Pääkallo.fi

VULPN

Viestejä
10
Lauantain ratoksi olin katsomassa salibandia ekaa kertaa livenä sitten Vulpnin tuhon. Haikealtahan se tuntui kun vannoutunut VULPN:nin mies on, ehkä vielä joskus...

Oli miten oli sydäntä lämmitti vanhojen VULPN jyrien otteet Dynamon paidassa. Ehkä tämän voisi ottaa tavaksi, varsinkin kun vanhaa vulps porukkaa näytti olevan myös katsomon puolella nauttimassa pelistä ja tarjoiluista. ;)

Hyvää kevättä kaikille! Moikataan kun tavataan.
 
Viestejä
2
Isäni on kannattanut VULPNIS 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen VULPN-paitani muistaakseni sain jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat VULPNIA. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi KANUUNAA. Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin VULPN on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata joukkuetta kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni joukkuetta kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että VULPN on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.
 
Viestejä
43
Nyt, kun tämän jengin kuoppaamisesta alkaa olla muutama vuosi, voisi olla paikallaan vilkaista, mitä joukkueita ex-VULPNilaiset edustivat kaudella 22-23. Listauksessa on huomioitu entisten pelaajien lisäksi, myös pari joukkueen taustalla vaikuttanutta henkilöä.

OLS (F-Liiga)
LNM (Inssi-Divari)
OLS (P22 SM-sarja)
Dynamo Oulu (Suomisarja)
SBS Kings (Suomisarja)
O2-Jyväskylä Akatemia (Suomisarja)
Ilves (Suomisarja)
SSRA (M2D)
KoskRi (M2D)
Amerikaarto (M2D)
OVP (M3D)
Dynamo Akatemia (M4D)
Dynamo Uleåborg (M5D)
DEAC (OB1)
 
Viestejä
98
Nyt, kun tämän jengin kuoppaamisesta alkaa olla muutama vuosi, voisi olla paikallaan vilkaista, mitä joukkueita ex-VULPNilaiset edustivat kaudella 22-23. Listauksessa on huomioitu entisten pelaajien lisäksi, myös pari joukkueen taustalla vaikuttanutta henkilöä.

OLS (F-Liiga)
LNM (Inssi-Divari)
OLS (P22 SM-sarja)
Dynamo Oulu (Suomisarja)
SBS Kings (Suomisarja)
O2-Jyväskylä Akatemia (Suomisarja)
Ilves (Suomisarja)
SSRA (M2D)
KoskRi (M2D)
Amerikaarto (M2D)
OVP (M3D)
Dynamo Akatemia (M4D)
Dynamo Uleåborg (M5D)
DEAC (OB1)
Syystäkin VULPN toimistolla oltu ylpeitä kun painettu koko vuosi kasvattajaseurakorvauksilla pitkin Patt.. kylän katuja. Kysymyksiä kuitenkin seuraa: Kauanko rahat riittää? Koska myydään seuraava satsi huippulahkakkaita yksilöitä maailmalle? Koska VULPN yrittää nousua F-liigaan (käsittääkseni heille luvattu ainakin suora divaripaikka)?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös