan päällä hyvät paikat aika tasan.

Ratkaisu halpa, mutta hasardit "kuuluu" Laitilan peliin, sen verran ottaa riskejä onnistuneesti vaikka pistesaldo (ja toki +- on tällä erää) vaatimton. Mutta kaikkea ei mitata numeroilla etenkin kun kakkossyötöjä ei ole. Enemmän oli tarjolla, mutta pisteeseen on tyytyminen ja yhtään otettua pistettä ei oteta pois. (ellei ole Happee)
 
Viestejä
725
Oliko tosiaan niin, että vain toisesta Seinäjoella pelanneesta joukkueesta löytyy MM-kisapelaajia? Ja nimenomaan tuosta hävinneestä. No vitsit sikseen.

Turha on Krp:n hakea syytä tappiolleen mistään Rantalan poissaolosta. Näädät oli selkeästi perässä ihan jokaisella osa-alueella 50 minuuttia. Lopussa 6v5-pelissä olivat parempia. Siinä kohtaa SPV ei onnistunut erikoistilanteen puolustamisessa ja antoivat Nokialle aivan liian monta kosmeettista kavennusmaalia. Loppulukemien neljän maalin ero tosiaankin mairittelee Näätiä. Tasoero tasakentällisin oli tänään jäätävä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: #68
Viestejä
451
SPV:ltä vakuuttava esitys tänään. Kyllähän KrP osaa ylivoimaa ja 6vs5 pelata, mutta muuten jäi tosi valju kuva näädistä. Ehkä muutenkin vähän laskeva käyrä heidän tekemisessään tällä hetkellä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: #68
Viestejä
23
No tällainen peli Speveltä tänään, seuraava voi taas olla ihan katastrofi,taso näillä nuorilla vaihtelee vielä melko paljon,mutta tulevaisuudessa on kuitenkin odotukset korkealla,niin nuori tämä porukka on.On kuitenkin jo osoittanut,että voi voittaa melkein kenet vaan,Oilers peli kotona Urheilutalolla toki oli huono esitys.
 
Viestejä
183
Vai olisiko SPV vaan hyvä?
Pohjaalaista vaatimattomuuttako..? No, jotta oliha se hyvä.

Heitin kommenttini, kun peli oli 5-0 ja ihmettelin siinä samalla, että missä Rantala on. En siis katsonut koko peliä, vaan tulostaulua ja sitä, että Näädillä oli 0-maalia saldona....

Rantalaan liittyen heitin siis ilmoille kywymyksen, johon en vastausta saanut. Eikä sitä taida kukaan tietääkään...
 
Viestejä
725
Pohjaalaista vaatimattomuuttako..? No, jotta oliha se hyvä.

Heitin kommenttini, kun peli oli 5-0 ja ihmettelin siinä samalla, että missä Rantala on. En siis katsonut koko peliä, vaan tulostaulua ja sitä, että Näädillä oli 0-maalia saldona....

Rantalaan liittyen heitin siis ilmoille kywymyksen, johon en vastausta saanut. Eikä sitä taida kukaan tietääkään...
Toki Rantala on kova pelimies, mutta Näätien kannalta on todella toivottaa, että eivät ole noin vahvasti yhden miehen varassa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös