Pääkallo.fi

Siirtohuhut 2024-25

Viestejä
8,404
Happee on puolivahingossa saanut kasattua ihan uskottavan porukan, vaikka koki jäätävät menetykset esim. Manninen, Salmi ja Suhanto. Toisaalta sisään on tullut kuitenkin Virrankaria Vaaralaa ja nyt ehkä Mäenpää. Ja mukana on pysynyt Siekkistä, Laitia ja Laasosta. Onhan se nyt tietenkin selkeä miinus siirtomarkkinoilla, mutta jonkinlainen torjuntavoitto kuitenkin joukkueelta, joka näytti jo katoavan kuvasta täysin.
Kyllä minä edelleen pysyn näkemyksessä, että Happee on päivänselvä playoff-joukkue. Ehkä jopa lähempänä välierää kuin playoffeista jäämistä, mutta uskaltaisin lyödä vetoa, että Happee nimenomaan putoaa puolivälierissä.
 
Viestejä
730

Kyllähän se juuri näin menee. En näe Happeeta missään olosuhteissa runkosarjan viiden parhaan joukossa, mutta en myöskään kahdeksan parhaan ulkopuolella. Niinikään vaikea on nähdä kenenkään oletetuista/mahdollisista kotietujoukkueista häviävän keväällä Happeelle neljä kertaa.

Happeella on kyllä suosittuna ( esim. liikunta-alan) opiskelukaupunkina satumainen tuuri pelaajamarkkinoilla. Ihan ok-tason liigapelaajia tipahtaa "ilmaiseksi" käsiin harva se vuosi.
 
Viestejä
456
Ainakin viimeiset pari kautta OLS:ssa pelannut Akseli Pöyhtäri siirtyy Oulusta FBC Turkuun. Saattaa tässäkin olla opiskelukuvioihin liittyvä siirto.

Lähteenä FBC Instagram
 
Viestejä
456
LASB julkaisi vihdoin lähtijänsä. Salokankaan, Havulan, Pentikäisen, Juutin ja Surakan lisäksi listalta löytyy Tino Nivalan, Konsta Lehtosen, Juho Rantalan ja Vili Näverin nimet.
 
Viestejä
730
LASB julkaisi vihdoin lähtijänsä. Salokankaan, Havulan, Pentikäisen, Juutin ja Surakan lisäksi listalta löytyy Tino Nivalan, Konsta Lehtosen, Juho Rantalan ja Vili Näverin nimet.
Kyllä Pulkkisen Seppolla riittää työmaata, että pystyy tuon LASBin julkaiseman nipun pitämään kuivilla eli karsintaviivan yläpuolella.

Noista lähtijöistä tiedetään lähinnä Salokankaan (Classic), Havulan (Indians) ja Pentikäisen (lopettaa) tulevan kauden suunnitelmat. Onko muiden osalta uutisoitu jossain jotain?
 
Viestejä
8,404
Kyllä minä näkisin LASBin olevan silti lähempänä playoff- kuin playout-viivaa. Maalinteko tulee taas olemaan yhtä helvettiä, mutta verrattuna karsintoihin menijöihin, puolustuspää tulee olemaan täysin ylivertainen. Veikkaan LASBin peleissä nähtävän vähiten maaleja koko sarjassa (siis tehdyt+päästetyt).
 
Niin tosiaankin. Lasbin ehdottomasti tärkein ja paras pelaaja on maalivahti Pohjonen, mutta vielä pitäisi jonkun tehdä ne maalitkin.

Mielenkiintonen kysymys on kuka viisikosta Lasb, OLS, Jymy, Ervi ja FBC on vähiten huono ja saa viimeisen pudotuspelipaikan? Mielestäni ei ole lainkaan selvää, että esim. karsijat ovat samat kuin viime kaudella.
 
Viestejä
448

Tässähän ollaan vielä kesämoodissa joten en jaksa tarkemmin analysoida, mutta heittäisin Ervin olevan lähimpänä pudotuspelipaikkaa. Eikä sen takia, että se olisi älyttömästi vahvistunut, vaan siksi että kaikki muut ympärillä ovat heikentyneet valtavasti. Huolestuttava trendi koko sählyliigan kannalta.
 
Viestejä
456
Kyllä Pulkkisen Seppolla riittää työmaata, että pystyy tuon LASBin julkaiseman nipun pitämään kuivilla eli karsintaviivan yläpuolella.

Noista lähtijöistä tiedetään lähinnä Salokankaan (Classic), Havulan (Indians) ja Pentikäisen (lopettaa) tulevan kauden suunnitelmat. Onko muiden osalta uutisoitu jossain jotain?
Juuti tosiaan Tepsiin ja Surakka julkaistiin Sveitsiin, taisi olla divarin puolelle. Nivala ilmeisesti lopettaa? Tulijoista Porttikivi ja Mäkimarttunen voivat varmaan ottaa ihan hyvin roolia, mutta kyllä tuo tilanne aika karu on. Tärkeistä runkomiehistä käytännössä vain Pohjonen ja Einiö jatkavat. Palvaila on tietenkin paluumuuttajana tosi tärkeä vahvistus.

FBC:n voisi melkein jo heittää karsintoihin, mutta näkisin, että Ervillä on enemmän kuin hyvät saumat nousta karsijan paikalta pois tällä kaudella.
 
Viestejä
8,404
Niin tosiaankin. Lasbin ehdottomasti tärkein ja paras pelaaja on maalivahti Pohjonen, mutta vielä pitäisi jonkun tehdä ne maalitkin.

Mielenkiintonen kysymys on kuka viisikosta Lasb, OLS, Jymy, Ervi ja FBC on vähiten huono ja saa viimeisen pudotuspelipaikan? Mielestäni ei ole lainkaan selvää, että esim. karsijat ovat samat kuin viime kaudella.
En millään jaksa uskoa FBC:n olevan _merkittävästi_ parempi kuin viime kaudella. Olisi minulle valtava shokki, jos FBC ei karsi ja olisi salibandyhistorian kovimpia temppuja, jos FBC menee playoffeihin.

Mutta ErVi...? No, en minä sinnekään uskalla playoff-paikkaa luvata, mutta playouteista pois on ihan mahdollinen.

Jymyä en usko playoffeihin. Pidän suht varmana Jymyn suoraa säilymistä, ennemmin playout kuin playoff.

Eli joo, kyllä minä OLS-LASB -kaksikolle povaan taas sitä viimeistä playoff-paikkaa. Ja se taistelu voi mennä tiukoille. Ja kummallakaan ei ole palaakaan välieriin.
 
Kyllähän Ervillä alkaa jo olla liigakokemustakin ihan kohtuullisesti. Aho, Wiander, Aarela, Tenhoset, Sillanpää + Tsekin vahvistukset. En sano, että on parempi joukkue, mutta kyllähän tuossa nipussa nyt sama potentiaali alkaa jo olemaan kuin Lasbilla, OLSilla ja jopa Jymylläkin. Aika näyttää.
 
Viestejä
448
Jep, ErVi on näistä bottom-5 jengeistä selvinnyt vähäisimmin menetyksin, vaikka ei se joukkueen taso siltikään päätä huimaa jos viime kautta katsoi tuolla ryhmällä. Stransky on tähti, joita kenttäpelaajien osalta ei muista pohjajengeistä löydy ja se on myös iso etu. Tulee olemaan todella mielenkiintoista, kuka tuosta tuon viimeisen playoff paikan nappaa, tulee varmaan olemaan tasaisempi vääntö usean jengin kesken ainakin toivottavasti.

Enemmän on jokaisessa joukkueessa kysymyksiä, kuin vastauksia. Kuka tuolla LASBissa esimerkiksi tekee maalit (Einiö yksinkö)? Kuka Olssissa nousee paikkaamaan lähtijöitä? Onko Ervi vieläkään riittävän hyvä, pystyykö tsekit yksin viemään jengin playoffeihin? Onko FBC sittenkin taiston musta hevonen? Jymy???
 
Viestejä
201
Iivo Happeessa: lycka till kamu, menestystä!
IsinGeen aikana jo kamuja ollaan, ja paidan värikin on
taas Jykylässä sama.
Happeesta mää oon aina tykänny,
Hirvimeininki kuten Gunnerskin silloin
Luolamiesaikoina, pallo keskelle ja verkot soi,
Lopussa katotaan miten meni :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös