Pääkallo.fi

P-16 Pojat SM-Sarja

Viestejä
780
Joku kirjoitti tällä foorumilla muutama päivä sitten seuraavaa:
”Sarjojen toteutusta on päätetty muuttaa siihen suuntaan, että turha reissaaminen vähenee, eikö se riitä? Omasta puolestani antaisin päätetyille uudistuksille nyt mahdollisuuden.”

Ei se reissaaminen vähene, vaikka kuinka yritetään vääntää lohkoja. Ja vanhempien kustannukset ei vähene sitäkään. Etelässä (PK-seudulla) maksut jo 200-350€/kk.
PK-seudulla maksujen suuruus johtuu pääasiassa valmennus- ja tilakuluista. Näin ainakin useammassa isossa seurassa, joista on omakohtaista kokemusta. Kun joukkueessa on kolme, jopa neljä lajivalmentajaa, fysiikkavalmentaja ja käytössä erikseen fyssarin palvelut, ja treenataan kaupallisissa halleissa 4 kertaa viikossa ovat kulutkin suuret. Mitalijahti maksaa. Yhdessä joukkueessa vuoden 70000 euron budjetista matkakulut olivat vajaan 10000 euroa.

Pohjoisen joukkueilla matkakulut ovat moninkertaiset, ja tietysti kulujen lisäksi reissaamisesta aiheutuva ajankäyttö ja vaiva.

Pidän todella tietämättöminä kaikkia etelän (PK-seudun) seurojen pitkistä matkoista itkijöitä. Esimerkin vuoksi keissi Helsingistä, jossa pelimatka Espoosta Raaseporiin aiheutti pituutensa vuoksi poisjääntejä. Eikä kyse ollut kyydiin puuttumisesta, vaan se "Raasepori on niin kaukana".

Matkakulut pienenevät, jos liitto ymmärtää toteuttaa laajan valtakunnallisen sarjan aluekohtaisesti alkavana, jolloin vasta sarjan edetessä matkat pitenevät.

Huomauttaisin, että vielä on osin käytössä vanha karsintamalli, jossa P18:ssa joukkueista osa vieläkin pelaa kolme viikonloppua karsintaturnausta. Ehkäpä kaikki niistä pitkän matkan päässä niille maakuntien joukkueille. Veikkaan nimittäin , että Espooseen ainakin tulee kotiturnauksia, samoin Hämeenlinnaan. Pohjoisessa kaikki tiet veivät Ouluun ja Jyväskylä on kivasti keskellä Etelä-Suomea. Kotiinpäinveto ja suhteitten käyttö karsintaturnauksia myönnettäessä on huimaa.

Karsinnat yksinään voivat olla lähes kymppitonnin ponnistus. Kun ne jäävät pois, on säästö merkittävä.
 
Viestejä
280
Onhan talouspuoli tärkeä,mutta eiköhän kuitenkin pitäisi olla tuo urheilullinen puoli se tärkeämpi kun puhutaan SM-sarjasta? Fakta nyt vaan on että etelässä löytyy enemmän pelaajamassaa ja sitä kautta enemmän joukkueita myös SM-sarjaan, hyviä joukkueita löytyy ympäri Suomea eli en nyt väitä että etelämpänä on parhaat joukkueet!! Mutta onko se pelaajien vika että asuvat etelässä? Se että lyödään alueelliset karsinnat Esim. 8 joukkuetta joista vaikka 6 pelasi viime vuonna SM-sarjaa ja niistä pääsee vaikka 4 SM-sarjaan ja vaihtoehtoisesti toisessa lohkossa 2 edellisen kauden SM-sarjajoukkuetta ja 4 menee sarjaan, niin onhan siinä pieni ongelma urheilullisesta näkökulmasta vai näenkö asian kieroon?

Olisihan se urheilullisesti oikeampi että karsinnatkin olisivat valtakunnalliset tai sitten vaikka niin että P15-ikäisissä järjestetään karsinnat ja siitä eteenpäin mennään periytyvillä paikoilla menestyksen mukaan, tietenkin siihen voi laittaa vielä "divarin" voittajalle/kahdelle parhaalle takaportin playoutteihin keväälle... tämä houkuttelisi seuroja parantamaan koko junioritoimintaa eikä vain "kultaisen " ikäluokan osalta!

Talous on haasteellinen asia mutta eikö urheilussa pitäisi noiden urheilullisten aspektien olla määräävänä tekijänä? Erilaisia tukimuotoja löytyy jo nykyään aika paljon.
 
Viestejä
780
Talous on haasteellinen asia mutta eikö urheilussa pitäisi noiden urheilullisten aspektien olla määräävänä tekijänä? Erilaisia tukimuotoja löytyy jo nykyään aika paljon.
Mitä tukimuotoja löytyy "aika paljon"? Joukkueen toiminta pyörii taloudellisesti kolmen rahanlähteen varassa: 1. Pelaajien (vanhempien) maksut, 2. Sponsorit ja 3. Talkoot. Etelän jengeissä ei talkoita ole tehty, mitä on oltu mukana. Sponsoritulot muutama tonni maksimi. Siis 90% tulee vanhemmilta.

Avaisitko, mitä "tukimuotoja" on tarjolla. Ja pienituloisia ei taida olla noissa 300 euron kuukausimaksun jengeissä enää olla mukana, eli köyhäinavut eivät niihin perheisiin mene.

Urheilullisesta näkökulmasta katsottuna kaikien pitäisi lähteä kauteen samalta viivalta, sillä jokaiselle joukkueelle lähes jokainen kausi on uusi sarja. Tämä erona aikuisten sarjoihin, joissa joukkue ei kasva ulos sarjasta. Joukkueet muuttuvat enemmän junnuissa, siksi sarjapaikkojen periminen ei ole samalla tavalla perusteltua kuin aikuisissa. Aina reilu urheilullinen tapa on kaikkien joukkueiden aloittaa samalta viivalta kauden alussa, ja siitä mennään huippua kohti sillä sarjajärjestelmällä minka liitto laatii.

Siinä mielessä näkökulmasi on mielestäni kierossa, että siinä annetaan oletetun joukkueiden vahvuuden ohjata niiden järjestystä jo ennen kuin yhtään peliä on pelattu. Lisäksi sellainen ohjailu, joka johtaa joukkueet taloudellisesti tai urheilullisesti eriarvoiseen lähtöasetelmaan, on syrjivää.

Järjestys ratkotaan oikeasti urheilussa siellä kilpailuissa, ei kabineteissa, eikä varsinkaan etukäteen.
 
Viestejä
280
Tukimuotoja on itsessään Seuroilla ja Hope:lla muutamia mainitakseni...

Taitaa kuitenkin olla niin että juniorijoukkueet ei nyt niin hirveästi muutu eri kausien välillä, joten rohkenen väittää että isoissa seuroissa riittää aina massaa laadukkaaseen joukkueeseen, pienemmillä ei välttämättä. Eihän tuota matkustamista voi koskaan saada tasapuoliseksi talouden kannalta ellei rakenneta yhtä kuplaa, jossa kaikki pelaavat ja bussikuljetuksetkin on kerätty kaikilta kollektiivisesti eli pelit maksaa vaikka 5 000€ kaikille asuit lähellä tai kaukana. Yhtä lailla epätasa-arvoisessa asemassa seurat ovat harjoittelukustannusten suhteen, toiset saa harjoitella kaupungin tiloissa ilmaiseksi ja toiset maksaa 100€/tunti hallivuoroistaan.

Vaihtoehtoja on monia mutta se että mennään talous edellä ei ole mielestäni oikein...
 
Viestejä
347
Jos asut paperitehdaspaikkakunnalla ja molemmat vanhemmat ovat tehtaassa töissä, tulot on 2x Helsingin mediaaniin verrattuna ja asumiskustannukset -90%, hallivuorot on joko ilmaisia tai 5€/h ja todennäköisesti seuraa tuetaan vielä tehtaan/kaupungin puolesta, joten kausimaksut varusteineen lienevät 100€ luokkaa per kausi...
Sillä rahalla ei sitten saa valita seuraa tai "automaattista" paikkaa valtakunnallisista ja jokainen harjoituspelikin on 50-100km päässä.

Joko karsitaan siten että kaikki ovat mukana tai sitten alueille jaetaan kiintiöt ja 1.kori menee suoraan SM-sarjaan ja jokainen alue pelaa lopuista paikoista jos halutaan mahdollisimman pienet kustannukset.
 
Viestejä
780
Jos asut paperitehdaspaikkakunnalla ja molemmat vanhemmat ovat tehtaassa töissä, tulot on 2x Helsingin mediaaniin verrattuna ja asumiskustannukset -90%, hallivuorot on joko ilmaisia tai 5€/h ja todennäköisesti seuraa tuetaan vielä tehtaan/kaupungin puolesta, joten kausimaksut varusteineen lienevät 100€ luokkaa per kausi...
Sillä rahalla ei sitten saa valita seuraa tai "automaattista" paikkaa valtakunnallisista ja jokainen harjoituspelikin on 50-100km päässä.
Tiedätkö yhtään kuvaamaasi tapausta, vai onko tämä pelkkä ylilyövä fiktio?

Valkeakosken Hakakin futiksessa taitaa nykyään olla vapaa patruunan otteesta ja hellästä tuesta.
 
Viestejä
347
Tiedätkö yhtään kuvaamaasi tapausta, vai onko tämä pelkkä ylilyövä fiktio?

Valkeakosken Hakakin futiksessa taitaa nykyään olla vapaa patruunan otteesta ja hellästä tuesta.

Team Tempo - SSAB tehdas naapurissa
Keiky - Kemiran tehdas vieressä
Mäntän Urheilijat - Paperitehdas paikkakunta
VarTa - Paperitehdas paikkakunta
Suolahden Urho - Paperi & Traktoritehdas paikkakunta
Imatran voima - Paperitehdas paikkakunta
Sastamolo - Paperitehdas/outokumpu paikkakunta...

Käytännössä pienten paikkakuntien vaihtoehdot pitää lapsiperheitä naapurustossa on joko tukea nuorisourheilua tai rakentaa uusia halleja ja tukea nuorisourheilua, hyvä palkanmaksaja kylällä helpottaa harrastamista.
Jos katsot vaikka sponsoreita, niin Imatran voimalla on DNA, Stora Enso, OP Pankki, VarTalla parikymmentä sponsoria, Sastamololla vielä enemmän, tosin Kemissä kausimaksu taitaa jo huidella lähempänä 200€ kuin satasta.

Valkeakoskella hinnat ovat nousussa, Kiekko-Ahmojen kausimaksu kiekon puolella on jo 500e C-F junnuille joten salibandy lienee puolet tuosta hinnasta..
https://valkeakoskenenergia.fi/wp-content/uploads/2018/10/asiakaslehti-syksy-2018.pdf

Vaikka harrastaisit jokaisessa yllämainitussa joukkueessa yhtäaikaa niin kausimaksut taitaisi jäädä alle Pk-seudun tason.
 
Aika kaukana ollaan tuosta "sponsori maksaa harrastuksen" -statuksesta, jos joukkueen budjettin on näiden etelän suurseurojen luokkaa eli 50000-100000 euroa/kausi.

Paperitehdaspaikkakuntien erityinen vaurauskin on todella vanhaa tietoa. Itse alalla kymmeniä vuosia toimineena tiedän, ettei sieltä all-inclusive diilejä tule edes aikuisten pääsarjajoukkueille, saatikka junnuille. Ilmeisesti oletat harrastuksen olevan halpaa, jos paikkakunnalla on iso tehdas?

On meilläkin seurassa sponsoreita kymmeniä, suurin osa satasen pari antavia. Useamman tuhannen euron sponsoreita on erittäin vähän. Paikallispankkikin saattaa peräti tonnin antaa.

On totta, että pk-seudun suurseuroissa ei juuri sponsorihankintaa junnujenkaan edustusjoukkueissa harrasteta, ainakaan niissä joukkueissa missä mukana on oltu. Ei niissä tehdä talkoitakaan. Kaikki maksetaan suoraan rahana, eli semmoisella helpolla ja elitistisellä tavalla se sujuu. Selkeä valinta se vaikuttaa olevan, eikä sitä kuulu kenenkään vanhemman kyseenalaistaa. Niissä maksetaan kiltisti mitä käsketään siitä laadukkaasta toiminnasta, kiitollisena kun on mukaan päästy. Kun ottaa mukaan kausimaksut, varusteet, asusteet, pelireissujen lisäkulut ja FBA:t niin 4000 euroa menee kaudessa.

Onhan se eri meininkiä kuin talkoohommia tekevissä jengeissä. Mutta jos raha kerran riittää ostaa kaikki harrastuksen osat rahalla ostopalveluina, niin kai sitä rahaa riittää pitkiin pelimatkoihinkin ilman suurempaa itkua? Vai pitääkö pikkuseurojen kompensoida isojen kulujen seurojen tilannetta reissamalla keskenään, ja etelän jengit pääsee vaikka spåralla tai paikallisbussilla peleihin (sorry kärjistys)?
 
Tämä menee ihan OT puolelle, mutta nyt on hukassa mistä puhutaan ja mitä haetaan.
Paperin työntekijöiden vuosipalkka on 2x mediaanin verran, jolloin vanhempien lompakkoon virtaa valuuttaa kustantamaan junioreiden harrastusta. Asumiseen menee murto-osa stadin kuluista, jolloin tuhlattavan pääoman ero kasvaa edelleen.
Hallit ovat joko firmojen rakennuttamia tai kunnan tiloja, jolloin tuntivuokra on joko ilmaista tai ~10€/h.
Sponsoreiden taskusta virtaa muutama kolikko seuran kulurakenteeseen, jolloin kokonaispaketissa juniorin taustajoukoilla on ihan eri määrät vapaata rahaa käytettävissä kun taas samalla maksut ovat murto-osa pk-seutuun nähden.

Kausimaksut jäävät yllämainituista syistä johtuen satasiin kun taas tulopuoli voi nousta kuusinumeroisiin lukuihin. Siltikään tällä ei saada sitä FBA paikkaa, peliaikaa valtakunnallisissa tai edes kovatasoisia harjoituksia välttämättä.

Jokainen näillä seuduilla käynyt kyllä ymmärtää että kadut ei ole kullalla valettuja eikä Eedenin puutarhasta poimita rypäleitä halukkaille vaan kyse on suurista muuttotappiopaikkakunnista. Ainoa millä nämä kuolevat kylät saavat lapsiperheet pysymään on rakentaa lapsille ja nuorisolle ajanvietettä, sekä subventoimalla niiden kustannuksia järkeväksi. Tähän talkooseen osallistuu kylän suurimmat palkanmaksajatkin, koska molempien etu on että kylällä ihmisiä asuu. Kulurakenteista johtuen, summat eivät suuria ole mutta niillä silti on vaikutusta koska se raha menee oikeasti seuralle eikä Aasian valloitukseen.
 
Viestejä
150

Höpö höpo. Muuta maalle ja tutustu realiteetteihin. Plussana saat nauttia elämästä.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Viestejä
347
Ei unohtunut mitään, sinun tietämättömyys maaseudun kuvioista ja elinkeinorakenteesta vaan vähän huvittaa samalla kun rivien välistä paistaa kateus.
Meni väärään ketjuun sun postaus varmaan, sattuuhan näitä.

Asiaan. Näyttäisi olevan P16 karsinnat jaettu ja omat veikkaukset hieman heitti häränpyllyä
https://salibandy.fi/uploads/2021/05/be660346-sarjajarjestelma-p16-valtakunnallinen.pdf

6 lohkoa, jokaisesta 2 parasta suoraan SM-Sarjaan ja 3 tulleista 4/6 pääsee sarjaan.
Divarista ei playoffeihin pääse vaan suoraan lohkojen 1-4 pelaa ne karkelot.
1-6 sijoille SM-sarjassa päässeet lunastavat suoraan paikkansa ensi kauden P17SM alkusarjaan, joten spekulaatiot siitä onko tämä ainutlaatuinen kausi voidaan lopettaa.

Kaksinkertainen alkusarja, eli 4 turnausviikonloppua, jonka jälkeen karsinnat, siitä kolminkertaiseen sarjaan lohkoittain.
Elokuun lopulla kun aloitetaan niin varmaan lokakuulla päästään sarja aloittamaan.
Joku olisi voinut liitolle kertoa että jo viime kaudella odotettiin todella pitkään Jyväskylän joukkueita, koska hallit ovat siellä kortilla, mikäli tänä vuonna yhtä monta joukkuetta selviää valtakunnallisiin sieltä niin aika kireä aikataulu sarjalle saadaan.
 
Viestejä
382
Tietääkö joku, että kumpi noista LASB/SB Heinola joukkoeista on se niin sanottu "ykkösjoukkoe", Valkoinen vai Oranssi?

Varmaan nyt vasta päätetään kumpi on ykkönen kun lohkojako julkaistu. Veikkaan että f lohkossa olisi ykkönen?? Helpompi lohko ehkä kun c??
 
Viestejä
347
Arvontalaulu on hiljentynyt, kolmessa lohkossa, C-D-E on jokaisessa kolme viime kauden SM-joukkuetta, muissa 2 ÅIFin ripustettua hanskat naulaan. Ilman tietoa millä rosterilla päästään karsintoihin niin jotain mutua.

Lohko A on OLS + Happee/SPV/OFBC nipusta joku. OLSilla on varaa hävitä taktisesti OFBC:lle ja nostaa kaverit sarjaan mukaan.
Lohko B on tasaisin, LeBa/JosBan kokoonpano voi nostaa SM-sarjaan asti, ellei osa ole P18 mukana. O2/Leba/Pelicans/Welhot aika tasan.
Lohko C on Tampereen derby, mielenkiintoista nähdä PSS iskukyky ja kumpaan koriin Lasb&nimigeneraattori laittaa 1.nipun.
Lohko D on TPSn ja Wirmon, Karhut lienee heikentynyt liikaa, ErVi P. voi hieman sekoittaa pakkaa.
Lohko E menee Oilersin ja ErVin tahtiin, Indiansin kokoonpanot on suuri kysymysmerkki.
Lohko F on Fosu & SB Vantaa, olettaen että kokoonpanoissa ei ole jääveroa. Lasbilla on tästä lohkosta halutessaan saumat nousta SM-sarjaan.

Elokuun alussa voi tarkemmin katsoa jos kesäsarjoja saadaan pelattua onko tarvetta muokata arvauksia ja voi vähän arvuutella ketkä toiselta kierrokselta mahtuisi mukaan
 
Viestejä
80
Todella mielenkiintoista katsoa että paljonko P18 sarja imee P16 sarjan kärkipelaajia. Silläkin lienee kuitenkin jonkinlainen merkitys joukkueiden tasoon. Talent Cupissa pelattiin P16 sarjassa mielenkiintoisia otteluita. Osa joukkueista kun oli treenannut koko talven/kevään ja osa sai ekan pelinsä puoleen vuoteen.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös