Pääkallo.fi

P22 1. Divisioona 22-23

Viestejä
322
Saipa jättäytyi sitten sarjasta järkevää toimintaa👍🏻
Villi veikkaus, että jos olisi päässyt alempaan sm-sarjaan niin touhu jatkuisi. Kun eivät päässeet niin nyt kärkiäijät pelaavat miehissä eikä tule ylimääräisiä pelejä rasitteeksi nuorten sarjoista.
 
Viestejä
780
Salballa 8 r-lupaa. Suosiiko liitto kun niin monta lupaa annettu!?
Todellakin, R-edustuksista löytyy Salba P22 joukkueelle kahdeksan R-lupaa, vaikka säännöissä sanotaan selkeästi että joukkuetta kohti kuusi on maksimi:

Yhteen juniorijoukkueeseen voidaan nimetä enintään kuusi rinnakkaisedustuspelaajaa, jotka kaikki voidaan merkitä yhden ottelun ottelukokoonpanoon.

Mielenkiintoista. Lisäksi säännöissä sanotaan, että

Pelaajalle on mahdollista hakea edustusoikeutta koskevia poikkeuslupia. Edustusoikeutta koskeva poikkeuslupahakemus perusteluineen on toimitettava liittoon 21.9. mennessä.

No em. kahdeksasta R-luvasta 6 on myönnetty 21.9. 2022 jälkeen, joten käytännössä sallittua kuutta ylittäviä poikkeuslupia ei voi olla. Tuskin poikkeuslupaa olisi myönnetty niille ensimmäisille R-edustuksille jotka on myönnetty 17.8.2022.

Kaikkien kahdeksan R-edustusoikeuden osalta liiton nettisvuilla oleva listaus kertoo tänään, että R-edustus päättyy 30.4.2023. Eli sen mukaan yksikään kahdeksasta R-oikeudesta ei olisi vielä päättynyt.

Mitenkäs tämä vaikuttaa joukkueen edustuskelpoisuuteen ja siten otteluiden tuloksiin? Kiva olisi kuulla selitys miten kahdeksan R-edustusta on mahdollista. 20.11.2022 tasonmittauksessa SalBan kokoonpanossa oli 7 R-edustuksella olevaa pelaajaa. Kai sen mahdollistaa ainoastaan poikkeuslupa, mutta oliko sellaista? 1675940175300.png
 
yyz

Viestejä
653
Tuossa ottelussahan oli koko SalBan kolmoskenttä SBS Wirmon R-pelaajia, joiden kaikien R-edustus oli astunut voimaan 16.11., eli juuri sopivasti ennen ko ottelua.
Tästähän voisi joku vetää sellaisia johtopäätöksiä, että ko pelurit hankittiin enemmän tai vähemmän vain tuota yhtä tasonmittausottelua varten, varsinkin kun noista kavereista on tuon ottelun jälkeen kaksi kaveria pelannut ainoastaan yhden ottelun ja yksi pelimanni kaksi ottelua SalBan riveissä.
 
Viestejä
4
Moikka

Uskon ken tahtoo, mutta avaan tämän keissin nyt täällä keskustelupalstalla, että ei tarvitse niin sanotusti arvuutella. En puhu pelaajien nimillä, koska ne pystyy käydä halutessaan tarkistamassa salibandyliiton listoista.

Olemme tehneet elokuun puolessa välissä rinnakkaisedustukset kahden pelaajan suhteen, koska pelaajat halusivat pelata toisen seuran aikuisjoukkueessa ja meillä on oma miesten kakkosjoukkueemme samassa sarjassa, kuin mihin nämä ”meidän” kaksi pelaajaamme halusivat mennä pelaamaan. Elikkä meidän kanssa harjoittelevat ja normaalisti koko ajan mukana olevat pelaajat siirrettiin toiseen seuraan ja tehtiin meidän P22 joukkueeseen rinnakkaisedustus, jotta tämä mahdollisuus pelaajille suotiin pelata toisen seuran aikuisjoukkueessa, joka on ns. kilpailijana meidän miesten kakkosjoukkueemme kanssa.

Marraskuun puolivälissä olemme tehneet viisi (5) rinnakkaisedustusta toisesta seurasta meidän P22 joukkueeseen. Jo siis tässä kohtaa on tapahtunut paha virhe, koska olemme hyvin tietoisia säännöstä, että maksimissaan kuusi (6) rinnakkaisedustusta saa olla joukkueessa. Me olemme yksinkertaisesti unohtaneet nuo elokuun kaksi rinnakkaisedustusta , kun kyseessä ”meidän” pelaajat (uskon ken tahtoo). Olemme vielä tehneet tammikuun viimeisenä päivänä yhden rinnakkaisedustuksen lisää ja jälleen siinä uskossa, että tämä on nyt se sääntöjen mukainen kuudes rinnakkaisedustus kyseisessä joukkueessa.

Nimimerkki Alamäen viestin nähdessä, olemme soittaneet liittoon tästä asiasta, koska on täysin fakta, että meillä on kahdeksan (8) rinnakkaisedustuksella olevaa pelaajaa ja olemme näin ollen rikkoneet nimimerkki Säbeltäjän mainitsemaa sääntöä. Miksi vasta tässä vaiheessa soitto liittoon, kun asiaa on joku tutkinut. Tässä tulee se toinen uskon ken tahtoo osio, niin me olemme olleet tähän asti siinä uskossa, että meillä on kuusi (6) rinnakkaisedustuksella olevaa pelaaja toisesta seurasta. SalBassa sääntöjen noudattaminen otetaan vakavasti ja otamme tässäkin tapauksessa ne rangaistukset vastaan, mitä liitto meille mahdollisesti asettaa. Iso huolimattomuus on tässä keississä ollut enemmän läsnä ja meidän olisi pitänyt tämä virhe huomata jo moneen kertaan, mutta se ei poista silti sitä, että olemme rikkoneet tässä kyseisessä keississä sääntöjä.

Odotellaan siis, että mitä liitto päättää meidän suhteemme ja pahoittelen tietysti seuramme puolesta tapahtunutta.

Ystävällisin terveisin Joni Rokosa, Rauman SalBa
 
Viestejä
2

Hyvä ja avoin ulostulo. Näitä virheitähän meille kaikille tekijöille sattuu ja niistähän me oppimme saamme. Toki ei poista sitä että joku rankku tästä napsahtaa liiton suunnalta ja se pitää ottaa leuka pystyssä vastaan. Niinkuin tuossa viestin lopussa mainitsitkin.
 
Viestejä
2
Vahingosta siis kyse, arvostusta virheen myöntämisestä. Kun tuota r-listaa nyt katsoo tarkemmin, niin on tuolla useampi seura P22 ikäluokassa kun on liikaa R-pelaajia (Sudet, Saipa). Onko r-lupasääntöjä selkeytettävä vai mikä tämän aiheuttaa?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
780
Suorastaan hämmentää SalBan viesti, hieno reaktio. Voi kun samaa selkeyttä olisi liiton toiminnassa. Miten 7 R:ää menee liiton systeemistä, ja tuomareilta läpi? Seuratoimija ansaitsee tuekseen liiton, joka huomaa ja ehkäisee pienet virheet. Seuraukset nimittäin voivat olla seuralle kohtuuttoman kovat.
 
Viestejä
25

Tässä saisi liittokin tutkia omat prosessit, kun kaikki hakemukset on siellä kuitenkin hyväksytty.
Kyllä seurojen ja pelaajien tulee voida luottaa liiton prosesseihin ja niiden toimivuuteen, jotta tällaista ei pääsisi käymään. Ainakin itselleni herää kysymys, moniko muu prosessi on siellä mahdollisesti vinksallaan ja ehkä jonkun yhden exelin varassa?

Jospa se suunta maailmanluokan uudistuksista siirrettäis perustasolle esim. omien prosesessien toimivuuksien kunnostamiseen?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös