Pääkallo.fi

P17 SM-sarja 2024-25

Viestejä
118
Yhtään plussaa ei kyl kannata antaa Turun suuntaan. Tuo minuutti ennen pelin loppua tullut älytön vastustajan vahingoittaminen jälleen kerran saman joukkueen toimesta vetää hiljaiseksi. Ansaitusti divariin ehkä kaikkien aikojen vaisuimpana P17 SM sarjan joukkueena.
Porilainen on kerrankin samaa mieltä kaikesta jonkun kanssa palstalla. Ottakaa päivä ylös! Edes Raumalla ei häviön hetkellä sikailla. Kohta joku kirjoittaa ”mutkun pieniä poikia ja harmitti.” Kyllä omiakin poikia aikanaan harmitti, mutta sikailuun ei lähdetty! Jos mailaan tartut niin kestät seuraukset ja 17-vuotta täyttävät eivät enää ole ihan pikkupoikia.

Mitään yllättävää tuloksessa ei ollut. Toinen joukkue voittanut ison osan peleistään, toinen hävinnyt kaikki. Toinen joukkue esiintynyt oikeastaan aina hyvin ja toinen pelannut välillä yhdeksällä, joista osa vielä pari vuotta nuorempia. Porilainen alleviivaa, että edes raumalaiset eivät olisi ajatelleet, että BC karsinnat hoitaa. Sitten vielä naureskellaan, kun hävitään ja omat kaverit hölmöilevät. Jos ei joulukuuhun mennessä ole peliäkään voittanut niin valitettavasti ansaitsee jopa porilaisen varastomiehen varsin alhaisilla standardeilla lipun divariin. Jossain sarjassa ja seurassa sillä olisi jo valmentajakin ansainnut lipun muualle, tai meidän lajimme tapauksessa, muihin tehtäviin seurassa.

Keltainen sukellusvene opetti porilaiselle, ja jopa raumalaisille ja palstan hölmöille hupsuttelijoille, kaksi asiaa. Ensinnäkin ylivoimaisesti SM-sarjan surkein joukkue (tosiaan jopa historiallisesti) ei ole automaattisesti parempi kuin divarin parhaat. Toiseksi divarin ja SM välinen tasoero ei häntäpään osalta olekaan kauhean iso. Samaa alleviivasi myös BBU/JoKi vastaan Happee -ottelusarja. Alemman SM-sarjan joukkueille ikävä asia on, että muutaman satasen per pelaaja tuovat Kemin reissut kivasti kattavia kolahtavia kuluja lisää.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille takatolpilta tyhjiin laittaville ja kaveriporilaisille!
 
Viestejä
392
Yhtään plussaa ei kyl kannata antaa Turun suuntaan. Tuo minuutti ennen pelin loppua tullut älytön vastustajan vahingoittaminen jälleen kerran saman joukkueen toimesta vetää hiljaiseksi. Ansaitusti divariin ehkä kaikkien aikojen vaisuimpana P17 SM sarjan joukkueena.
Striimiä ei kelailtu, joten tämä liven ulkopuolelta näkemättä. Kun näin ilmeisesti oli, ei tosiaan puolikasta puolustavaa sanaa, siltä osin korjaan omaa lausuntoani. Kunnioita kaikkea peliin liittyvää.
 
Viestejä
78
Joo tosiaan.. Onnittelut ensinnäkin Sastamololle SM paikasta ja Happeelle siellä pysymisestä. Turussa ollut ottelutapahtuma ei ollut itsellä seurannassa, mutta pakko sanoa, että tuhnu oli BeeCeen SM visiitti. Kaikenmaailman 23-1 ja 20-2 osoitti, että ei ollut Turun porukalla oikein mitään sanaa. Sastamolo mielenkiintoinen joukkue nähdä jatkosarjasta. Saako hyötyä muiden joukkueiden pitkistä reissuista ja vastavuoroisesti tuottaako matkat vaikeuksia, kun poistuvat omasta kotikylästä varsinkin Kehä III:n sisäpuolelle.

B/J - Happee oli koko rahan viihdettä ja tällä kertaa Happeella kesti pää paremmin pilkkuskabassa. BBU:n Golden Boy sai pari kertaa avaimet ratkaista ja oli paikka naulata ottelu jo jatko-erässä, mutta Herranen sai nollattua rankkarit ja lopulta Keravan pojille suru puseroon. Happee tulee myös olemaan mielenkiintoinen, koska melkoisia mood swingsejä on joukkueen peli täynnä. Toisena viikonloppuna kamppailee voitosta KRP:tä ja Tiikereitä, kun taas toisena meinaa olla hätää kärsimässä Divari tason jengiä vastaan.

Lopulta omasta mielestä kuitenkin voittajat olivat ne ketkä sen enemmän ansaitsivat. Painotetaan myös, että kyseessä vain oma mielipide ja myös vasta-arvion saa heittää, jos siltä tuntuu! Hyvää Joulun odotusta jokaiselle foorumin säbä-niilolle.
 
Viestejä
10

Itseasiassa Sastamolon reissut taitaa lyhentyä. Divarissa vieraissa näytti olevan Lappeenrantaa, Keravaa ja Raumaa. Nyt Oulua, Kokkolaa ja Jyväskylää. Että kyllä reissuihin on jo vähän taidettu tottua
 
Saattaa lyhentyä hieman, mutta kyllä siellä täytyy nytkin lähteä Hesaan, Maskuun, Joensuuhun yms. anyway jännä nähdä miten poropojille käy SM karkeloissa
 
Viestejä
12
Joo tosiaan.. Onnittelut ensinnäkin Sastamololle SM paikasta ja Happeelle siellä pysymisestä. Turussa ollut ottelutapahtuma ei ollut itsellä seurannassa, mutta pakko sanoa, että tuhnu oli BeeCeen SM visiitti. Kaikenmaailman 23-1 ja 20-2 osoitti, että ei ollut Turun porukalla oikein mitään sanaa. Sastamolo mielenkiintoinen joukkue nähdä jatkosarjasta. Saako hyötyä muiden joukkueiden pitkistä reissuista ja vastavuoroisesti tuottaako matkat vaikeuksia, kun poistuvat omasta kotikylästä varsinkin Kehä III:n sisäpuolelle.

B/J - Happee oli koko rahan viihdettä ja tällä kertaa Happeella kesti pää paremmin pilkkuskabassa. BBU:n Golden Boy sai pari kertaa avaimet ratkaista ja oli paikka naulata ottelu jo jatko-erässä, mutta Herranen sai nollattua rankkarit ja lopulta Keravan pojille suru puseroon. Happee tulee myös olemaan mielenkiintoinen, koska melkoisia mood swingsejä on joukkueen peli täynnä. Toisena viikonloppuna kamppailee voitosta KRP:tä ja Tiikereitä, kun taas toisena meinaa olla hätää kärsimässä Divari tason jengiä vastaan.

Lopulta omasta mielestä kuitenkin voittajat olivat ne ketkä sen enemmän ansaitsivat. Painotetaan myös, että kyseessä vain oma mielipide ja myös vasta-arvion saa heittää, jos siltä tuntuu! Hyvää Joulun odotusta jokaiselle foorumin säbä-niilolle.
Jotenkin särähti korvaan @sählynseyraaja kommentissa BBJ:n luokittelu divaritason joukkueeksi. Määrittääkö joukkueen pelillisen tason sarja, jossa joukkue pelaa? P17 SM-sarjan ja 1-divarin joukkueet määräytyivät viime kauden tulosten perusteella. Tällä kaudella BBU:n ja JoKi:n yhteisjoukkueen myötä joukkueen pelillinen taso oletettavasti nousi, kun laadukkaita pelaajia on enemmän käytössä. Maajoukkue- ja/tai Maajoukkuetie-pelaajien määrällä mitattuna BBJ on selvästi tasokkaampi joukkue kuin karsintavastustajansa Happee. Sunnuntaisten ratkaisupelien kokoonpanoissa oli seuraavasti eri ikäluokkien maajoukkue- ja united-edustajia tämän syksyn tapahtumista: P17: B 2, H 2; P16 B 8, H 3; P15: B 0, H 2

Ehkäpä siis Happee olikin se divaritason joukkue niin kuin joku tällä palstalla heti kauden avauspelien jälkeen mainitsi. Toisaalta sähly on joukkuepeli ja joukkue voi kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Rohkenen arvata, että Happee p17 on joukkueena selvästi yhtenäisempi kuin viikonlopun vastustajansa BBJ. Arvaukseni tueksi tarkastelin molemmista joukkueista kahden viikonlopun peleissä näkyvästi esiintyneen pelaajan tekemisiä tämän kauden aikana. Niistä kuvat ohessa. Pelaaja1.PNG Pelaaja2.PNG Pelaaja3.PNG Pelaaja4.PNG

Omaan silmääni näyttää siltä, että BBJ:ssä pelaajat sukkuloivat kaikin mahdollisin tavoin eri joukkueiden välillä ja kehitystä haetaan varsin yksilölähtöisesti. Happeessa lähestymistapa näyttäisi olevan joko joukkueeseen sitoutumisesta johtuen tai olosuhteiden pakosta täysin päinvastainen. Lähes kaikki pelaajat ovat yhden joukkueen miehiä. Ehkä tällä joukkueen yhtenäisyyttä korostavalla seikalla divaritason joukkue saa jatkaa pyristelyään SM-sarjassa loppukaudellakin, ja laadukkaampia yksilöitä pursuava kokoelma jatkaa taivaltaan divarissa sekä soveltuvin osin lukuisissa muissa sarjoissa.
 
Viestejä
18
Jotenkin särähti korvaan @sählynseyraaja kommentissa BBJ:n luokittelu divaritason joukkueeksi. Määrittääkö joukkueen pelillisen tason sarja, jossa joukkue pelaa? P17 SM-sarjan ja 1-divarin joukkueet määräytyivät viime kauden tulosten perusteella. Tällä kaudella BBU:n ja JoKi:n yhteisjoukkueen myötä joukkueen pelillinen taso oletettavasti nousi, kun laadukkaita pelaajia on enemmän käytössä. Maajoukkue- ja/tai Maajoukkuetie-pelaajien määrällä mitattuna BBJ on selvästi tasokkaampi joukkue kuin karsintavastustajansa Happee. Sunnuntaisten ratkaisupelien kokoonpanoissa oli seuraavasti eri ikäluokkien maajoukkue- ja united-edustajia tämän syksyn tapahtumista: P17: B 2, H 2; P16 B 8, H 3; P15: B 0, H 2

Ehkäpä siis Happee olikin se divaritason joukkue niin kuin joku tällä palstalla heti kauden avauspelien jälkeen mainitsi. Toisaalta sähly on joukkuepeli ja joukkue voi kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Rohkenen arvata, että Happee p17 on joukkueena selvästi yhtenäisempi kuin viikonlopun vastustajansa BBJ. Arvaukseni tueksi tarkastelin molemmista joukkueista kahden viikonlopun peleissä näkyvästi esiintyneen pelaajan tekemisiä tämän kauden aikana. Niistä kuvat ohessa. katso liitettä 1850 katso liitettä 1851 katso liitettä 1852 katso liitettä 1853

BBU & Joki kuuluu divariin, ja Happee SM-sarjaan. Pelit on pelattu ja tulokset puhuu puolestaan. Piste.
 
Nyt hihitytti porilaista varsin paljon. On selvästi keravalainen palstalla tai sitten uusi höpsö hupsuttelija. Jos Maajoukkuetiestatuksella mitataan niin kaikissa ikäluokissa Classic ja ErVi pitäisi olla Suomen mestareita aina. Myös jos maajoukkuetielle mahtuu viisi pelaajaa ja loput 10 ovat tasoa ”alueellinen sarja” niin eihän joukkue ole SM-joukkue kärkipelaajia lukuunottamatta. Raumalainen toki ajattelisi, että yksi pelaaja tekee joukkueen, mutta porilaisiin arvoihin kuuluu, että joukkue on joukkue eikä muutama pelaaja!

Toinen asia, joka on jopa tosikolle porilaiselle hauskaa, on tilastoista kuvat. Ne voisi lukea itsekin. Myös, jos analysoidaan, vaikka en ole Westendistä enkä tilastoteiteilijä, joten tilastollinen analyysi ei ole vahvuuteni, niin kahden kuvatun JoKi/BBU pelaajan tilastot P17-SM-sarjassa ovat 5 peliä ja 8 pistettä mukaan lukien karsinnat ennen kauden alkua ja nyt viikonloppuna. Divarissakin pelejä on ollut vain muutama. He EIVÄT SIIS OLE ainakaan porilaisen mielestä millään tapaa osa P17-joukkuetta tai vaikuta sen tasoon. He eivät siis tee joukkueesta enempää SM-sarjajoukkuetta, koska heitä todennäköisesti on vain käytetty ”tärkeissä peleissä” kokoonpanon paranteluun. On siis väkisin yritetty parantaa divaritason kokoonpanoa. Tätähän kuvasi alleeviivaavat.

”Tulos on taululla” sanoi Tami aikanaan. ”Kunniota kaikkea pelissä” sanoi @Päätylaita, ja tulos kuuluu ilman muuta siihen! BBU/JoKi on divarijoukkue ja Happee SM-tason joukkue piste.

Talvista viikkoa ja laitatuplauksia kaikille!
 
Viestejä
327
Jotenkin särähti korvaan @sählynseyraaja kommentissa BBJ:n luokittelu divaritason joukkueeksi. Määrittääkö joukkueen pelillisen tason sarja, jossa joukkue pelaa? P17 SM-sarjan ja 1-divarin joukkueet määräytyivät viime kauden tulosten perusteella. Tällä kaudella BBU:n ja JoKi:n yhteisjoukkueen myötä joukkueen pelillinen taso oletettavasti nousi, kun laadukkaita pelaajia on enemmän käytössä. Maajoukkue- ja/tai Maajoukkuetie-pelaajien määrällä mitattuna BBJ on selvästi tasokkaampi joukkue kuin karsintavastustajansa Happee. Sunnuntaisten ratkaisupelien kokoonpanoissa oli seuraavasti eri ikäluokkien maajoukkue- ja united-edustajia tämän syksyn tapahtumista: P17: B 2, H 2; P16 B 8, H 3; P15: B 0, H 2

Ehkäpä siis Happee olikin se divaritason joukkue niin kuin joku tällä palstalla heti kauden avauspelien jälkeen mainitsi. Toisaalta sähly on joukkuepeli ja joukkue voi kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Rohkenen arvata, että Happee p17 on joukkueena selvästi yhtenäisempi kuin viikonlopun vastustajansa BBJ. Arvaukseni tueksi tarkastelin molemmista joukkueista kahden viikonlopun peleissä näkyvästi esiintyneen pelaajan tekemisiä tämän kauden aikana. Niistä kuvat ohessa. katso liitettä 1850 katso liitettä 1851 katso liitettä 1852 katso liitettä 1853

Omaan silmääni näyttää siltä, että BBJ:ssä pelaajat sukkuloivat kaikin mahdollisin tavoin eri joukkueiden välillä ja kehitystä haetaan varsin yksilölähtöisesti. Happeessa lähestymistapa näyttäisi olevan joko joukkueeseen sitoutumisesta johtuen tai olosuhteiden pakosta täysin päinvastainen. Lähes kaikki pelaajat ovat yhden joukkueen miehiä. Ehkä tällä joukkueen yhtenäisyyttä korostavalla seikalla divaritason joukkue saa jatkaa pyristelyään SM-sarjassa loppukaudellakin, ja laadukkaampia yksilöitä pursuava kokoelma jatkaa taivaltaan divarissa sekä soveltuvin osin lukuisissa muissa sarjoissa.
Nyt voidaan kyllä jakaa joku ”vuoden selittely -palkinto” tai vastaava, erikoisella mittarilla ja kausaalisuhteella kyllä perusteltu.
 
Viestejä
91

Vai olisko niin, että laadukkaampia selityksiä pursuava kokoelma jatkaa divarissa.
 
Viestejä
392
Älkääs ny. Kyllä kaikki selitykset ovat hyviä. Niin kauan kun joka ikinen kerta ei mainita vajaan kokoonpanon pahimpaan flunssa- tms. aikaan johtuneen sairastumisista. Ja mahdollisesti vakuuttavuutta lisäämään lisätään intin joukko-osastokohtaiset epidemialukemat.
Anteeksi, lipsahti vähän aiheesta nuoremman ikäluokan puolelle.
 
Eivät ne ole. En tuota intti -> epidemiaselitystä muistanutkaan, se on kyllä lähes samalla levelillä tän kanssa. Sen verran hitaasti kulkee ajatus kuumeisena ja miesflunssaisena, että multa vertailu paremmuuksista meni kyllä täysin yli hilseen. Parempi on huonompi, koska huonommalla on paremmat pelaajat...Ei helkkari, lisää buranaa ja unta palloon.
 
Viestejä
12
Jotenkin särähti korvaan @sählynseyraaja kommentissa BBJ:n luokittelu divaritason joukkueeksi. Määrittääkö joukkueen pelillisen tason sarja, jossa joukkue pelaa? P17 SM-sarjan ja 1-divarin joukkueet määräytyivät viime kauden tulosten perusteella. Tällä kaudella BBU:n ja JoKi:n yhteisjoukkueen myötä joukkueen pelillinen taso oletettavasti nousi, kun laadukkaita pelaajia on enemmän käytössä. Maajoukkue- ja/tai Maajoukkuetie-pelaajien määrällä mitattuna BBJ on selvästi tasokkaampi joukkue kuin karsintavastustajansa Happee. Sunnuntaisten ratkaisupelien kokoonpanoissa oli seuraavasti eri ikäluokkien maajoukkue- ja united-edustajia tämän syksyn tapahtumista: P17: B 2, H 2; P16 B 8, H 3; P15: B 0, H 2

Ehkäpä siis Happee olikin se divaritason joukkue niin kuin joku tällä palstalla heti kauden avauspelien jälkeen mainitsi. Toisaalta sähly on joukkuepeli ja joukkue voi kuitenkin olla enemmän tai vähemmän kuin osiensa summa. Rohkenen arvata, että Happee p17 on joukkueena selvästi yhtenäisempi kuin viikonlopun vastustajansa BBJ. Arvaukseni tueksi tarkastelin molemmista joukkueista kahden viikonlopun peleissä näkyvästi esiintyneen pelaajan tekemisiä tämän kauden aikana. Niistä kuvat ohessa. katso liitettä 1850 katso liitettä 1851 katso liitettä 1852 katso liitettä 1853

Omaan silmääni näyttää siltä, että BBJ:ssä pelaajat sukkuloivat kaikin mahdollisin tavoin eri joukkueiden välillä ja kehitystä haetaan varsin yksilölähtöisesti. Happeessa lähestymistapa näyttäisi olevan joko joukkueeseen sitoutumisesta johtuen tai olosuhteiden pakosta täysin päinvastainen. Lähes kaikki pelaajat ovat yhden joukkueen miehiä. Ehkä tällä joukkueen yhtenäisyyttä korostavalla seikalla divaritason joukkue saa jatkaa pyristelyään SM-sarjassa loppukaudellakin, ja laadukkaampia yksilöitä pursuava kokoelma jatkaa taivaltaan divarissa sekä soveltuvin osin lukuisissa muissa sarjoissa.
Unohdin edellisessä kirjoituksessani mainita, että Maa on todellisuudessa litteä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös