Pääkallo.fi

Seinäjoen Peliveljet 2019-2020, mitäs sitten keksittäisiin?

Säbantteri

Mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin noiden ikäluokkien 98-01 (?) kehittyminen ensi kaudella näkyy vs. Holopainen-Kosonen poistuminen. Veikkaan, että yllättävän hyvin onnistuvat paikkaamaan.

Siis vahvistettuja tietoja on tässä vaiheessa vain se, että Holopainen lähtee Sveitsiin ja Kohonen lopettaa. Kaikki muu on spekulointia. Esim. Kososen tilanteesta ei ole julkisuuteen lausuttu mitään. Käytettävissä olevien tietojen mukaan hänen lähteminen SPV:stä on ihan yhtä todennäköistä kuin jääminenkin. Näiden kolmen lisäksi kaikilla muilla on sopimusta jäljellä vähintään vuosi, monilla enemmänkin. Parilla kaverilla taitaa olla jatko option takana.
 
Viestejä
1,103

Tämä on toki totta. Omat tietoni perustuu hevosmiesten tietotoimistom kusilaarikeskusteluihin, mutta jotain sisäpiirin tietoa saattaa löytyä.

Kososen tilanne on tällä hetkellä todennäköisemmin "ei"-puolella. Joukkueitahan löytyy myös Suomen ulkopuolelta...

Osalla on optio, ja muistaakseni ainakin kahdella aikuispelaajalla tämän kauden ringistä ei ole sopimusta ensi kaudelle. Jymyn kabinettinousu saattaisi sekoittaa näiden kohdalla + junioripelaajien kohdalla tilannetta. Jymyn nousu toki erittäin epätodennäköistä.

Ilman koronaviruksen tuomaa rahallista menetystä, tilanne voisi olla ihan rauhallinenkin. Nyt on järjettömän paljon kysymysmerkkejä ilmassa joukkueen iskukykyä ajatellen.
 
Joukkeen sopimustilanne muistaakseni näin tämän kauden jälkeen. Saa korjata, jos muistini pettää.

Hasu 3+1
Myllymäki 1+1
Koski 1+1
Pelto-Arvo 6+1
Hakonen 1+1
Kuusela 1+1
Hankkio 1+1
Sieppi 1+1
Haukkala 1+1
Autio optio
Mustonen optio
Keskinen optio
Lokasaari optio
Lintula sopimus päättyy
Kosonen sopimus päättyy
Kohonen sopimus päättyy
Holopainen käyttää ulkomaanoption
Hakala ????
Hakanen ????

Totta, että Korona tuo isot haasteet joukkueiden talouspuolella, mutta tässä suhteessa SPV on varmasti yksi liigan vahvimpia eikä joukkueen iskukyky jää rahasta kiinni ellei tämä pandemia nyt vie sitten koko yhteiskunnan ja yritysten toimintakykyä ihan kuralle.
 
Viestejä
1,005

Lintulalla myös optio. Eli uutta sopimusta ei tarvitse tehdä muille kuin Kososelle.
 
Viimeksi muokattu:

Säbantteri

Niitä ei ole taidettu ilmoittaa missään.

Oma käsitykseni on, että Hakalan soppari päättyisi nyt ja Hakasella olisi optio jäljellä, mutta voi olla jotenkin toisinkin. Niin ja listastahan unohtui Urmas 1+1.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Säbantteri

Kososen tilanne on tällä hetkellä todennäköisemmin "ei"-puolella. Joukkueitahan löytyy myös Suomen ulkopuolelta...

Vielä tuohon Kososen tilanteeseen: Eepi tuli muutaman Ruotsin vuoden jälkeen SPV:hen nimenomaan siksi, että halusi palata takaisin Suomeen. Tuntuisi oudolta, jos hän nyt haluaisikin palata taas ulkomaille. Mutta tietysti kaikki on mahdollista. Tietysti viimeisen kauden ja loukkaantumisten jälkeen markkina-arvo ja asema sopimusneuvotteluissa ei ole yhtä vahvoja kuin ennen. Näkisin kuitenkin, että kyllä Kososen seuraavakin joukkue on Suomesta. Jos Ervi tai Oilers eivät Kososta halua/tarvitse, on vaikea nähdä kovin montaa järkevää osoitetta/ syytä, mihin/miksi hän siirtyisi pois Seinäjoelta
 
Viestejä
1,103
Joukkeen sopimustilanne muistaakseni näin tämän kauden jälkeen. Saa korjata, jos muistini pettää.

Hasu 3+1
Myllymäki 1+1
Koski 1+1
Pelto-Arvo 6+1
Hakonen 1+1
Kuusela 1+1
Hankkio 1+1
Sieppi 1+1
Haukkala 1+1
Autio optio
Mustonen optio
Keskinen optio
Lokasaari optio
Lintula sopimus päättyy
Kosonen sopimus päättyy
Kohonen sopimus päättyy
Holopainen käyttää ulkomaanoption
Hakala ????
Hakanen ????

Totta, että Korona tuo isot haasteet joukkueiden talouspuolella, mutta tässä suhteessa SPV on varmasti yksi liigan vahvimpia eikä joukkueen iskukyky jää rahasta kiinni ellei tämä pandemia nyt vie sitten koko yhteiskunnan ja yritysten toimintakykyä ihan kuralle.
Autiolla ja hakalalla ymmärtääkseni ei ole edes optiota. Hakanen muistaakseni vielä sopimuksen alla, Lintulasta ei tietoa.

Korona iskee pahimmin juuri SPV:hen. Koponenkin tätä jo valotti. Budjettiin tulee aina pakkasta, jos ei päästä välieriin. Nyt ei päästy pelaamaan edes kaikkia puolivälieriä, joten varmasti on kriisiä, varsinkin kun pelaajabudjetti on lähes korkein liigassa.

Mikko Kohonen Cup jää pitämättä, mutta siitä en tiedä, onko RY:n vai OY:n rahoja.
 
Varmasti sikäli totta, että SPV:llä kun on suuret katsojamäärät, pelaamatta jääneet ottelut tuottavat laskennallisesti menetyksiä, mutta teoriassahan pelaamatta jäänyt perjantain 13.3. ottelu olisi voinut olla kauden viimeinen (jos olisi hävitty sarja 4-0) eli sen jälkeisien pelien varaan ei ole voitu budjetoida mitään.

SPV:llä on poikkeuksellisen vahvat yhteistyökumppanit/omistajat ( ainakin ennen Koronaa) eli ainakaan edustusjoukkueen toimintaa pyörittävällä yhtiöllä tuskin kassakriisiä on näköpiirissä.

RY pyörittää junnutoimintaa ja muita joukkueita ja siellä voi olla hankalampaa. Mikko Kohonen Cup on junnutoimintaa eli RY:n alaista.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>

Yhteistyökumppanit ovat kyllä ehdoton plussa, mutta oy budjetoi OIKEASTI kauden niin, että aina ollaan välierissä, tai takkiin tulee. Tämä on ihan Koposen suusta kuultu fakta. Sen näkee myös SPV OY:n tuloksessa. Menestyskausilla plussalle, huonoilla kausilla rajusti tappiolle.
 
Viestejä
687
Autiolla ja hakalalla ymmärtääkseni ei ole edes optiota. Hakanen muistaakseni vielä sopimuksen alla, Lintulasta ei tietoa.

Korona iskee pahimmin juuri SPV:hen. Koponenkin tätä jo valotti. Budjettiin tulee aina pakkasta, jos ei päästä välieriin. Nyt ei päästy pelaamaan edes kaikkia puolivälieriä, joten varmasti on kriisiä, varsinkin kun pelaajabudjetti on lähes korkein liigassa.

Mikko Kohonen Cup jää pitämättä, mutta siitä en tiedä, onko RY:n vai OY:n rahoja.

Kyllähän se taitaa olla Oilers ja Indians joihin iski pahiten (jos mistään seurasta edes voi niin arvioida. Subjektiivinen käsitys). Siinä oli kuitenkin ottelupari joilla oli oletettavasti useita jäähallipelejä jäljellä ja niiden tulot olisi laskettu kymmenissä tuhansissa.
 
Säbantteri

Yhteistyökumppanit ovat kyllä ehdoton plussa, mutta oy budjetoi OIKEASTI kauden niin, että aina ollaan välierissä, tai takkiin tulee. Tämä on ihan Koposen suusta kuultu fakta. Sen näkee myös SPV OY:n tuloksessa. Menestyskausilla plussalle, huonoilla kausilla rajusti tappiolle.

Lievästi sanottuna tyhmyyttä budjetoida pelien varaan, joiden pelaamisesta ei ole edes täyttä varmuutta. No siellä on taustalla muuan menestyvä bensiinikauppias (jolla läheinen suhde SPV:hen) kymmenien miljoonien liikevaihdolla sekä muuan autokauppias myös miljoonaliikevaihdolla, monista muista yhteistyökumppaneista puhumattakaan. Eli toimintatapa on sama kuin Jokereilla. Budjetoinnissa otetaan tietoisia riskejä ja jos tulee turpaan, omistajat kuittaa tappion.

Rajusti pakkasella toki ei ole kuin ensimmäinen tilikausi 2016. Sen jälkeiset kolme tilikautta kumulatiivisesti plussalla, vaikka 2018 pienesti miinuksella onkin
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
7,834
Kyllähän se taitaa olla Oilers ja Indians joihin iski pahiten (jos mistään seurasta edes voi niin arvioida. Subjektiivinen käsitys). Siinä oli kuitenkin ottelupari joilla oli oletettavasti useita jäähallipelejä jäljellä ja niiden tulot olisi laskettu kymmenissä tuhansissa.

Niin siis jäähallipelejä piti olla vähintään kaksi, maksimissaan neljä. Ne tulot olisivat olleet "ihan kiva", mutta ei tuollaisia ole varmasti budjetoitu etukäteen pelattaviksi. Oleellista oli se, että niitä hallivuokria ei (käsittääkseni) jouduttu maksamaan, kun otteluita ei pelattukaan.
 
Viestejä
981

No jaa, mikäli siis jossitellaan sillä, että nimenomaan hallipelit olisivat olleet seuroille se rahasampo, niin en olisi varma. Hallivuokra on kuitenkin ihan eri luokkaa kuin TUH. Käsittääkseni esim runkosarjan Derbyn osalta hallissa pelaamisessa ei ole mitään taloudellista järkeä ellei kaupunki sponssaa merkittävästi ko. tapahtumaa.
 
Viestejä
687
Niin siis jäähallipelejä piti olla vähintään kaksi, maksimissaan neljä. Ne tulot olisivat olleet "ihan kiva", mutta ei tuollaisia ole varmasti budjetoitu etukäteen pelattaviksi. Oleellista oli se, että niitä hallivuokria ei (käsittääkseni) jouduttu maksamaan, kun otteluita ei pelattukaan.

Kysymys ei ollutkaan oliko vai eikö oltu budjetoitu, vaan väitteeseen että corona osui pahiten juuri SPVhen. Kaikki playoff joukkueet oli samassa tilanteessa jolloin ainoa mittari määritellä keneen osui pahiten on spekulaatiot jatkosta. Tarpeetonta spekulointia, mutta on täysin turhaa myös uhriutua väittämällä, että osui pahiten.

Hallivuokrakaan ei niissä spekulaatioissa vaikuta, koska käsittääkseni Espoon kaupunki olisi sponsannut hallin vuokran joukkueille. Olisihan sarjan jatkuminen ollut hyvää mainosta myös Espoolle. Mutta kuten kirjoitin on täysin tarpeetonta vertailla mihin joukkueeseen "osui pahiten". Toisaalta se, että SPVn fanit uhriutuu ei kyllä yllätä.
 
Viestejä
329
Toisaalta se, että SPVn fanit uhriutuu ei kyllä yllätä.
Täällä on lähinnä spekuloitu taloudellisilla seikoilla ja taitaa olla ehkä yksi lause, missä mainittiin SPV:n kärsivän tästä pahiten. Sinäkin koet jostain syystä tarpeelliseksi mainita, että Indiansiin ja Oilersiin tämä kirpaisi pahimmin huolimatta siitä, että "onkin tarpeetonta spekulaatiota".

SPV:n palsta on ainoa, jossa on keskustelua, niin onhan se välttämätöntä, että talouteen tai oikeastaan mihin tahansa kohdistuvat vakavahenkiset keskustelut (tällä hetkellä asiat ovat vakavalla tolalla nimittäin) leimataan uhriutumiseksi, kun se tällä palstalla tapahtuu. Siitä kyllä olen samaa mieltä, että taloudellisesti ei ainakaan täällä voida osoittaa, keneen pahiten osui, mutta tämä "uhriutumisen" maininta toistuu täällä aiheesta riippumatta.
 
Viestejä
329
mutta tämä "uhriutumisen" maininta toistuu täällä aiheesta riippumatta.

Jaa´a. Miksiköhän?
Juuri tuosta syystä kuin kirjoitin edellisessä viestissäni:
SPV:n palsta on ainoa, jossa on keskustelua, niin onhan se välttämätöntä, että talouteen tai oikeastaan mihin tahansa kohdistuvat vakavahenkiset keskustelut (tällä hetkellä asiat ovat vakavalla tolalla nimittäin) leimataan uhriutumiseksi, kun se tällä palstalla tapahtuu.
 
Säbantteri

Kysymys ei ollutkaan oliko vai eikö oltu budjetoitu, vaan väitteeseen että corona osui pahiten juuri SPVhen. Kaikki playoff joukkueet oli samassa tilanteessa jolloin ainoa mittari määritellä keneen osui pahiten on spekulaatiot jatkosta. Tarpeetonta spekulointia, mutta on täysin turhaa myös uhriutua väittämällä, että osui pahiten.

Hallivuokrakaan ei niissä spekulaatioissa vaikuta, koska käsittääkseni Espoon kaupunki olisi sponsannut hallin vuokran joukkueille. Olisihan sarjan jatkuminen ollut hyvää mainosta myös Espoolle. Mutta kuten kirjoitin on täysin tarpeetonta vertailla mihin joukkueeseen "osui pahiten". Toisaalta se, että SPVn fanit uhriutuu ei kyllä yllätä.

Täällä palstalla on yksi nimimerkki, joka on profiloitunut Seinäjokiseksi salibandyn seuraajaksi ja haluaa jostain syystä nähdä kaikissa SPV:hen liittyvissä asioissa maailmanlopun merkkejä. Kuten nyt Holopaisen lähdön tai pelaamatta jääneet pleijarit. Näiden kommenttien perusteella SPV:n fanit leimataan uhriutujiksi. Itse päinvastoin näen, että SPV saa tästä yleisestä taloustilanteessa ennemminkin etua muihin nähden, vahvojen taustojen ja hyvien yleisömäärien ansiosta.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös