Kevään tärkeimmät pelit on vasta tulossa, mutta on aika katsoa jo kevään yli ja spekuloida hiukan tulevalla.
Valmennus:
Pitkään on jo puhuttu Koposen siirtymisestä syrjään valmennuksesta. Ensi kaudella se lienee todennäköisempää kuin koskaan aiemmin. Itse olen pitkään puolustanut Koposta sitä rajua kritiikkiä vastaan, jota hän on tälläkin palstalla aika ajoin saanut niskaansa. Pidän Tommy Koposta edelleen yhtenä Salibandyn suurista ja hän on yksi liigahistorian menestyneimpiä valmentajia, mutta aikansa kutakin. Eihän hän koskaan Peliveljistä kokonaan sivuun siirry, mutta ehkä nyt olisi aika vaihtaa miestä penkin päässä. Mutta muuttuuko sitten juuri mikään, jos Koponen penkin päässä vaihtuu Isomäkeen? Jos ja kun runko jatkaa suurin piirtein entisellään, olisi valmennukseen saatava myös tuoreita näkemyksiä ja uutta verta. Nykyvalmennuksella (jopa Koposella) olisi kyllä eväitä jatkaa, jos pelaajistossa tapahtuisi iso muutos, mutta nykymiehistöllä uudet eväät myös valmennuksessa olisi tarpeen.
Maalivahdit:
Hasulla on pitkä sopimus, joka jatkuu vielä useamman vuoden ja terveenä ollessaan hän kantaa ykkösvahdin viittaa tukevasti ja luotettavasti vielä pitkään. Kronqvistilla on optio ensi kaudesta, mutta sitä ei kannattaisi käyttää vaan näyttää kylmästi ovea. Liigatasolla SPV ei tee Kronqvistilla mitään kuten eilisen ensimmäiset 8 min. näytti. Tilalle pitäisi hankkia jo jonkinverran meritoitunut maalivahti, joka tuo aidon kilpailuasetelman vahtien välille, antaa mahdollisuuden peluuttaa molempia ja ennen kaikkea joukkueella pitää olla kakkosmaalivahti, joka antaa joukkueelle mahdollisuuden voittaa myös silloin, jos Hasu on pois pelistä pidempään.
Puolustus:
Heikkilä, Latvala ja Uusi-Laitila ovat sitoutuneet seuraan vielä useammaksi vuodeksi. Ilmeisesti myös Lokasaari jatkaa. Lintulan ja Mustosen jatko on option takana. Molempien ja varsinkin Lintulan jatkoa pidän toivottavana vaikka en ihan varma olekaan, onko hänen paikkansa ykköspakkiparissa. Urmas lopettaa varmasti. Myös Hakosen jatko näyttää epävarmalta, aika pieneen on hänen peliaikansa eri syistä jäänyt jo tällä kaudella. Yhtä tai kahta korkean profiilin puolustajaa joukkue tarvitsee lisää. Ykköstoive luonnollisesti olisi Holopaisen paluu Sveitsistä, mutta sekin lienee epävarmaa, joten verkkoja on toivottavasti vesillä myös muualla. Haapaniemi ja Honkonen ovat toistaiseksi aika raaputtamatomia arpoja.
Hyökkäys:
Varmoja jatkajia ovat Keskinen, Koski, Kuusela, Pelto-Arvo ja Karjanlahti. Autiolla, Hankkiolla, Haukkalalla, Tammirannalla ja Revolla on optio ensi kaudesta.
Tammiranta on lunastanut paikkansa kokoonpanossa, jopa ykköskentässä ja en näe syytä miksi ei jatkaisi? Samoin Autio, on joukkueen hajuttomimpia ja mauttomimpia pelaajia, mutta pallovarma hyvä aloittaja, jonka voi tarpeen vaatiessa heittää mille pelipaikalle tahansa, maalivahtia lukuunottamatta. Haukkalan jatko SPV:ssä olisi yksi tärkeimpiä jatkosopimuksia. Repo on saanut tällä kaudella yllättävänkin paljon vastuuta. Jos Hankkio ja Myllymäki olisivat olleet täydessä tikissä koko kauden, olisi Revon rooliksi jäänyt ringin leventäjän rooli. Mielenkiintoista nähdä, hakeeko Repo peliaikaa jatkossa muualta vai uskooko saavansa jatkossa isoa vastuuta Peliveljissä.. Jos hyökkäysosastolle olisi tulossa tekijämiehiä ulkopuolelta, miettisin tarkkaan Hankkion kohtaloa. Varmasti yksi nykyjoukkueen kalleimpia miehiä, mutta mitä joukkue tekee supertähden statuksen omaavalla kaverilla, joka istuu suurimman osan kautta katsomossa tai penkillä ja vaeltelee kentälläkin varjojen mailla? Vaikka SPV:n hyökkäysosasto on paperilla ihan ok tasoa, vaatisi se muutaman täsmähankinnan ihan jo tulevaisuuttakin ajatellen. Vanha kaarti lopettelee pikku hiljaa. Myllymäki lopettanee jo tänä keväänä, Koski ja Kuusela vuoden, viimeistään kahden päästä. Omista junnuista ei isoja vastuunkantajia ole odotettavissa. Lakso ja Jyrkiäinen leventävät toki rinkiä, mitä muuta?