Oli parempi peli kuin ensimmäinen ja LASB oli mielestäni pelillisesti niskan päällä, mutta ehkä kuitenkin hävisi vähän joukkuedynamiikkaan. Lisää 09 oli kaivettu peliin ja kenttä ei ehkä ihan ollut tasapainossa.
LASB oli mielestäni parhaimmillaan runkosarjan loppupuolella ja nyt on mennyt ehkä vähän puolustuksen kustannuksella
Tiikerit oli hyvä monella tapaa, vaikka vähän altavastaajalta tuntui koko ottelun. Mutta teki tarvittavat maalit hyödyntäen vastustajan heikkoja kohtia. Oli paikkansa heillä muutenkin, kun muutaman kerran taas juostiin mm. vasenta kaistaa vetopaikoille.
Lopun sekaannus oli hämmentävä, piti tulospalvelusta tarkistella ja toden totta... Kahdelle eri henkilölle annettiin jäähyt, mutta pelattiin viidellä neljää vastaan. Eihän tuo mene sääntöjen mukaan... On oikeasti jopa lopputuloksen kannalta merkitystä tällaisessa tiukassa pelissä. Huh.
Eikä ensimmäisen pelinkään tuomarit varsinaisesti onnistuneet parhaiten.
No, kaksi voittoa kuitenkin...