Heimon mustakeltaisten lasien läpi katsottuna toivon ja myös uskon, että ensi kaudella mitali on lähellä.
Perusteluja:
1. Nyt starttaa kolmas kausi samalla rungolla ja laatuvalmennuksessa. Jos kehityksen kulmakerroin pysyy, niin sieltä alkaa tulla vielä tamperelaisia selkiä vastaan. Vähän tietoisesti keulien, mutta just tällä hetkellä vaikuttaa, että Heimo pisti Öljyn lujemmille kuin Classic.
Näädät on viime vuodet ollut Heimolle myrkkyä ja nyt pronssipeli oli epis, kun oli vain reilu vuorokausi henkisesti ja fyysisesti superkuormittavasta välieräsarjasta. Ei missään nimessä samalla viivalla valmistautumisessa kuin Raholan ja Johanssonin hyvästelystä virtaa saanut kotijoukkue. Eli aika lähellä Heimon mitalin voi sanoa olleen, vaikka hyväksyn myös argumentin ...mutta niin kaukana.
2. Nyt tehdyt hankinnat ovat täsmäiskuja. Kaltiaisen varaan toki jää aika paljon, mutta ei myöskään pitäisi jäädä hänestä kiinni. Maajoukkuetasoa parhaimmillaan. Kuten myös uudet pakit heittämällä. Havulan tiedän lähinnä statseista, mutta pelintekijäsena ei kuulosta pahalta esim. Junnilan ja Auvisen kanssa.
Majeria voi tulla ikävä, mutta melkein kyllä sanoisin päättyvän kauden tehoissa olleen ilmaa, Petr oli toki F-liigan parhaan kolmoskentällisen sielu, mutta iso osa pisteistä tuli alakerran vastustajien kolmosia vastaan. Keväällä oli vähän hiljaista kovissa peleissä. Muut lähtijät ovat korvattavissa (tai korvattiin jo kauden aikana), vaikka etenkin Niskanen jossain määrin aliarvostettu olikin.
3. Pelitapaa sinällään en osaa arvioida, että riittääkö vertailussa muihin kärkiporukoihin. Mutta ainakin se on jengille tuttu. Sanotaan nyt vaikka niin, että nyt kun on pari kautta rempattu puolustamista, niin pallonhallinnan siirtäminen hyökkäyspään tehoihin pitää saada samalla tavalla viritettyä seuraavalle tasolle.
Mutta kehittyväthän ne muutkin ja mitä lähempänä huippua ollaan, sitä marginaalisemmaksi kehitysvara jää.
