Otetaas tänne ne vinkit teille ystäväiset.
Classic ylemmässä teki 101 maalia, mikä tarkoittaa että he teki toiseksi eniten koko sarjassa mikä vastaa noin 7.2 maalia per peli ja päästi saman verran. TPS myös 98 maalia mikä vastaa 7 maalia pelissä. On siis syytä olettaa että maaleilla ei säästellä täällä, vaikka pleijareissa niitä vähemmin yleensä tulee. Kaveriksi pistemiehet pohjalle.
1. Over 8,5 G ja Saarinen ja Paajanen over 0,5 G/A
Sitten kokeiluun voitas ottaa avausmaalintekijää mukaan. Näissä sitten ne panokset kuntoon ja suhteutetaan ne oikein eli maltilla tähän. Kaiken järjen mukaan TPS maalaa ensin kotiyleisön avuin ja sieltä ne muutama kaveri kun laittaa avausmaalintekijäksi, saa jo mukavasti kerrointa.
2. Saarinen avausmaali, Paajanen avausmaali, Jauria avausmaali ja Alanne avausmaali
Lähdetään näillä liikkeelle ja otetaan mahdollisesti livestä vielä kiinni, olkaa siis hereillä! Ja vielä KERRAN, 1. on meidän pohjaveikkaus ja avausmaalintekijöitä sitten pienemmällä!