Raporttia foorumille vol. 1

[ananaspizza]

Koulussa olen, huomatkaa minut. -rf

 

[Bukkake Randelin]

Powerpointin kaatuilu harmittaa. Pitänee päivittää ohjelmisto ja yrittää uudelleen. -rf

 

[liiton faksi]

Vähän on koleeta ja käty. Kyllä tämä tästä. -rf

 

[Arto Kilponen]

Meidän pieni Maui-poika on nyt lähtenyt viimeiselle matkalleen kissojen taivaaseen. Siellä ei tarvitse enää olla kylmissään tai kuumissaan eikä tuntea kipuja, toivottavasti saat aina halutessasi tonnikalaakin syötäväksi.

Yhdeksäntoista vuotta sinä täällä vietit, sait hienon loppuelämän sen jälkeen, kun sinut oli jätetty laatikossa kissatalon eteen. Pamela sinut sieltä kissakodista sitten löysi ja otti mukaansa puolivuotiaan pörröpallon. Nimesi oli alunperin Hector, mutta sait uuden nimen, kun olit väriltäsi Havaijin Mauin hiekan värinen ja Pamela sai sinut juuri Mauilta palattuaan. Mitään muuta nimesi lisäksi et sitten oikein osannutkaan sanoa, ja mielestäsi se lopun "i" piti jättää lausumatta. Lisänimen Fluffball sait komean turkkisi mukaan. Minä sinua kutsuinkin Maui Fluffball nimellä melkein aina.

Denverissä asuit ensimmäiset kuusi vuotta, aivan ihastuneena Pamelan toiseen kissaan, Stariin. Monta vuotta vanhempi Star ei sinusta aina jaksanut kiinnostua ja muutenkin olit luonteeltasi oikeastaan aina sellainen "taustapelaaja". Denveristä muutit sitten 2007 syksyllä Kemiin, neljän lennon myötä. Viimeinen lento oli sinulle liian täynnä ilmakuoppia ja siinä kävikin sitten sinulle pieni vahinko Kemiin laskeutuessanne. Onneksi sinulla oli hyvä kantokassi alustoineen, jossa sinä aina matkustit paikasta toiseen.

Minä en tiennyt kissoista juuri mitään, mutta alusta saakka yritin oppia miten kissojen kanssa toimitaan. Pamela kokeneena eläintenhoitajana kertoikin sitten siitä paljon. Harjaamisesta sinä pidit kovasti, varsinkin suupieliesi harjaamisesta. Suupielet olivat sinulle tärkeä kommunikointiväline, osoitit niillä hyväksymisesi ihmisille ja esineille. Päällä puskemalla osoitit myös pitäväsi ihmisistä. Pahvilaatikoita tykkäsit aina olla hyväksymässä suupielilläsi. Sinulla oli aina se sama suosikkiharja, joka kesti koko elämäsi ajan.

Suosikkileikkisi olivat laservalon jahtaaminen ja johtajan seuraaminen, jossa näytit, että minnepäin kävellään ja välillä mentiin samaa pöytää ympäri monta kertaa. Myös lankakeristä sinä tykkäsit kovasti. Sinulla oli myös tapana tehdä pyyhkeiden tai tyynyliinojen päällä sellaista tassutteluliikettä, cat trancea, kuten Pamela sitä kutsui. Tyynyliinat olivat aina komeasti mytyssä sen jäljiltä.

Kemissä vietit kahdessa eri osoitteessa reilut kolme vuotta ja sait opetella alfakissan roolia. Muutit Vaasaan ja asuit ensin kanssamme Vuorikadulla ja muutettuamme Konepajakadulle, hankimme sinulle kaveriksi kissanpennun, Merin. Et sinä oikein koskaan sitä alfakissan roolia osannut ottaa, Merin energisyyskin sinua välillä tuntui rasittavan.

Jossain vaiheessa opin, että kaikki muoviesineet pitää pitää pois läheltäsi, sillä niitä sinä tykkäsit jatkuvasti pureskella. Varsinkin muovipussit olivat aina hampaanjäljillä hyväksymiäsi, jos niitä jonnekin jäi näkyville.

Vaasasta muutimme Espooseen, jossa asuimme kolmessa eri osoitteessa. Näistä toisessa, Piispanpihalla, aloit viihtymään paljon enemmän kanssamme ja kun ennen viihdyit sängyn alla, niin siirryit nukkumaan käytännössä joka yö sängyn päälle vieressämme tai Pamelan jaloissa. Heräsin sen jälkeen oikeastaan aina sinä vieressäni, viimeksi tänään. Ihan kuin olisit vartioinut untani. Piispanpihalla asumisen aikoihin sinulta loppui kehrääminen, jossa olit aiemmin ollut kyllä melkoinen mestari. Sen sijaan sinä lauloit kyllä komeasti, välillä keskellä yötäkin.

Etukäpälissä sinulla ei ollut kynsiä, joten Meriä vastaan puolustautuminen tapahtui lähinnä sähisemällä ja saimmekin olla jatkuvasti erottamassa teitä toisistanne. Monesti se alkoi niin, että sinä haistelit Meriä ja Meri innostui siitä vähän liikaa. Sylikissa sinä oikeastaan luonteeltasi olit, paitsi että sylissä et viihtynyt montaa sekuntia. Minä yritin ottaa sinua jatkuvasti syliin ja aina välillä takakäpälistäsi jäi iholleni komeat jäljet muistutukseksi siitä. Myöhemmin sitten siirryttiinkin sellaiseen tapaan, että selälläni ollessani nostin sinut rintani päälle ja siinä sait olla käpälät rintaani vasten, minun silittäessä ja jutellessa sinulle, käytännössä aina englanniksi milloin mistäkin aiheesta.

Vajaat kolme vuotta sitten Espoon viimeisessä osoitteessa, Nelikkokujalla, sinulla diagnosoitiin munuaisen vajaatoiminta. Se oli minulle raskas paikka. Aloit menettämään painoasi, eikä me saatu sitä koskaan nousemaan takaisin. Kaiken sen karvan alta sitä ei tosin silmin nähnyt, että millaiseksi tilanne meni, mutta sormilla silittäessä kyllä tunsi, että kaikki ei ole kohdallaan.

Kun muutettiin Kannelmäkeen, asuit siellä vajaat kaksi vuotta ja käytyämme eläinlääkärillä muutama kuukausi sitten, eläinlääkäri totesi, että olet parantunut siitä munuaisen vajaatoiminnasta. En voinut uskoa sitä ja se teki minut todella iloiseksi. Sen sijaan verenpaine sinulla oli kohonnut, ehkä tulevan muuton seurauksena, ja painosi alkoi olla hälyttävällä tasolla.

Nyt kun muutimme Pitäjänmäkeen, ajattelin, että lämpimän kylpyhuoneen lattia tekisi sinulle todella hyvää. Enemmän sinä tosin olit edelleen kiinnostunut viettämään sängyn päällä aikaasi, jonne tulin sinulle aina juttelemaan kaikesta mahdollisesta. Sängynpetaamista sinä et koskaan oikein ymmärtänyt, mutta halusit aina olla osa sitä.

Kävimme viime viikolla eläinlääkärin luona, joka kertoi, että se verenpaine ei sinua enää vaivaa, mutta sen sijaan munuaisesi ei enää toimi käytännössä lainkaan ja että painosi on niin pahasti pudonnut, että sinun olisi aika lähteä viimeiselle matkalle. Viikonlopun ajan me sitten vietimme paljon aikaa kanssasi, ruokkien sinua suoraan sänkyyn ja vettäkin toimme piin symbolilla koristetun nenäsi eteen jatkuvasti. Pamela varasi ajan eläinlääkärille, jotta saimme sinulle arvokkaan päätöksen, ilman, että joudut enempää kärsimään.

Tänään sinä sitten siirryit kissojen taivaaseen ja Pamelalle, Merille ja minulle jäi valtava ikävä. Kuka nyt vartioi untani? Kuka nyt lämmittää Pamelan jalkoja kylminä öinä? Kenen kanssa Meri nyt pääsee yrittämään leikkimistä?

Maui oli minun ensimmäinen lemmikkini koskaan ja hän siis viihtyi kanssani lähes 13 vuotta.

Hyvää matkaa Maui, kiitos kaikesta ja kerro terveisiä Starille!

Maui Pamelan saatua hänet.


Maui Pamelan sylissä.


Maui Starin kanssa.


Maui sylissäni minun Denverin vierailulla.


Maui Merin kanssa.


Maui vanhemmalla iällä Espoossa.


Maui ja minä pari päivää sitten.


Maui rakkaan harjansa kanssa juuri ennen Mauin lähtöä.


Maui viimeistä kertaa rintani päällä juuri ennen Mauin lähtöä.


Maui ja Pamela juuri ennen Mauin lähtöä.

 

[Kalle Fougstedt]

Osanottoni, Arto!

 

[HuuHaa]

Tsemppiä Arto. Tiedän tunteen joten ymmärrän mitä elät tällä hetkellä. Paljon on sanoja mitä tarjotaan, mutta tuntuu ettei mikään lohduta. Ajan kanssa Arto, ajan kanssa. Osanotto.

 

[Arto Kilponen]

Tsemppiä Arto. Tiedän tunteen joten ymmärrän mitä elät tällä hetkellä. Paljon on sanoja mitä tarjotaan, mutta tuntuu ettei mikään lohduta. Ajan kanssa Arto, ajan kanssa. Osanotto.

Kiitos. Ymmärrän kyllä, että muillakin lemmikinomistajilla on ollut tämä tilanne. Ihmiset vain reagoivat siihen eri tavalla. Minä olen tunteellinen vähän joka suuntaan, niin tämäkin osuu minulle todella raskaasti - yhtään väheksymättä sitä mitä muut tuntevat.

Tuollainen 13 vuotta asua saman katon alla on melkoisen pitkä aika. En ole edes toisen siskoni kanssa niin pitkään asunut. Ja vielä kun Maui tosiaan oli viimeiset vuodet joka yö kotona ollessani vieressäni, niin se teki hänestä vieläkin läheisemmän.

 

[Arto Kilponen]

Haluan kertoa vielä hieman viimeisestä vuorokaudesta:

Eilen Maui siis oli jo aika huonossa kunnossa ja hän ei oikeastaan poistunut sängyn päältä edes juomaan vettä, vaikka ilma olikin varsin lämmin. Kävin kaupassa ja takaisin tullessani Maui poistui porraskäytävään hetkeksi katsomaan ympärilleen. Minusta tuntui, että hän katsoi, että minkä oven takana hän asui, jotta voisi tulla meitä joskus katsomaan.

Kun tänään kävimme eläinlääkärin luona, katsoin koko operaation ajan Mauia silmiin samalla kun Pamela silitti häntä. Juttelin Mauille mukavia ja kerroin, että hän pääsee ihan kohta parempaan paikkaan ja kerroin miten valtavan onnekas minä olin saadessani olla hänen isäntänsä.

Tänään tultuamme Mauia saattamasta sytytimme hänelle kynttilän hänen valjaidensa ja rakkaan harjansa väliin. Tuolle paikalle laitamme myöhemmin Mauin uurnan, kun se parin viikon päästä meille saapuu.

Hieman myöhemmin Meri vaikutti etsivän Mauia, joten hänelläkin on selvästi ikävä. Otin hänet syliini, kannoin parvekkeelle ja kerroin, että jostain tuolta se Maui sinua katsoo ja toivoo, että sinä otat kantaaksesi sen soihdun, jota Star ennen häntä kuljetti ja että sinä olet nyt se kissa, joka pitää Pamelasta huolta.

Nyt tässä on mennyt reilut seitsemän tuntia ja tuntuu, että puolikin tuntia saattaa mennä ihan normaalissa mielentilassa, kunnes iskee valtava suru.

 

[Jonninmoinen friikki]

Tsemppiä Arto 👍🏻

 

[Arto Kilponen]

Tsemppiä Arto 👍🏻

Kiitos. Tämä tuntuu tulevan aaltoina tämä suru. Kun 24 tuntia tuli täyteen Mauin lähdöstä tuossa 14:30-15:30, suru iski niin rajusti, etten saanut välillä edes hengitettyä. Sitten menikin sen jälkeen muutama tunti paljon paremmin, käytiin mm. kahvilassa tuolla keskustassa. Täytyykin suositella tuota Sinisen Huvilan Kahvilaa, se on siinä Tokoinrannan lähellä, Töölönlahden ja päärautatien välissä n. puolivälissä Pasilan asemaa ja Rautatieasemaa. Oli hyvä munakas ja komeat maisemat, palvelukin toimi kivasti.

Jotenkin itseänikin ihmetyttää miten valtavan voimakkaana tämän kokee. Ennen Mauin (ja Starin) tapaamista en edes tiennyt pitäväni kissoista mitenkään erityisesti. Edes edesmenneet ihmiset (isovanhemmat, muutama aikanaan aika läheinen kaveri) eivät muistaakseni saaneet minua näin pahasti pois tolaltani.

Kyllä tämä ajan myötä tästä. Nyt täytyy vain yrittää järjestää koko ajan enemmän ja enemmän aikaa tuolle meidän Merille ja huomioida hänen yksilölliset tarpeensa (mm. ruoan suhteen) vielä tarkemmin. Harkitsemme toista kissaakin, varmaan elo-syyskuun vaihteessa sen hankinta tulee ajankohtaiseksi. Mutta mikään ei voi koskaan korvata Mauia

 

[Jonninmoinen friikki]

Minun nelijalkainen rakas ystävä lähestyy liian nopeaa vauhtia hyvästijätön aikaa.
Pari läheltä- piti tilannetta on jo ollut, mutta nyt näyttää että saan nauttia vielä hetken hänen pyyteettömästä rakkaudesta.
Ehkä olen tehnyt osan surutyöstä ’jo nyt’ mutta jo pelkkä ajatus ilman häntä kotiin tullessa ei tunnu ollenkaan oikealta.

 

[Arto Kilponen]

Minun nelijalkainen rakas ystävä lähestyy liian nopeaa vauhtia hyvästijätön aikaa.
Pari läheltä- piti tilannetta on jo ollut, mutta nyt näyttää että saan nauttia vielä hetken hänen pyyteettömästä rakkaudesta.
Ehkä olen tehnyt osan surutyöstä ’jo nyt’ mutta jo pelkkä ajatus ilman häntä kotiin tullessa ei tunnu ollenkaan oikealta.

Yksi erittäin oleellinen pointti joka sinun täytyy pitää mielessä on se, että älä ole itsekäs hänen lähtönsä kanssa. Eläin ei saa olla elossa pitkään vain siksi, että sinä et suostu päästämään irti. Jos hän ei nauti elämisestä, niin hänen täytyy saada lähteä. Yksi kaikkein tärkeimmistä asioista eläimen rakastamisessa on se, että sinun pitää pystyä tehdä se kipeä päätös, kun järki sanoo niin. Eläin ei siihen itse pysty. Enkä tässä yritä syyllistää, vaan ainoastaan muistuttaa, että huolehdi tuosta puolesta.

Me tosiaan oltiin Mauin käytännössä "vielä juhannus" ja saatiin sen aikana hyvästellä hänet. Jotain toivoa sitä piti yllä, että vieläkö hän jaksaisi yrittää nostaa painoaan, mutta ei, ei millään. Minulle se viimeinen niitti oli kun hän vietti ruokansa äärellä useamman minuutin ja oli vain nuollut sitä ja Pamela puolestaan näki Mauin oksentamassa eilen aamulla pariinkin kertaan.

Eläinlääkäriltä vielä eilen kysyttiin, että mitä mieltä hän on, ja hän sanoi, että kyllä se nyt on jo aivan selvästi aika, ei pienintäkään epäilystä.

 

[Jonninmoinen friikki]

Viisaita sanoja - näin toimitaan.

 

[HuuHaa]

Kiitos. Tämä tuntuu tulevan aaltoina tämä suru. Kun 24 tuntia tuli täyteen Mauin lähdöstä tuossa 14:30-15:30, suru iski niin rajusti, etten saanut välillä edes hengitettyä. Sitten menikin sen jälkeen muutama tunti paljon paremmin, käytiin mm. kahvilassa tuolla keskustassa. Täytyykin suositella tuota Sinisen Huvilan Kahvilaa, se on siinä Tokoinrannan lähellä, Töölönlahden ja päärautatien välissä n. puolivälissä Pasilan asemaa ja Rautatieasemaa. Oli hyvä munakas ja komeat maisemat, palvelukin toimi kivasti.

Jotenkin itseänikin ihmetyttää miten valtavan voimakkaana tämän kokee. Ennen Mauin (ja Starin) tapaamista en edes tiennyt pitäväni kissoista mitenkään erityisesti. Edes edesmenneet ihmiset (isovanhemmat, muutama aikanaan aika läheinen kaveri) eivät muistaakseni saaneet minua näin pahasti pois tolaltani.

Kyllä tämä ajan myötä tästä. Nyt täytyy vain yrittää järjestää koko ajan enemmän ja enemmän aikaa tuolle meidän Merille ja huomioida hänen yksilölliset tarpeensa (mm. ruoan suhteen) vielä tarkemmin. Harkitsemme toista kissaakin, varmaan elo-syyskuun vaihteessa sen hankinta tulee ajankohtaiseksi. Mutta mikään ei voi koskaan korvata Mauia

Koette samaa tarinaa kuin me koimme. Siitä on nyt 14736 tuntia meidän kohdalla ja edelleen suru tulee hengityksen salpaavina aaltoina. Harvemmin kuin vuosi sitten, mutta yhtä voimakkaina. Edelleenkään kissasta ei voi puhua ääneen koska kurkkua kuristaa niin ettei saa sanaa suustaan. Kuvia on mahdotontta katsoa ja kaikkia kissasta muistuttavaa yrittää välttää. Ei epäkunnioituksesta vaan valtavasta kaipuusta johtuen. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta edes harkita uutta perheenjäsentä. Ihmiset ihmettelee että "sehän oli vaan kissa". Ihmiset joilla ei ole omakohtaista kokemusta, eivätkä ole kokeneet tilannetta. Tilannetta jossa rakas täytyy viedä lopetettavaksi koska se on oikein, vaikka kaikki omat ajatukset ja tunteet huutaa EI. EI. Vielä tulee aika jolloin henki ei salpaudu ja kuvia voi lämmöllä ja ilolla katsoa. Aika joka tulee joskus aikojen perästä. Meille ja Arto teille. Se aika tulee vaikka ei siltä tunnu.

 

[Arto Kilponen]

Koette samaa tarinaa kuin me koimme. Siitä on nyt 14736 tuntia meidän kohdalla ja edelleen suru tulee hengityksen salpaavina aaltoina. Harvemmin kuin vuosi sitten, mutta yhtä voimakkaina. Edelleenkään kissasta ei voi puhua ääneen koska kurkkua kuristaa niin ettei saa sanaa suustaan. Kuvia on mahdotontta katsoa ja kaikkia kissasta muistuttavaa yrittää välttää. Ei epäkunnioituksesta vaan valtavasta kaipuusta johtuen. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta edes harkita uutta perheenjäsentä. Ihmiset ihmettelee että "sehän oli vaan kissa". Ihmiset joilla ei ole omakohtaista kokemusta, eivätkä ole kokeneet tilannetta. Tilannetta jossa rakas täytyy viedä lopetettavaksi koska se on oikein, vaikka kaikki omat ajatukset ja tunteet huutaa EI. EI. Vielä tulee aika jolloin henki ei salpaudu ja kuvia voi lämmöllä ja ilolla katsoa. Aika joka tulee joskus aikojen perästä. Meille ja Arto teille. Se aika tulee vaikka ei siltä tunnu.

Osanottoni teidän menetyksellenne. Uskon, että aika parantaa teilläkin haavat ja hyvät muistot muuttuvat surusta sellaisiksi, jotka tuovat hymyn huulillenne.

Juuri äsken tuli taas tilanne, jossa romahdin aivan täysin. En pystynyt puhumaan tai hengittämään ja se pelotti sekä Pamelaa että Meriä. Ja olen varma, että tämmöinen tilanne tulee vielä monta kertaa.

Kissat ovat kaikki keskenään erilaisia. Ei sitä vain ymmärrä ennenkuin joku on perheenjäsen pitkään. Kissat kuitenkin muuttuvat - kuten ihmisetkin - sen ympäristönsä mukaan jonkun verran ja heistä tulee vahva osa perhettä, varsinkin kun heidän kanssaan on tekemisissä aivan jatkuvasti.

Minä yritän käsitellä tätä ainakin tällä hetkellä päinvastoin, eli katson paljon kuvia ja videoita ja luen tuota omaa muistokirjoitustani yhä uudelleen ja uudelleen. Kai minä yritän sekä kunnioittaa sekä Mauin muistoa että yrittää turruttaa itseni totuuteen.

 

[Arto Kilponen]

Tämä päivä on ollut jo paljon helpompi toistaiseksi. Edelleen tulee haikea olo, mutta alkaa jo tuntumaan, että elämä voi sittenkin jatkua tästä.

 

[Arto Kilponen]

Olipa erikoista käydä katsomassa salibandya pitkästä aikaa. Jostain syystä ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita mihinkään suuntaan.

 

[Arto Kilponen]

Tänään sitten ensimmäiset tosipelit. Että terveisiä vaan kaikille Hämeenlinnasta

 

[Free Agent]

Tänään sitten ensimmäiset tosipelit. Että terveisiä vaan kaikille Hämeenlinnasta

Eipä ole tarvetta reissata paikanpäälle, kun tulospalvelu toimii näin jouhevasti.

 

[Arto Kilponen]

Onpa outo viikonloppu edessä, kun ei ole yhtään paikanpäällä seurattavaa salibandyottelua. Saapa nähdä millaiset vieroitusoireet iskee päälle