Ollaan vielä aika pirun kaukana tuosta. Kiekossa liigajoukkueiden sopimuspelaajat ovat ammattilaisia, joille osakeyhtiöt maksavat palkkaa. Tietenkään heitä ei voi peluuttaa junnupeleissä, koska riski loukkantumiselle on liian suuri suhteessa hyötyyn jota mahdollisesti junnusarjasta olisi saatavissa.
F-liigan pelaajilla tilanne on aivan eri, kun juuri kenenkään ei tarvitse miettiä pelaamistaan tai pelaamattomuuttaan taloudellisista näkökulmista. Jos Luukas Hyvärinen loukkaantuu P22 pelissä eikä pysty vuoteen pelaamaan niin harmi juttu, mutta eipä sillä juuri (taloudellista) merkitystä ole muille kuin hänelle itselleen. Sen sijaan Heleniuksen loukkaantuminen on valtava taloudellinen isku Jukureille ja mahdollisesti NHL-seuralle, joiden on vastattava päätöksistään seurojen omistajille.