Parviainen vaatii kilpailu- ja kurinpitoryhmän jäsenten välitöntä eroa – ”Tämä on oikeusmurha”

Iiro Parviainen ei voi käsittää, miten päätöksen käsittely voi "hukkua" roskapostiin. Kuva: Mikko Hyvärinen

Tuomas Savukoski ei halunnut kommentoida viime viikkoista SSV-ottelua Pääkallo.fi:lle. Tor-valmentaja Iiro Parviainen kertoo mediahiljaisuuden johtuneen siitä, että hän halusi rauhoittaa joukkueen toimintaa tiivisohjelmaisella viikolla. Kuva: Mikko Hyvärinen

Tor-puolustaja Tuomas Savukosken tapaus kuohuttaa suomalaisen huippusalibandyn kulisseja edelleen, vaikka Savukoski ehti jo saada ja kärsiäkin kahden ottelun pelikieltonsa tuomarin tönäisemisestä. Erotuomarisektorin lisäksi tyytymättömiä tapaukseen kulkuun ollaan Loviisan Torin leirissä.

Torin päävalmentaja Iiro Parviainen lähestyi Pääkallo.fi:tä asian suhteen sähköpostilla. Parviainen ja Loviisan Tor ovat tyytymättömiä kilpailu- ja kurinpitoryhmän toimintaan. Savukosken tapauksessa kilpailu- ja kurinpitoryhmän muodostivat Olli Rauste, Juha Ollikainen ja Ari Vehniäinen.

Alun perin tapaus tuli käsiteltäväksi Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari Kinnusen ja kilpailupäällikkö Ari Vehniäisen ilmoituksesta.

Parviainen korostaa, että Loviisan Tor ei hyväksy erotuomareiden uhkaamista tai koskemattomuuden loukkaamista millään muotoa. Torin kannalta kyse on päätöksen oikeellisuudesta ja näytöistä.

– Tor harkitsee vahvasti tapauksen viemistä eteenpäin kuullessaan kolmea eri asianajajaa tuomion perusteluista. Kaikkien lausunto tukee Toria päätöksen puutteellisista tiedoista ja todisteista. Myös ilmoituksen kulku ja ajoitus eivät antaneet seuralle todellista mahdollisuutta puolustautua. Tor harkitsee vahvasti hakevansa korvauksia asian suhteen ja tuomion kumoamista, Parviainen kirjoittaa.

– Tarkoituksena oli viedä tuomio urheilijan oikeusturvalautakunnan arvioitavaksi, mutta sattumalta KKR:n puheenjohtaja Olli Rauste on myös kyseisen postin hoitaja. Minä entisenä kv-tason erotuomarina ymmärrän pointin varsin hyvin tuomareiden osalta, mutta nyt ei ole kyse siitä. Kyseessä on nyt näytön puute. Itse olen myös näiden ”todisteiden” varassa näkemättä ko. tilannetta. Jos Savukoski oli syyllistynyt tuomion mukaiseen tekoon aukottomasti todistaen, niin sopimus olisi purettu välittömästi. Erotuomareiden, kuten pelaajienkin koskemattomuutta arvostetaan meillä todella korkealla ja näihin syyllistyneiden sopimukset raukeaisivat välittömästi, Parviainen jatkaa.

Parviainen listaa sähköpostissaan kilpailu- ja kurinpitoryhmän langettaman tuomion epäkohtia (kursivoituna). Kohtien perässä on Parviaisen omia kommentteja.

”Ilmoituksen perusteella ottelun erotuomari on ottelun jälkeen kuvanauhan nähtyään
vakuuttunut siitä, että ottelussa on tapahtunut pelisääntöjen kohdan 617/4 mukainen
rikkomus, jota ei ottelutilanteessa ole havaittu, eikä siitä ole tällöin tuomittu
asianmukaista rangaistusta.”

Parviainen: Osoittakaa myös meille se kuvanauha, josta tämän voi todeta.

”Järventausta tai hänen erotuomariparinaan ottelussa toiminut Miikka Myllykangas
eivät kumpikaan havainneet mitä tilanteessa tapahtui, jonka vuoksi Savukoskelle ei
tilanteessa tuomittu rangaistusta.”

Parviainen: Tähän lisätään myös otteluvalvoja, joka ei nähnyt rikettä.

”Ilmoituksen lopuksi todetaan, että kuvanauhan perusteella on ilmeistä, että Savukoski
syyllistyy tilanteessa pelisääntöjen kohdan 617/4 mukaiseen rikkomukseen, josta
hänelle olisi tullut tuomita törkeä ottelurangaistus.”

Parviainen: On ilmeistä. Suomeksi ei siis varmuutta asiasta.

”Videotallenteen perusteella ei voida varmuudella todeta, onko Järventausta kaatunut
yli laidan suoraan Savukosken kontaktista, vai onko Järventausta Savukosken
kontaktin seurauksena törmännyt kaukalon reunaan ja sen vuoksi kaatunut yli laidan.”

Parviainen: Ei voida, vai onko..???

”Videotallenteen perusteella erotuomarin työntäminen poikittaisella mailalla on
voinut olla Savukoskelta spontaani, refleksinomainen reaktio päästä irti
syntyneestä yhteentörmäyksestä”

Parviainen: Voinut olla? Tämä siitä syystä, että nauhalta ei näe kontaktia.

Iiro Parviainen ei voi käsittää, miten päätöksen käsittely voi "hukkua" roskapostiin. Kuva: Mikko Hyvärinen

Epäkohtien listaamisen jälkeen Parviainen ampuu sähköpostissaan kovilla.

– Kun tuomion perusteluissa käytetään näin paljon oletuksia ja siitä puuttuu selkeästi erotuomareiden kanta molemmilta ottelussa ja otteluvalvojan, niin kyseessä on oikeusmurha. Pelaajaa EI voi tuomita ilman kiistattomia faktoja. Nyt paine on ollut liian kova KKR:n jäsenille, että he ovat tehneet paineessa käsittämättömän ratkaisun asian suhteen, hän kirjoittaa.

Parviainen harmittelee, että Tor on kärsinyt valtavasti tapauksen takia. Pelillisesti ongelmia aiheutti se, että tuomiopäätös saapui vain päivää ennen ottelua.

– Valitusaikaa oli viikko, mutta seuraavat kaksi peliä pelattiin kolmen päivän sisään. Kertakaikkisen koominen tilanne. Miksi siitä kannattaisi silloin valittaa? Ari Vehniäinen valitteli Torille asian heikkoa hoitamista (Peik Salmiselle ja Timo Vaarimolle) puhelimitse ja kertoi päätöksen roikkuneen kaksi päivää roskapostissa ja kaksi päivää sitä pantattiin lisäksi ”kohun” vuoksi. Uskomatonta touhua, Parviainen ihmettelee.

Parviainen vaatiikin henkilökohtaisesti kilpailu- ja kurinpitoryhmän jäsenten hakevan eroa tehtävästään välittömästi. Parviaisen mukaan KKR ei nauti ”kentän” luottamusta.

– Päätös, sen julkistaminen joukkueelle ja muutoinkin ko. henkilöiden toiminta on ollut täysin ammattitaidotonta ja pelkurimaista. Tuomas Savukoski on myös tapauksen johdosta ollut hämillään, kun ensin epäselvä tilanne puretaan paikan päällä kuntoon ja hänelle pahoitellaan erotuomarin toimesta tapahtunutta. Seuraavana päivänä saadaan kuulla KKR:n tutkivan tapausta ja sitten odotellaankin lähes kaksi viikkoa epätietoisina tapauksen jatkumista. Lisäksi Savukoski on saanut kiellon kärsittyään provosoivaa palautetta SSV-Tor-ottelun toiselta erotuomarilta täysin asiattoman kommentin muodossa ja myös erotuomareiden johtoon kuuluvan henkilön kommentti median välityksellä antoi Savukoskeeen viittaavan epäasiallisen kuvan pelaajasta, Parviainen toteaa.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmän lisäksi Parviainen antaa huutia erotuomari Tommi Järventaustalle, jonka tönäisemisestä Savukoski sai pelikieltoa. Pääkallo.fi uutisoi viime viikolla Järventaustan tekemästä valituksesta KKR:n päätöksen liittyen.

– Myös kyseinen erotuomari voi katsella toimintaansa ottelun aikana, sen jälkeen ja varsinkin nyt. Vaikka häntä salibandyerotuomarien ”järjestö” puskeekin eteenpäin, niin omista jutuistaan on vastattava itse, Parviainen huomauttaa.

– Olemme valmiita erittäin vahvoihinkin toimiin asian suhteen. Tämä case pitää todellakin katsoa loppuun asti. Olen aina pelaajiani suojellut viimeiseen asti moisilta vääryyksiltä ja niin on myös tämän tapauksen suhteen. Ketään ei voi kohdella väärin kyseisellä tavalla, Parviainen päättää.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmän päätöksen Savukosken tapauksessa voi katsoa kokonaisuudessaan tästä.

16 comments

  1. Mielestäni KKR-n toimet ovat menneet niin pitkälle että ne ovat erittäin ailahtelevia ja jostain rikkeestä josta tulisi saada bannia ei sitä tule ja sitten joistain rikkeistä joissa ketään vaan ei näe mitään annetaan tällaista suhteessa räikeää paukkua. Miksi tätä oikein muuten tapahtuu??

  2. Puolustin jo aiemmin Savukoskea, vaikka pääkallomedian perusteella tiesin häneltä tapahtuvan ylilyöntejä. Minusta video oli alunperinkin puutteellinen vaikka käsien liikettä siinä näkyi. Ei mikään kiistaton todiste mistään, varsinkin jos sama video on todisteena ollut jatkossa eikä toinen kuvakulma. Tosin olen sen jälkeen alkanut ymmärtää enempi myös tuota tuomarin koskemattomuuden pointtia ja sikäli mielipide onkin kääntynyt vähän enemmän tuomarien puolelle. Enkä ole TORin fani tai millään tapaa puolueellinen.

    Minusta Parviaisella on tässä todella tärkeitä ”pointteja” ja hän on monessa kohtaa niin asian ytimessä, että kummastuttaa kyllä tämä toiminta. Toivottavasti muutkin tajuavat olla teurastamatta ”sikapelaajaa” vain puolivillaisen maineensa takia ja ajatella näitä asioita yleisemmällä tasolla.

    Niin paljon täälläkin jauhetaan siitä, miten kehittää salibandya urheilullisemmaksi ja ”ammattimaisemmaksi” lajiksi, että EI NÄIN!

  3. Jos tästä ei pitäisi antaa rangaistusta sen takia että tilanne ei näy videolla niin videon kuvauksen vastuussa olevan joukkueen/seuran tulisi saada selkeä sanktio. Muutenhan ottelu loppuhetkillä kun se oman jokkueen pipipää syöksyy kulmaan 10-0 tappiotilanteessa ja kaikki tietää miten käy niin se kamera alkaa helposti jäämään aina pikkasen jälkeen niin että tilanne ei näy videolla.

    Vaikka tässä tilanteessa kuvaaja yrittikin kuvata ja se että tilanne ei näy johtuu hallista ei ole mielestäni selitys.

  4. Sikäli Jeppe olet oikeassa, että jos kentällä ei olisi tuomareita ja katsomossa vielä ilmeisesti otteluvalvoja (hän tosin tuskin matsin aikana tekisi aloitteita, vaan vasta jälkeenpäin?).

    Aiemmin myös huomautettu, ettei toki tuomariparin tarkoitus ole toista tuomaria kytätä ja mitä hänen vieressään tapahtuu. Järventausta on varmaankin pelaajiston mielestä yksi arvostetuimpia tuomareita, ainakin mitä itse olen kuullut. Sikäli hänen toimintansa tilanteessa ja pelin lopussa ansaitsi aika paljon painoarvoa minusta. Mutta kaikki tekevät virhearvioita ja tuo tilanne ei varmasti tuomarillekaan ole helpoin tuomita. Itsehän hän hieman mokaa ja helposti tuossa voi syyttää itseään eikä tajua, että päälle juossut kaveri teki oikeasti törkeän tempun jos poikkarilla itsensä eroon tönäisi, vaikka sitten (vain spekulaatiota) Järventausta olis vaikkapa ottanut käsin tukea kaverista, olisi se silti ollut väärin – mutta kuten sanottu myös ehkä refleksinomaista tönäistä…

  5. Parviainen puhuu tavallaan asiaa. Kuitenkin vain tavallaan.

    Kaikki jotka videon on nähneet ovat aivan varmoja, että tilanteessa tapahtui törkeä tuomarin koskemattomuuden loukkaaminen. Sanokaa mitä tahansa, mutta kyllähän tuossa kunnon bläkäri Savukoskelle sattuu.

    Se, että tilanne ei näy loppuun asti videolla ei muuta sitä, että Parviaisen omien vakaumustensa mukaan tulisi erottaa pelaaja joukkueestaan.
    Täysin toinen asia taas on se seikka, että pystytäänkö nähdyllä videolla juridisesti todistamaan yhtään mitään.

    Elikkäs rike tapahtuu ja siitä syystä Savukoski ansaitsee kaikki huudot katsomosta uransa loppuun, mutta pelikielto vain videotodistusten perusteella ei oikein kanna perusteena.

  6. Aikamoisia kirjailijan alkuja täällä on, aasi varsinkin. Pienestä asiasta jaksetaan vieläkin nostaa iso meteli. Tuomio tuli ja se on kärsitty. Savukosken kohdalta asia on ok jo. Liiton toiminta täytyy nostaa isompaan syyniin ja sanktioita langetettava. Epäpäteviä ihmisiä liikaa noissa viroissa ja aika olisi heidän itsekin tehdä johtopäätöksiä omasta jatkostaan.

  7. mikä tossa nyt ni vaikea on myöntää että pelaaaja härkämäisesti,vähän kuin sokea härkä,puskee tuomarin laidan yli poikkarilla.

  8. Parviainen puhuu sikäli asiaa, että kurinpitoelin kärsii suuresta arvosyuksen puutteesta ja ainoastaan omien tekemistensä vuoksi.

    Forssalaisen salibandyn kannattajana tiedän muutaman erikoisen päätöksen.

    Tänä vuonna Tiikereiden pelaaja heitti toimitsijapöydässä ollutta kuuluttajaa juomapullolla päähän. Toimitsijat kertoivat heittäjän nimen ja numeron tuomareille, jotka tekivät asiasta raportin kurinpitäjälle. Päätös asista oli, että tekijää ei voida rangaista, koska heittäjä ei näy videolla. Tiikerit kiistivät koko tapahtuman, vaikka Milli oli hakata pullon heittäneen pelaajan. 100 euron laspellinen sakko Tiikereille, mutta toimitsijoiden usko koskemattomuuteen / sarjajärjestäjän toimintaan sai suuren kolauksen.

    Viimevuonna USB:n pelaaja otti neljämetriä vauhtia ja löi takaapäin mailan poikki FoSu:n pelaajan jalkaan pelin ollessa vihelletty poikki. Punainen kortti ja vastinepyyntö joukkueilta ja tuomareilta. Tilanne oli raportin mukaan kiistaton, mutta koska USB:n vastineen mukaan rikkonut pelaaja on rehti urheiluja ja hyvä esimerkki nuorille. Koska tapahtuma ei näkynyt videolla, niin päätös EI LISÄRANGAISTUSTA… ainoastaan Forssalaisten usko kurinpitäjään mureni…

    Sikäli Parviainen on oikeilla linjoilla videon näkymättömyyden vaikuttamiseen tuomion antamisessa…

  9. Eikö pelin tarkoitus ole että pelaajat pelaa ja tuomarit tuomitsee ja silloin kun pelin jälkeen ei muista ketkä oli tuomareita niin tuomarit on onnistunut,eli pelaajat ovat pääosassa EI tuomarit.Ja jos on käynyt niinkuin olen ymmärtänyt että pelin aikana eikä sen jälkeisissä keskusteluissa tuomarit ole mitään virhettä huomannut, niin miksi ottaa asia esille muutaman päivän jälkeen.

    Ja tuomiota missä verrattiin jalkapallossa tapahtuneisiin ”vastaavanlaisiin” tapauksiin ei minun mielestä voi verrata tähän tapaukseen ikinä.Niissä pelaaja on koskenut tuomaria tuomarin ratkaisun jälkeen ja tässä OLETETAAN pelaajan antaneen poikkaria
    pelitilanteessa tuomarille.

    Tämä koko juttu on saanut alkunsa pelitilannetörmäyksestä,jossa tuomari ei ole kokenut mitään pelkoa siitä, että hänen fyysinen koskemattomuutensa joutuu
    ratkaisujen vuoksi uhatuksi.

    Eli kumpaan takstiin tämä tapaus osuu paremmin???

    Samalla on kuitenkin otettava huomioon, mikä on se tarkoitus, jota varten erotuomarin
    fyysisen koskemattomuuden periaate on eri joukkueurheilulajeissa hyväksytty.
    Periaatteen tarkoituksena on turvata erotuomarin päätöksenteon puolueettomuus ja
    riippumattomuus. Erotuomarin on aina voitava tehdä pelitilanteita koskevat
    ratkaisunsa ilman pelkoa siitä, että hänen fyysinen koskemattomuutensa joutuu
    ratkaisujen vuoksi uhatuksi. Jos pelaaja vähäisessäkään määrin loukkaa erotuomarin
    fyysistä koskemattomuutta erotuomarin tekemän päätöksen vuoksi, on tilannetta
    arvioitava ankarasti.

    Sen sijaan sellaisiin tilanteisiin, joissa erotuomari ja pelaaja joutuvat pelitilanteessa
    fyysiseen kontaktiin toistensa kanssa muista syistä, ei liity samanlaista erotuomarin
    erityisen suojaamisen tarkoitusta. Esimerkiksi täysin tahaton pelaajan ja erotuomarin
    yhteentörmäys pelikentällä voidaan käsitteellisesti katsoa erotuomarin fyysisen
    koskemattomuuden loukkaamiseksi. Loukkaaminen ei kuitenkaan tällöin kohdistu
    erotuomarin päätöksentekoon eikä siihen vaikuttamiseen. Samanlaista tarvetta
    erityisesti suojata erotuomaria tämäntyyppisiltä normaaleihin pelitilanteisiin liittyviltä
    kontakteilta ei ole.

  10. Yllä olevassa kirjoituksessa on kyllä loistava pointti loppuosassa myös!

  11. Kenenkään videon nähneen ei tarvitse arvailla tapahtuiko k.o. rike vai ei. Kyllä tapahtui.

    Aivan ihmeellisellä tavalla Parviainen lähtee hakemaan juristeja apuun, koska tyrkkäyksen kohde ei kuvan rajaukseen mahtunut. Hyvänen aika, pelaajan teko näkyy ja muita ei ole paikalla kuin tuomari, joka kaatuu sen seurauksena laidan yli !

    Ilmeisesti Parviainen on suuri amerikanmallin ystävä : juristit keplottelevat mustan valkoiseksi jollain vippaskonsteilla. Jos ei muuten, niin jollain muotoseikalla tai sanamuodolla. Tai ehkä videon säilytysprosessi ei kestä CSI-tyyppistä tarkastelua…

    Jos haluamme, että joku pelit tuomitsee, niin tuomareihin ei yksinkertaisesti saa kajota. Tämä on pyhä periaate, siitä ei voi lipsua. Ja sanktioiden tulee olla riittäviä, että ne voisivat toimia myös ennalta ehkäisevästi.

  12. Nyt popcornia ja cokista sivuun MR. Näetkö kontaktin? Näetkö kohteen? Näetkö siis tapahtuneen? Oletat tapahtuneen, koska sinäkään et pysty mustaa muuttamaan valkiseksi. Hyvänen aika!

    Vähän sama kuin äitisi syyttää sinua popcornin syömisestä, kun tyhjä pussi on lelujesi keskellä huoneesi lattialla. Mutta ei hän kuitenkaan ole nähnyt JUURI sinun syöneen sitä – olettaa vain näin tapahtuneen.

    ” koska tyrkkäyksen kohde ei kuvan rajaukseen mahtunut ” edellinen suora lainaus kirjoituksestasi…Lue se ja tuomitse.

  13. Ei kannata myöskään jeesustella. Törmäyksiä voi tapahtua, tuomarin ”moka” voi olla jäädä alle ja homma aivan vahinko. Sitten horjutaan ja voi tulla refleksejä, toinen vaikka ottaa tukea ja toinen sitten kiskaisee itsensä irti ettei molemmat kaadu. En väitä että näin nyt välttämättä tapahtui, mutta vahinkoja sattuu… Pitäiskö silloinkin jaella isoja penaltteja, kun vahingossa ajelet tuomaria tietämättä kuka nurkassa vieressäsi oli? Tai vahingossa juokset päin ja tuomari kaatuu vaikkapa?

  14. Olen törmäillyt itse pelaajana tuomareihin ja viime vuosina on käynyt toisinkin päin. Joka kerta, molemmin päin, on sorit huudettu välittömästi ja pahoittelut perään, kerran muuten pallokin laitettiin tuomarin perässä laidan yli jotta päästiin miehen nostoon välittömästi.

    Tässä tapauksessa (näkyy videolla) ei näin toimittu josta voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä spontaaniudesta.