- Viestejä
- 9
Miten on ps edes finaalissa jos klubi nöyryyttä tuollein vai onko vain niin iso tasoero?
Niin OFBC:n ykköskenttä teki 9 maalia tänään, joista yksi pelaaja 5 maalia, että onhan tuo aika merkittävää lopputuloksen kannalta.Pronssipeli oli yllättävän selvä, mutta mitalit tulivat varmasti oikealle joukkueelle. Ensi kaudella tavoitteet korkeammalle ja kirkkaampiin mitalleihin. Joukkueiden kokoonpanot muuttuvat varmasti ja voimasuhteet sen myötä, mikä tekee ensi kaudesta varmasti mielenkiintoisen. Pelataan kuitenkin vielä tämä kausi loppuun.
Tämän päivän finaalien avauksessa OFBC oli todella vahva ja itselle oli yllätys, miten selvin numeroin peli ratkesi. Meidän viimeisessä keskinäisessä kohtaamisessa P/S oli vahva ja vei sarjan selvästi, minkä vuoksi odotin tiukkaa avauspeliä. Pelsut ei ollut huono, mutta nyt oli vastassa hyvin valmistautunut joukkue, mikä ei suostunut häviämään ensimmäistä otteluaan sarjassa.
Yksittäisiä pelaajia on turha nostaa esille vaan vahvin joukkue vie lähes poikkeuksetta pelin. Monella joukkueella on tälläkin kaudella peli perustunut muutaman pelaajan onnistumiseen, mutta ne eivät ole ratkaisemassa nyt mestaruutta. Tämä kertoo paljon siitä, mitä mestaruuteen vaaditaan. OFBC: n ykköskenttä on ollut tällä kaudella vahva kuten edelliselläkin kaudella, mutta tällä kaudella myös muut kentät ovat hoitaneet oman ruutunsa hyvin. Tämä on tehnyt joukkueesta vaikean voitettavan.
Aiemmin taisi joku todeta, että kentällä pitää tapahtua paljon oikeita asioita ennen kuin joku pääsee laittamaan pallon pussiin. Voittajajoukkueessa on yleensä eniten niitä pelaajia, jotka pystyvät rakentamaan maalintekotilanteita. Näin oli tänäänkin.
Mielenkiintoista nähdä löytääkö P/S keinoja kivikovan OFBC: n lyömiseen 😊 Näin katsojan näkökulmasta ei haittaisi vaikka laadukasta peliä näkisi vielä torstainakin. Tsemppiä molemmille huomiseen peliin!
Se siitä tasaisesta pelistä.Tänään Game 2/2. Toivotaan tasaista ja vauhdikasta peliä Ja tietty huippu tunnelmaa. Yleisölle toivomus tälle päivälle positiivisesta hengestä. Jätetään ne ikävät huutelut sikseen. Ei ymmärrä mikä tarve (esim eilen kuultuna) dissata vastustajaa vieläpä johtolukemissa. Onnee molemmille peliin!!!!
Hakekaa joku nyt nuo pelikaanit pois tuoltaSe siitä tasaisesta pelistä.
Finaalien maaliero 21-3😂Se siitä tasaisesta pelistä.
No lukemat ei kertoneet pelistä mitään. OFBC viimeisteli paremminFinaalien maaliero 21-3😂
Mammojen suosikki ei tainnut katsoo kun tulospalvelua🤣Hakekaa joku nyt nuo pelikaanit pois tuolta
Mites oma joukkue?, kateellisten panettelua. Olisi hopee maistunut varmaan sinnekin 🫶Onnea Ofbc! Ihmeteltäväksi jää, miten PelSu oli noin aseenton finaaleissa... olisiko joku muu joukkue laittanut hanttiin paremmin? ErVi, J/B, Karhut, Krp??
Samaa pohdin, J/B ja ErVi se ei noista olisi ollut. Hyvänä päivänä nuo kaksi muuta kyllä.Onnea Ofbc! Ihmeteltäväksi jää, miten PelSu oli noin aseenton finaaleissa... olisiko joku muu joukkue laittanut hanttiin paremmin? ErVi, J/B, Karhut, Krp??
Kateellisuutta viestissäni ei ollut vähääkään ja tämän olisit huomannut jos olisit sen kunnolla osanut lukea. Spekuloin yleisellä tasolla, mitä jos joku toinen joukkue olisi ollut finaalissa. En suinkaan vie mitään kummaltakaan joukkueelta pois. Ofbc loistava joukkue, ei mitään pahaa sanottavaa. Sudet ansaitsi paikkansa, mutta aseettomuus yllätti. Omaa joukkuetta tosin ikävä kyllä ei ole näissä karkeloissa, mutta kiitos silti uskosta. Ylläpito varmaankin käsittelee nimimerkkien veikkailun piakkoin!Mites oma joukkue?, kateellisten panettelua. Olisi hopee maistunut varmaan sinnekin 🫶
Älä ny tahallaan ymmärrä väärin, ainakaan minua. Kaikki kunnia mestarille, täysin ansaittu.Täällä puhutaan siitä miten huonoja Pelsu oli.
Mutta todellisuus on se että mikään joukkue ei olisi voinut pysäyttää tuota oulun lentoa. Käsittämätön joukkue hengi ja ylikylän ykkösketju. täällä puhutaan karhuista ja ervistä että olisi laittanut kovempaan hanttiin ja vastaus siihen on EI IKINÄ olisi voinut karhut ainakaan maalia tehdä koko sarjassa. Onnittelut Ofbc upea kausi heillä ja toistaiseksi suomen ehdoton ykkönen. Ensi kaudella uudet tuulet ja silloin mestaruus tulee muualle.