Pääkallo.fi

Vuoden 2022 MM-kisat pelataan Sveitsissä - ajankohta vaihtuu

Säählyä

Kun ne on niitä samoja jotka äänestää vuoden urheilijaksi keihään kyläkisojen voittajan ennemmin kuin esim. F-1 maailmanmestarin niin tarvitseeko tuota ihmetellä 😂 😂
Nämä Vuoden Urheilija-valinnat herättää aina yllättävän suurta parran pärinää, kun ottaa huomioon miten samantekevää tuo titteli loppujenlopuksi on kenellekään.

Yhtä huvittava on tuo narratiivi siitä, että aina valitaan keihäänheittäjä. Viimeisen 40 vuoden aikana neljä keihäänheittäjää on valittu Vuoden Urheilijaksi. Pitkämäki toki valittu kolmesti, mutta vain kerran valinta on tullut arvokisapronssillla, muulloin saavutuksena on aina ollut arvokisakulta tai Timanttiliigan voitto. Samaa mieltä siitä, että 2007 Räikkösen olisi kuulunut voittaa.

Mutta on siellä valittu joitain pyörätuolikelaajaakin. Kaikki kunnia Leo-Pekalle, mutta puhutaan sentään lajista, jonka arvokisafinaaliin riittää hädintuskin kilpailija joka radalle.

Tulihan melkoinen off-topic, sorry!
 
Viestejä
140
Käytännössä kun poimii pelaajan joka oli viime vuonna näkyvillä, mielellään mestarijoukkueessa isossa roolissa, sekä puolipakollisesti myös MM-kisoissa esiintymässä hyvin... niin ollaan siinä joukossa jota näissä äänestyksissä yleensä pöyhitään. Ja kyllähän Toriseva siinä on, vaikka täällä laudalla uskollinen dissaajakomppania onkin.
 

Säählyä

Käytännössä kun poimii pelaajan joka oli viime vuonna näkyvillä, mielellään mestarijoukkueessa isossa roolissa, sekä puolipakollisesti myös MM-kisoissa esiintymässä hyvin... niin ollaan siinä joukossa jota näissä äänestyksissä yleensä pöyhitään. Ja kyllähän Toriseva siinä on, vaikka täällä laudalla uskollinen dissaajakomppania onkin.
Jos valinta olisi osunut vaikka Justus Kainulaiseen, ei sekään nyt täysin väärin olisi mennyt vaikkei mestaruuspyttyä ollutkaan nostelemassa.
 
Viestejä
173
Melko vähäinen lienee äänestykseen osallistuneiden toimittajien kosketus koko lajiin kuten varmaan moneen muuhunkin lajiin hiihtoa ja yleisurheilua lukuunottamatta.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
173
Monta. Löde tekee sen huumorilla ja mitä erilaisimmissa tapauksissa.

Haluatko vastata seuraavaksi kysymykseeni?
Eipä sillä minun vastauksellani ole oikeastaan väliä kun tajusin ettei lajien parhaiden osalta kyseessä ole äänestys vaan perisuomalainen komiteamietintö eli liiton Vuoden urheilija -valiokunta päättää.

Edelleen suhtaudun kovin epäilevästi siihen kuinka hyvin valiokunta on kaikkia 81 lajia vuoden aikana seurannut ja oikeastaan lajin parhaan valinta on vielä enemmän yhdentekevä kuin äänestetty vuoden urheilija.
 
Viestejä
503
No niin. Mäkin tajusin just että maapallo ei ole pallo. Sen tajusin jo aiemmin, että harva on perillä täydellisesti 81 lajin tapahtumista.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös