Pikku seurassa toiminut valmentanut aikuinen siirtyi mukaan ja soitteli aktiivisesti vanhoja valmennettaviaan mukaan. Toisten seurojen huomautettua asiasta Starsia puhelut vähenivät mutta eivät toki loppuneet. Tuolla toiminnalla tullaan taas siihen mikä tekee toiminasta tuomittavaa. Aikuinen soittaa jopa alaikäisille suoraan. Lupauksia sm-joukkueesta on heitetty. Lottovoittokin on mahdollista mutta ei sitä voi luvata.
Northern Star on hieno seura. On valitettavaa jos muutama aikuinen toiminnallaan häpäisee hienon tarinan. Pojille toivotan hyvää ja hienoa kun pelit jatkuu. Seuratoimijoita ei ole koskaan liikaa mutta huijareita ja värväreitä on. Moraalin omaava aikuinen siirtyisi syrjään lopullisesti.
Tuollainen värvääminen on yleistä ja tavallista. En tiedä mikä siitä tekee tuomittavaa tässä tapauksessa. Seurojen valkut ja valmennuspäälliköt, miksei muut toimihenkilöt ja vanhemmatkin soittelevat toisten seurojen, etenkin pienten pelaajille ja houkuttelevat joukkueeseensa. Tätä tapahtuu läpi Suomen.
Tässä nousee esille vertailu siitä, kenen etu on ensisijainen: pelaajanko, useimmiten alaikäisen nuoren tai lapsen, vaiko seuran ja joukkueen?
Pelaajan edun mukaista on valinnanvapaus vaihtaa seuraa tai joukkuetta niin halutessaan. Yksi tyypillinen tilanne on syksyn karsinnoissa pärjäämisen vaikutus. Jos joukkue menestyy karsinnoissa, se voi yrittää parantaa mahdollisuuksiaan hankkimalla uusia pelaajia. Toisaalta karsinnoissa pettyneen joukkueen pelaajat voivat kokea päätyneensä väärään sarjaan ja hakeutuvat pois joukkueesta.
Kumpaakin em. vaihtoehtoa voi pitää epälojaalina toimintana. Seura voi uusilla pelaajilla korvata joukkueeseen jo keväällä tai vuosia aiemmin sitoutuneen pelaajan. Kilpaurheilussa tätä pidetään normaalina ja hyväksyttävänä käytäntönä, vaikka se on ulos kokoonpanosta tai koko joukkueesta joutuville pelaajille todella rankka asia. Samalla seura voi periaatteessa vaatia pelaaja toteuttamaan edelleen sitoumuksensa mm. harjoitteluun ja maksuihin, vaikka pelaaja ei enää joukkueeseen todellisuudessa mahdukaan eikä seura enää sitoudu pelaajaan. Tähän seuran näkökulmaan peilaten pelaajan vapaa oikeus hakeutua toiseen ryhmään on täysin vertailukelpoinen ja yhtä hyväksyttävä.
Jostain syystä tälläkin palstalla ollaan yleisemmin huolissaan seuroista kuin pelaajista. Kenen etujen ajamista varten nuo seurat ovat oikein olemassa, kysyn vaan.
Seuran (yhdistyksen) jäsenyys on vapaaehtoista ja jäsenellä on milloin tahansa oikeus erota yhdistyksestä. Sama koskenee toimintaa seurassa; pelaajalla on oikeus lopettaa osallistuminen seuran toimintaan - kyse ei ole työsopimuksesta. Sopimusjuridisesti kyse on lähinnä palveluostosta, jossa pelaaja on solminut palveluntarjoajan kanssa määräaikaisen (=kausi) sopimuksen. Ainoa oikeasti sitova velvoite palaajalle voi syntyä maksuista. Muusta ei liene mahdollista saada sanktioita läpi kuin vahingonkorvauslain kautta. Ja taloudellisen vahingon tuottamuksellisen aiheuttamisen osoittaminen vahingonkorvaukseen oikeuttavalla tavalla lienee hyvin hankalaa.
On toki mahdollista, että pelaaja on osa jotain joukkuetta ilman seuran jäsenyyttä. Tällöin lienee kyse vielä vähemmästä sitoumuksesta, ellei sitoumusta ole sopimuksella ole määritetty.
Liitto on asettanut pelaajan oikeudelle siirtää edustusoikeutensa seurasta toiseen omat sääntönsä. Pitää tosin huomata, että yhdistyksen jäsenyys ja edustusoikeus ovat kaksi täysin toisistaan erillistä asiaa.