Pääkallo.fi

Seinäjoen Peliveljet (SPV) 2021-2022

Viestejä
714
Niin muistakaa nyt kuitenkin, että ne odotukset on kukin rakentanut ihan omassa päässään. SPV on ilmoittanut, että se tekee mielenkiintoisen ja F-liigassa ennennäkemätön julkistuksen 14.8. Kukaan ei ole antanut ymmärtää, että se ylipäätään liittyisi henkilöihin. Nämä päävalmentajan vaihdosuutiset ja sopimukset Galanten kanssa ovat ihan foorumilaisten omaa kekseliäisyyttä, samoin kuin seurafuusiot. Todennäköisesti kyseinen uutinen liittyy taloudellisen resurssien vahvistamiseen ja fyysisen toimintaympäristön kehittämiseen.
Jos viimeinen lause pitää paikkansa niin kyseessä on todellakin ennennäkemätön julkistus F-liigassa. Kukaan ei ole vielä noihin asioihin keskittynyt. Ei kukaan. On jo aikakin että joku keskittyy noihinkin asioihin. En malta odottaa. Ennennäkemätöntä.
 
Säbantteri

Eikö se siinä tapauksessa olisi ennennäkemätöntä F-liigassa, jos joku merkittävä taloudellinen tukija ostaisi edustusjoukkueen toimintaa hallinnoivan yhtiön osaksi liiketoimintaansa, tytäryhtiökseen tai seura ( SPV ) rakentaisi yksityisellä rahalla oman salibandyhallin? Hui, tulinkohan vahingossa jotain paljastaneeksi liikaa?? Kaikki äsken kirjoittamani siis täysin hypoteettista....😁😃😉
 
Viestejä
752

Esport sanoo moi. Toki ei ole rakentanut hallia, mutta joku seura siellä taitaa olls.
 
Viestejä
752
Käsittääkseni päätös asiasta on jo tehty. Ei Koponen vallasta SPV:ssä luovu, ei tietenkään, omassa firmassaan. Rooli ja työnkuva vaan muovautuu uudenlaiseksi
Eikö se siinä tapauksessa olisi ennennäkemätöntä F-liigassa, jos joku merkittävä taloudellinen tukija ostaisi edustusjoukkueen toimintaa hallinnoivan yhtiön osaksi liiketoimintaansa, tytäryhtiökseen tai seura ( SPV ) rakentaisi yksityisellä rahalla oman salibandyhallin? Hui, tulinkohan vahingossa jotain paljastaneeksi liikaa?? Kaikki äsken kirjoittamani siis täysin hypoteettista....😁😃😉

Jos nyt tulkitsee viestejäsi, varsinkin kun sanoit, että tulikohan paljastettua liikaa, että haluat jotakin asiasta tietävänä vihjailla jotain, niin viestisi poissulkevat tuosta aika paljon. Koponen ei luovu vallasta omassa yrityksessään, joten tuo merkittävä taloudelline tukija, joka ottaa yhtiön haltuun, on pois suljettu. Siis sinun sanojesi toimesta. Eli jäljelle jää, että SPV rakentaisi yksityisellä rahalla oman hallinsa. Tämä siis hypoteettisena, perustuen yhden nimimerkin kirjoituksiin täällä.
 
Kuten varmasti halutessasi ymmärrät, nuo hypoteettisesti heittämäni skenaariot olivat esimerkkejä tapauksista, jotka melko pitkälle täyttäisivät tuon vaateen ennennäkemättömyydestä liigassa. Ja se, että joku ulkopuolinen kumppani päättäisi sijoittaa firmaan ei automaattisesti tarkoita toimitusjohtajan vallan pienentymistä.

Oikeasti en vihjaile mitään koska itsellänikin on vain arvailuja tuon tulevan uutisen sisällöstä. Sen tiedän, että SPV:n pitkän aikavälin strategiaan on yhtenä osana kuulunut oman hallin rakentaminen. Onko sen projektin julkistamisen aika nyt? En tiedä. Toinen strateginen pyrkimys on vahvistaa merkittävästi taustayhtiön rahoituspohjaa. Siksi ulkopuolinen sijoittaja olisi yksi mahdollisuus. Jäämme odottelemaan uutista, mutta vallan ällistynyt en olisi jos se liittyisi jotenkin näihän kahteen seikkaan. Voihan se olla joku muukin ennennäkemätön juttu, kuten vaikka se, että koko SPV pelaa Koskea ja Kuuselaa myöten jatkossa suojalasit päässä 😂
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
752
Kuten varmasti halutessasi ymmärrät, nuo hypoteettisesti heittämäni skenaariot olivat esimerkkejä tapauksista, jotka melko pitkälle täyttäisivät tuon vaateen ennennäkemättömyydestä liigassa. Ja se, että joku ulkopuolinen kumppani päättäisi sijoittaa firmaan ei automaattisesti tarkoita toimitusjohtajan vallan pienentymistä.

Toki voin haluta ymmärtää sen noin, tai sitten miten haluan. Tuo ulkopuolinen kumppani ei kuitenkaan täytä vaadetta ennennäkemättömyydestä. Kuten jo aiemmin totesin, Espoosta löytyy muuan Esport Oilers.
 
Ok, ihan kuinka vaan. En ole perehtynyt Oilersin taustakuvioihin kovin syvällisesti. Mutta pointti tuli varmaan ymmärretyksi puolin ja toisin. 😉
 
Säbantteri

SPV:n joukkue julkaistaan 14.8. Käytännössä siis tuohon aloituksessa olevaan listaukseen tullevat lisänä Kasper Tähkä ja lopulta todennäköisesti myös Hakonen. Muuthan jo tiedetäänkin. Tuossa listassa siis jatkosopimukset tänä keväänä tehneet pelaajat. Listasta siis puuttuvat Hasu, Pelto-Arvo, Repo, Lokasaari, Tammiranta ja Honkonen, jotka jatkavat vanhoilla sopimuksilla tulevalle kaudelle.
 
Säbantteri

SPV julkaisi joukkueensa. Uusina mukaan muutama oma junnu sekä Kasper Tähkä Josbasta. Myös Petri Hakonen jatkaa joukkueessa. Tuo suurta odotusarvoa sisältänyt julkistus liittyy seuran vastuullisuuteen ympäristöstä. SPV on solminut yhteistyökumpanuuden, joka tuo edustusjoukkueen käyttöön pelimatkoille oman, uusiutuvalla polttoaineella kulkevan bussin.

SPV 2021-22
Hyökkääjät:
Autio Janne
Hankkio Jari
Haukkala Konsta
Jyrkiäinen Matti
Karjanlahti Eero
Keskinen Juuso
Koski Sami
Kuusela Ville
Lakso Teemu
Myllymäki Henri
Pelto-Arvo Jukka-Pekka
Repo Juho
Tammiranta Aaro
Tähkä Kasper

Puolustajat:
Haapaniemi Eero
Hakonen Petri
Heikkilä Jeri
Honkonen Arttu
Latvala Miika
Lintula Matias
Lokasaari Aapo
Mustonen Tuomas
Urmas Henri
Uusi-Laitila Santeri

Maalivahdit:
Hasu Rasmus
Kronqvist Anton
Haapala Otto

Valmennus:
Koponen Tommy
Isomäki Jori
Pietilä Anssi

Fysiikkavalmennus:
Marko Sorvisto

Taustat:
Joukkueenjohtaja: Liljeqvist Juha
Huoltopäällikkö: Pihlaja Vesa
Urheiluhieroja: HIetanen Kristiina
Tiedottaja & mediatuottaja: Kivistö Sini
Lääkäri: Pakkala Sami
Otteluvastaava: Kangasluoma Tuulikki
 
Uus bussi. Siinäkö se oli? Sen takiako ihan oikeasti hehkutettiin jotain käänteen tekevää jota kukaan muu ei ole koskaan edes yrittänyt toteuttaa. Bussi. Vau. Ens torstain Seiskasta varmaan saadaan lukea lisää kun pohjanmaalta tärähti. Kävikö urheiluruutu jo kuvaamassa bussin?
 
Viestejä
8,419

Mitäköhän seuraavaksi? Joku keksii hommata kotipeleihinsä selvinpäin olevan tuomarin?
 
Säbantteri

Uus bussi. Siinäkö se oli? Sen takiako ihan oikeasti hehkutettiin jotain käänteen tekevää jota kukaan muu ei ole koskaan edes yrittänyt toteuttaa. Bussi. Vau. Ens torstain Seiskasta varmaan saadaan lukea lisää kun pohjanmaalta tärähti. Kävikö urheiluruutu jo kuvaamassa bussin?

Ei kai se sinällään ole uutinen, että joukkueella on uusi bussi. Kaipa siinä nyt tämä vihreä ympäristönäkökulma eli uusiutuvalla polttoaineella kulkeva bussi oli se juttu. Tavallaan vähän pettymys sillä tavalla, että aika kaukana siitä urheilun ytimestä tuo julkistus oli. Tietysti teemana tärkeä ja nykypäivää ja tosiaankin uutta Suomalaisessa joukkueurheilussa eli sikäli SPV piti sen mitä lupasi.
 
Säbantteri

Ei saatu stadionottelua tai fuusioseuraa.

Noita kai kukaan ei edes odottanut. Itse arvelin silloin keskikesällä, että kyseessä olisi merkittävä yhteistyökumppanuus. Sitähän se periaatteessa olikin, mutta tulokulma oli kyllä eksoottisempi kuin kuvittelin.
 
Viestejä
1,103
Uus bussi. Siinäkö se oli? Sen takiako ihan oikeasti hehkutettiin jotain käänteen tekevää jota kukaan muu ei ole koskaan edes yrittänyt toteuttaa. Bussi. Vau. Ens torstain Seiskasta varmaan saadaan lukea lisää kun pohjanmaalta tärähti. Kävikö urheiluruutu jo kuvaamassa bussin?
Joo hieman lässähti odotuksiin nähden :D
 
Säbantteri

Joo hieman lässähti odotuksiin nähden :D

Ehkä tällä foorumilla mielikuvitus lähti laukalle ja odotukset nousi pilviin. Vähän itse kyllä osasin varautua... Olisi odottanut, että oltaisiin oltu tämän asian tiimoilta hiukan lähempänä itse salibandyä.
 
Viestejä
1,028
Ei kai se sinällään ole uutinen, että joukkueella on uusi bussi. Kaipa siinä nyt tämä vihreä ympäristönäkökulma eli uusiutuvalla polttoaineella kulkeva bussi oli se juttu. Tavallaan vähän pettymys sillä tavalla, että aika kaukana siitä urheilun ytimestä tuo julkistus oli. Tietysti teemana tärkeä ja nykypäivää ja tosiaankin uutta Suomalaisessa joukkueurheilussa eli sikäli SPV piti sen mitä lupasi.

Käsittääkseni bussit ajavat aika paljon jo muutenkin kestävämmillä polttoaineilla, joten sen suhteen vähän lässähtänyt julkistus. Hyvällä asialla toki, ei siinä mitään!
 
Viestejä
122
”SPV viettää seurapäiväänsä 14.8., jolloin on luvassa mielenkiintoinen ja F-liigassa ennennäkemätön julkistus.”

Kyllä oli heikko esitys. Ennennäkemätön julkistus. Seuran väreihin maalattu bussi ja uusiutuva polttoaine. Voi huhhuh.
 
Viestejä
8,419
Mutta on tuo kyllä aika komea bussi, ei siinä mitään (y)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös