Kaksinkertainen hallitseva Suomen mestari Seinäjoen PeliVeljet ei kyennyt kaatamaan salibandyn mahtimaan Ruotsin mestaria Falunia Champions Cupin finaalissa sunnuntaina Tampereella. SPV meni aluksi johtoon 1-0, mutta joutui sen jälkeen takaa-ajajaksi intensiivisessa ottelussa. Peliveljet roikkui hyvin mukana. Kiinni se ei kuitenkaan Falunia saanut vaan ruotsalaiset nappasivat 5-7-voiton.
Lopputulos ei ollut yllätys. Falun oli ottelussa ennakkosuosikki. SPV:llä oli kuitenkin saumansa viedä ottelu jatkoajalle ja jopa voittaa se.
Miksi tämä ei onnistunut?
SPV:n oma pelitapa ei toiminut
Pelillisesti SPV:n viime vuosien menestyksen kivijalkana ovat olleet:
– aktiivinen, monipuolinen ja reagoiva tiivis puolustuspeli
– hyvä maalivahtipeli
– rautainen fysiikka
– leveä materiaali
– terävät vastahyökkäykset
– tehokas ylivoima.
Sanalla sanoen Peliveljet on pelannut kehittynyttä, aktiivista versiota perinteisestä vastahyökkäyssalibandystä.
Falunia vastaan SPV:n oma pelitapa ei toiminut. Siitä pettivät erityisesti puolustuspeli, materiaalin leveys ja ylivoima. Seuraus oli seinäjokisten kannalta ikävä. He eivät päässeet pelaamaan ottelua omilla vahvuuksillaan. Falunin voittaminen edes yksittäisessä ottelussa oli siis hyvin epätodennäköistä.
Passiivinen ja yksipuolinen puolustus petti
Finaalissa SPV käytti Malans- ja Classic-otteluiden karvausta, jossa peittävä, aluellinen ”mökki” (1-2-2) pystytettiin kentän keskikaistalle. Falun avasi kuitenkin mökin ovet kahdella tavalla: (1) avaamalla keskustan kautta, (2) hyökkäämällä usein päädystä. 1-2-2:n heikkous on keskustan aukeaminen, jos vastustaja onnistuu pelaamaan sinne nopeasti ja fiksusti.
Päädystä pelaaminen on puolestaan ongelma SPV:n maalivahtipelin kannalta. Jarno Ihme on suhteellisen pienikokoinen maalivahti. Päädystä tuleviin syöttöihin hän ei yleensä ehdi liikkumaan vastaan tekemään itsensä isoksi. SPV:n siipipelaajilla oli myös selviä merkkausongelmia näissä tilanteissa omassa päässä. Falun iskikin kolme maalia päädyn kautta.
Ennen kaikkea mökin ongelma oli kuitenkin liika passiivisuus ja yksipuolisuus. Falun on liikkuvaa salibandyä esittävä huippujoukkue. Kotimaasta lähimpänä sitä on ollut SSV. Peliveljet on pysäyttänyt SSV:n satsaamalla aktiiviseen ja monipuoliseen karvaukseen. Käytännössä tämä on tarkoittanut paineen luontia viimeistään keskialueella ja karvausjärjestelmän vaihtelua. Näillä keinoilla SPV on onnistunut tukahduttamaan SSV:n hyökkäämisen tehokkaasti ja päässyt pelissä kuskin pukille. Aktiivisuudellaan seinäjokiset ovat saaneet täyden hyödyn myös rautaisesta fysiikastaan ja todella terävistä vastahyökkäyksistään.
Falunia vastaan tämä ei onnistunut, koska Peliveljien karvaus oli liian yksipuolista ja passiivista. Mentiin peittävällä mökillä syteen tai saveen.
Toiseksi SPV:n peittopeli ei ollut normaalilla tasolla. Falunin vedoista liian moni viuhui Ihmeelle asti. Näin ei tapahtunut vain Rasmus Enströmin ja Alexander Galante-Calströmin kuolettavista kiertovedoista vaan myös muiden pelaajien laukaukset, jopa viivasta löysivät tiensä maalille.
Leveys ja ylivoiman taso eivät riittäneet
Tilastollisesti SPV hävisi ottelun materiaalin kapeuteen. Ykkösviisikot pelasivat plus-miinuksessa tasan (paitsi SPV:n ykkösen pakit, jotka jäivät nollaan), vaikka Falunin ykkösviisikko teki joukkueensa neljä ensimmäistä maalia. Finaalin ratkaisu löytyi siis kakkos- ja kolmoskentistä. Falun pelasi koko ottelun käytännössä kahdella kentällä, Peliveljet kolmella. Falunin kakkonen teki ratkaisevat maalit 3-5, 4-6 ja 5-7, vaikka myös päästi kolme maalia. SPV:n toinen laitahyökkääjäpari pääsi yhden maalin plussalle tekemällä kaksi maalia. Kakkoskeskushyökkääjä Ville Kuuselaa ja toinen puolustajapari merkkauttivat nollan. Varsinainen seinäjokisten murheenkryyni oli kolmosketju, joka päästi kolme maalia eikä tehnyt yhtään. [EDIT 9.10.: Falunin kakkosen plus-miinus korjattu.]
Normaalisti Peliveljet pelaa liikkuvaa, ovelaa ja monipuolista ylivoimaa. Tällä kertaa ylivoimapeli oli täysin kadoksissa, vaikka SPV pääsi koittamaan sitä kahdesti. Sami Koski hautoi palloa ja yritti todella vaikeita syöttöjä takatolpalle. Janne Hulmi ei uskaltanut ampua alamiehenä. Hänen syöttönsä Juha Kivilehdolle oikeaan siipeen olivat epätarkkoja. Mikko Kohonen keskellä ja Tuukka Kiviranta oikealla syvällä jäivät aivan liikaa ilman palloa.
Pelitapavalinta ja peluutus aiheuttamassa tappiota
Mistä Peliveljien omien vahvuuksien pettäminen johtui? Joukkueen ulkopuolelta on mahdotonta antaa kaikenkattavaa selitystä. Muutama syitä voidaan kuitenkin ulkopuoleltakin löytää.
Ennen kaikkea pitää tietenkin todeta, että Falun oli selvästi kovempi vastus kuin yksikään suomalainen joukkue. Maailmasta ei löydy tällä hetkellä parempaa seurajoukkuetta. Oli ainoastaan luonnollista, että SPV oli vaikeuksissa.
Toinen vaikuttava tekijä oli varmasti kokemattomuus. SPV:n kakkos- ja kolmoskentän pelaajilla ei ole juurikaan kokemusta kovista arvokisaotteluista ruotsalaisia vastaan. Esimerkiksi Teppo Mäkelä oli todella kaukana omasta tasostaan kotoisissa liigapeleissä.
Yksi syy oli kuitenkin pelitapavalinta. Falunin kaltaista liikkuvaa joukkuetta vastaan sama kyttäily kuin esimerkiksi hidasta Classiciä vastaan ei Peliveljille selvästikään toimi. Joukkue ei pääse mukavuusalueelleen: aktiiviseen ja monipuoliseen vastahyökkäyssalibandyyn. SPV ei pääse kuskin pukille vaan joutuu selviytymistaisteluun, joka on maailman parasta seurajoukkuetta vastaan kuin hidasta kuolemaa odottaisi.
Juuri Falunia vastaan Peliveljien olisi pitänyt kääntää ottelu sellaiseksi, että sitä olisi pelattu SPV:n vahvuuksien mukaan. Silloin se olisi todella taistellut ottelun voitosta. Kaukana se ei ollut nytkään.
Pitää myös ottaa huomioon, että viime vuoden Champions Cupissa pelitapavalinta oli toinen ääripää. Silloin SPV juoksi kuin hullu: karvasi melkein koko ajan päätylaidasta. Silloinkin tuli kuokkaan ruotsalaisilta. Mutta vain maalilla (8-9) välierässä Storvretalta, joka pelasi siinä ottelussa myös liikkuvaa salibandyä.
Lisäksi tämän vuoden välierässä sveitsiläinen Alligator Malans pisti Falunin todella ahtaalle karvaamalla aktiivisesti keskialueella ja vaihtelemalla sen ja prässin välillä. SPV:ltä ei tällä kertaa Malansin pelirohkeutta löytynyt.
Valitulla pelitavalla pelaamisen rytmitys olisi ollut tärkeää. Välillä palloa olisi pitänyt pystyä pitämään liikkeellä itsellä, jotta paine puolustuksessa olisi vähentynyt. SPV ei tässä kuitenkaan onnistunut. Passiivinen puolustaminen aiheutti hyökkäämisen hätäilyä. Peliveljien hyökkäykset olivat liian lyhyitä.
Pelitapavalinnasta suurimman vastuun kantaa tietenkin päävalmentaja Tommy Koponen, vaikka siitä on oletettavasti keskusteltu ainakin johtavien pelaajien kanssa. Valintaa ei uudestaan pääse tekemään, mutta sen onnistumista on syytä arvioida jälkikäteen ja ottaa oppia.
Koposen vastuulla on myös peluuttaminen, joka ei tällä kertaa onnistunut. Kun kolmoskentän ongelmat olivat nähtävissä jo ensimmäisessä erässä, kahden kentän peluutus olisi ollut oikea ratkaisu (kyse ei ole jossittelusta, koska kritisoin asiaa jo pelin aikana Twitterissä). Varsinkin kun pelitapavalinta oli peittävä mökki.
Jaksamisen taakse ei voi piiloutua. Peliveljillähän sitä nevalta hankittua kestävyyttä pitäisi löytyä.
Oppia siis tuli myös tulevaisuuden miesten maajoukkueen päävalmentajakandidaatille.
Asiallista tekstiä. Ruotsalaisten taitavaan tekniikkaan pitäisi vastata lujalla fysiikalla(ei antaa tyhjää tilaa/aikaa) varsinkin kun ero on jopa huomattava. Malans onnistui ns. kokokentän miesvartioinillaan luomaan hyvää prässiä jolloin falunilta otettiin aika ja tila pois = malans oli jo lähellä voittoakin(?).
Malans oli paljon lähempänä voittoa Falunista kuin SPV. He pelasiat omilla vahvuuksillaan. Juoksivat ja raastoivat ja pakottivat Falunin pelaajat nopeisiin ratkaisuihin. Silti yllätys ei ollut mielestäni kovin lähellä. Finaalissa Falun ei mielestäni pelannut kovin hyvää peliä ja hukkasi varsinkin lopussa paikkoja.
Vastaaminen ruotsalaisten tekniikkaan fysiikalla on vaikeata, kun Falunin pelaajilla on etu silläkin osa-alueella. Esimerkiksi Rasmus Enström pystyi välillä suojaamaan palloa kolmeakin pelaaja vastaan ja syöttämään vielä omille. SPV:n juoksukunto on kova, mutta muuten hävisivät fysiikassa Falunille. Varsinkin räjähtävä voima tuntui olevan falunilaisilla kovalla tasolla.
Olen Hakkaraisen kanssa samaa mieltä SPV:n taktiikan valinnasta. Uskon kumminkin, että korkeammalla karvauksella pelistä olisi tullut avoimempaa ja maalimäärä ja maaliero olisivat kasvaneet. Se olisi kumminkin ollut uskottavampi tapa haastaa Falun, kuin tämä valmiiksi antautuvalta vaikuttava taktiikka.
Lisähuomiona vielä ettei yhdenkään turnauksen joukkueen peli vaikuttanut kovin valmiilta. Sen selittää turnauksen ajankohta. Olisi mielenkiintoista nähdä vastaavia otteluita keväällä, kun joukkueet ja pelaajat on viritetty huipuunsa.
Asiallinen kirjoitus.Vielä kun suomalaiset rupee hioon tekniikaa,niin muut vapviskoot.Jalkaa löytyy,kuntoa löytyy…mutta tekniikkaa lisää,toistoja toistoja jne.
ganki on aivan oikeassa. Ruotsalaisten henkilökohtainen tekniikka ja pallonhallinta oli valovuoden edellä suomalaisten osaamista. Parhaiten se näkyi välittömästi hankalan haltuunoton jälkeisissä vaarallisissa laukauksissa hankalasta asennosta ja häirinnästä huolimatta. Suomalaiset, mikäli pallon haltuun saivat, pelasivat vastaavassa tilanteessa vauhdin ja tilaisuuden tappavaa safety-peliä. Vetosektoreistakin käännettiin omaan päähän jakavalle puolustajalle, koska ei osattu eikä uskallettu pelata. Ongelma ei ole pelkästään SPV:n, vaan tämänhetkisen taitotason, joka pakottaa valmentajat peluuttamaan ylivarovaisesti. Suomalaisilla ei ole paloa harjoittelemiseen omalla ajalla. Rakkaus palloon puuttuu.
Juuri niin, taidollisesti ruotsalaiset olivat huikeasti edellä. Vaikka ei numeroina niin paha, niin peli oli koko ajan täysin Falunin hallussa. 2.50 aikaan mennessä pallo ei ollut kertaakaan SPV:n hallussa. Huikea ykköskenttä, jossa paikat vaihtuu kohtuu vikkelään ja ovat täysin arvaamattomia pallollisena. Ja se yksi asia, jossa ollaan tekniikan lisäksi jäljessä, on itseluottamus. Temput, joita ne omissa ahdistettuna tekee, kielletään meillä jo F2-junnuissa. Mutta miksi?
AV:ssa voisi ottaa mallia siitä, miten karvaaja palaa paikalleen. Falun puolusti sairaan hyvin. Ei ollut mielestäni kyse niinkään SPV:n huonosta alivoimasta, vaan Falunin loistavasta av-pelistä.
Suomalaisessa palloilufilosofiassa tulisi siirtyä jo tälle vuosituhannelle. Tässäkin blogissa ja kommenteissa puhutaan rautaisesta fysiikasta ja puhutaan jaksamisesta. On totta, että kestävyyttä tarvitaan ja se on pohja harjoittelulle ja pelissä jaksamiselle. 2010 -luvulla olisi kuitenkin syytä laajentaa näkökulmaa ja ajattelua fyysisestä harjoittelusta. Tulisi pois oppia kestävyyslajien valmennuskulttuurista. Mikäli haluamme pysyä maailman huipulla, tulisi keskittyä konkretiaan miten kehitämme fyysisiä ominaisuuksia niin, että se tukee laji- ja pelitaitojen kehittymistä.
Viimeisen kahden vuoden aikana suomalaisen salibandyn suurin ongelma kansainvälisissä peleissä ei ole kestävyys. Se on nopeus ja vielä tarkemmin nopeus ja taito pelitilanteissa. Tässä me olemme auttamatta Ruotsia perässä. Myös kaksinkamppailu tilanteiden voittaminen lähtee nopeudesta ja kyvystä hallita kehoa suunnamuttoksissa ja dynaamista tasapainoa vaativissa kamppailutilanteissa. Rautaisella kestävyydellä ei näissä kisoissa pärjätä.
Tulisiko meidän keskittyä enemmän ajatukseen, että mitä kansainvälisen pelin yksittäisessä vaihdossa menestyminen vaatii? Siihen yhdistettynä pitkäjänteinen ja oikein rytmitetty harjoittelu kehittää kestävyyttä kun harjoittelun tavoitteena on menestyä kilpa- ja huippusalibandyssa.
Sama harjoittelu, sama tulos! On aika nähdä 2010 -luvun kansainvälisen pelaamisen vaatimukset ja muuttaa toimintatapoja ja harjoituskulttuuria siihen saakka!
Spv ei varmaan muuta teekään kuin kirmaa nevalla? Mistä tämä kaikki viisaus ja tieto on peräisin????
”Temput, joita ne omissa ahdistettuna tekee, kielletään meillä jo F2-junnuissa. Mutta miksi?”
Juuri näin! Siellä huutaa valmentajat ja katsojat, pura pura kuin lätkässä konsanaan. Säbässä ei mun mielestä pitäis lähtökohtaisesti ikinä purkaa, toki poikkeuksiakin löytyy.
Mitä tulee keskittymiseen kilpasählyyn, niin joo pitäis! Mutta ainakin jossain päin suomea mennään vielä nuorisuomella, jossa harjoitukset tehdään hitaamman jätkän mukaan ettei kellään tuu paha mieli–> ja sitten ne parhaat turhautuu…
Bambou ja nevajuoksu osuvat oikeaan ongelmaan harjoittelussa. Joukkueet eri tasoilla 2-divarista ylöspäin käyttävät monesti paljonkin aikaa kesällä treenaten lähinnä kestävyysominaisuuksia ja sen sellaista. En tiedä mitä kaikkea SPV tekee, ehkä Alakatsomo voi tästä valaista meitä?
Mallia pitäisi ottaa oikeasti ennemmin lätkästä kuin hiihdosta. Vielä parempi jos perehtyy laajemmin eri lajien harjoitteluun (mm. yleisurheilu) ja tekee salibandyyn omat ohjelmat. Käytännössä siis voimaharjoittelua ja puntille jos mahdollista, ei pelkästään rappuihin tai mäkiin juoksemaan ja kuntopiiriä. Toki muitakin vaihtoehtoja kuin tanko ja rautaa on olemassa, muttei ehkä ole ihan niin helppo toteuttaa harjoittelua kokonaan ilman niitä.
SSL-joukkueista ja pelaajista kertovissa videoissa ei ne tangot ja rautakaan ole vieraita esineitä. Kuntosaleilla voi kerätä muutakin kuin lihasmassaa, ei sählyssä tarvitse musta barbaari tai Bull Mentula tietenkään olla, mutta voima on nopeutta, kestävyysharjoittelu ei nopeutta sillä tavalla kehitä. Falunin kohdalla tekisi mieli väittää myös, että ihan hitaampikin kulmavääntövoimakin auttoi monessa tilanteessa voittamaan kaksinkamppailuita. Petri Jalangolla on mm. blogissaan hyvää matskua salibandyyn liittyvästä harjoittelusta (toki hieman junnuille suunnatummin). Ehkäpä Pääkalloonkin eksyy aiheesta vielä joku kirjoitus? Happee lienee asiassa edelläkävijöitä.
Moni kesällä treenaava jengi käyttää esim. 4-5 päivää kesästä mäkijuoksuihin, lenkkeihin ja kuntopiireihin. Peruskunnon voisi urheilija tehdä omatoimisestikin jos ei se lajiin riitä. Ketteryyttä, räjähtävyyttä ja voimaa (mm. tasapainoon ja muuhun yleiseenkin vaikuttavaa) voisi harjoitella edes osan tästä ja se voisi olla paljon kehittävämpää pelaajille. Siitä saisi moni jengi enemmän kehitystä kuin cooper-kunnon nostamisella 2800:sta 3000:aan 😉
Liigajoukkueiden harjoittelu on monipuolisempaa kuin täällä kommenteista päätellen ihmiset kuvittelevat. Esimerkiksi suojuoksu käsittääkseni on aivan eri hommaa kuin tasainen maantiejuoksu, ja sillä saadaan aikaan eri vaikutus. Salibandyssa vaadittu liikkuvuus on myös aika tavalla erilaista kuin muissa joukkuelajeissa. Välillä tarvitaan kori/käsipallo tyyppistä lyhyttä lähinnä päkijöillä tapahtuvaa liikettä ja välillä mennään pidempiä spurtteja, kuitenkin lyhyempiä kuin jalkapallossa. Peruskunto täytyy olla myös hyvällä tasolla, jotta jaksetaan tehdä parin tunnin lajitreeni hyvällä tasolla. Ja eiköhän siellä salillakin tule aikaa viettettyä…
Ruotsalaisten kesäharjoittelusta en tiedä, mutta SPV:n pelissä näkyi epävarmuus, jota ei loppukaudesta enää yleensä ole. Sama ilmiö on liigan avauskierroksilla, jolloin peli on pääsääntöisesti täyttä kuraa joukkueella kuin joukkueella. Ainakin yksilöiden väliset erot kavenevat loppukaudesta.
Itseäni kummastutti eniten jo Hakkaraisen kertoma havainto: SPV ei pelannut samaa peliä, joilla voittivat mestaruuden playoffeissa. Toki vastustajan peliä on hyvä lukea, mutta jos samalla hävität pelistä omat vahvuudet, tulee noutaja hyvin nopeasti.
Ei varmaan SPV sinällään huonosti tee asioita, eikä kovin moni muukaan liigan kärkijoukkue. Mutta jotain Ruotsissa on tehty piirun verran paremmin, Currea lainatakseni lite bättre, koska nyt kääntyy koko ajan huippujen kohtaamiset naapuriin. Ja tämä taso riittää kotimaisessa liigassa mitaleille, Ruotsissa keskikastiin. Se vaan on raaka fakta, jota pitää lähteä muuttamaan. Kyllä tarvii jotain lakkia nostaa naapurille, miten ne analysoi Suomen vahvuudet kahden maailmanmestaruuden jälkeen ja uudistivat pelitavan. Täällä se ongelma on, että arvostellaan omia, otetaan arvostelusta nokkiinsa, mutta kukaan ei katso, miksi kaveri pelaa paremmin. Sinällään ihan ok analyysi, mutta siinä katsottiin SPV:n heikkouksia,ei Falunin vahvuuksia. Parempi voitti ja se on syytä myöntää ja pohtia, miten parantaa. Täällä iso osa ajasta käytetään pohdintaa, mikä meni pieleen, mitä olisi voitu tehdä jne.
Ruotsissa junnuissa mennään vieläkin monin paikoin vanhan liiton kaavoilla syötä-syötä-syötä-syötä-…., jonka Nykky luki auki, mutta noi ruottalaiset on niin pirun taitavia, että sinne voidaan muuttaa systeemiä ja taito ei lopu kesken. Valitettavasti aika isolla osalla meikäläisiä loppuu kädet kesken ruotsalaisten rinnalla. Itse olen junnuvalmennuksessa antanut lapsille luvan kikkailla, syöttää maalin edestä, harhauttaa alimpana, olla arvaamaton. Peli selväksi vanhemmille, peli selväksi pojille ja välillä kylmää huolella. Ja soi omissa, mutta so what. Vielä ei pelata mestaruuksista, vaan opitaan. Kuskata ei saa, roiskia ei saa…
”Mallia pitäisi ottaa oikeasti ennemmin lätkästä kuin hiihdosta.”
Ehdotan, että harjoitellaan niin kuin salibandy vaatii.
Lajien välistä yhteistyötä voidaan tehdä sillä tavalla että otetaan vinkkejä harjoittelun eri osa-alueisiin muista lajeista, mutta kokonaisuus on kuitenkin salibandy. Jos ei tiedetä mitä salibandy vaatii, tehdään lajianalyysi.
Kyllä se on ihan fakta, ettei Suomessa monellakaan joukkueella fysiikkatreeni ole lähelläkään sitä mitä pitäisi tai voisi olla… ja vaikka vaatimustaso oliskin, onko laatu ja valinnat, mitä harjoitellaan?
Kaikki fysiikkatreenin tulokset eivät näy pelkästään siinä voimassa, nopeudessa ja kestävyydessä. Se tuo myös itseluottamusta ja antaa pohjaa siihen pelaamiseen. Ei silti pelkkä juoksemalla (mikä maasto onkaan..) itsensä rääkkääminen oksennuskuntoon ja sillä tavalla duunin teko ole riittävä treeni salibandyn vaatimien ominaisuuksien kehittämiseen. Monella jengillä pääpaino ja jopa pääosa fysiikkatreenistä on tätä. Ainakin liigatasoa alempana.
Jukkisb: silti se salibandyn vaatima treeni on lähempänä lätkää kuin hiihtoa. Kannattais vähän vaikka nipistää siitä kestävyystreenistä ja lisätä pikkasen vaikka rinnallevetoja tai ainakin kyykkyjä. Jne…
Peli muuttuu pelaajien myötä.
kait nyt huippusäbääjän pitää vetää yli 3000cooperissa ja helposti? Siis ilman että tohon tarvii ees hirveesti panostaa:-). Ainakaan mun mielestä toi ei ihan hirveesti vaadi ja en tod oo mikään huippukuntoinen:-D
Tarkoitin että kestävyystreeneihin otettaisiin mallia sieltä missä osataan ja voimatreeneihin missä osataan jne..
Jääkiekko on lähempänä kuin hiihto, totta. Miksi ei kuitenkaan jääkiekossa treenata kuin säbässä, koska se on lähempänä jääkiekkoa kuin moni muu laji?
Pikajuoksuvalmennusta lisäisin mielellään säbään. En kuitenkaan ihan telineistä lähtöä.
Jukkisb siis tiedät tarkalleen miten säbässä pitäisi fysiikkaa harjoitella? No kerro se tähänkin. Itse en osaa sanoa, mitä kaikkea pitäisi painottaa ja miten paljon parhaaseen tulokseen, mutta minusta tehdään ihan liikaa juoksemista ja kuntopiiriä (eli voimakestävyyttä) eikä jengit treenaa ehkä ollenkaan perusvoimaa, maksimivoimaa ja siten kehitä räjähtävyyttä. Jotkut loikat ehkä ainoana.
Ei säbää pitäis reenata just niinkun joku NHL tai SM-liigajengi, mutta sieltä voisi moni porukka ottaa hiukan vaikutteita. En tiedä jokaisen liigajengin kesätreenejä, mutta jotain hajua on useamman pirkanmaalaisen liiga-2div porukan fysiikkavalmennuksesta. Voimaharjoittelun lisääminen tekis aika monelle hyvää.
Happeen cooper-testin keskiarvo 2011 oli alle 3000 (2986 heinäkuussa). Pystyvät silti pelaamaan liikkuvaa, aktiivista säbää. Paljonko kertyy keskimäärin liigapelissä kilometrejä? 2001 tehdyn liikeanalyysin mukaan pelaaja liikkuu salibandyottelussa keskimäärin 2238±492 metriä. ”Salibandyottelussa keskushyökkääjät liikkuvat eniten noin 2500 metriä, kun taas puolustajat liikkuvat
vähiten 1950 metriä. Laitahyökkääjät liikkuvat noin 2100 metriä.” (Hokka, 2001.)
Toki tuo määrä on varmaan lajin kehittyessä kasvanut, mutta tuskin aivan älyttömästi. Ekat kolme askelta (ketteryys, räjähtävyys) ovat tärkeimmät, eikä niitä kehitetä cooper-kuntoa nostamalla.
Mr.manateehan puhuu asiaa. Salibandypelaajan vaatimukset fyysisestihän ovat jaksaa yksi vaihto, huilata saman aikaa tai tuplaten ja jaksaa toistaa se uudelleen koko pelin läpi. Yhtä vaihtoakaan ei tarvitse jaksaa täysiä, vaan tärkeintä on olla mahdollisimman nopea tarvittaessa ja vahva tarvittaessa. Yksinkertaistettuna minuutti töitä ja kaksi lepoa. Kuntotesteistä viivajuoksutesti 2*45s minuutin levolla ja 20m tai jopa 5m juoksutesti ovat osuvimmat testaamaan salibandypelaajan ominaisuuksia. En väitä ettei kestävyyttä tarvita, mutta mielestäni sitä painotetaan liikaa.
No jos salibandyliigapelaajien Cooper keskiarvo alkaa kakkosella, kuten Happeen tapauksessa mainittiin, niin en olisi hirveästi huolissani liian kovasta kestävyysharjoittelusta. Tästä maasta löytyy naisia, jotka kävelevät cooperissa enemmän. Lähinnä tulee mieleen, että silloin on kyseessä kaverit, joilla on niin suuri osuus nopeita lihassoluja ettei kestävyysominaisuuksia ole. Toinen vaihtoehto on, että puuttuu harjoittelu kokonaan.
30 sekunnin vaihtoja. Siinä ei yksin Cooperin testi riitä.
Cooperin testi ei pitäisi liittyä salibandyyn, sopii kyllä kuntorheilijoille.
2986 on mielestäni kuitenkin salibandyssa riittävä taso kestävyydessä, varsinkin kun muutama heikkokuntoisempi (veskarit? loukkeja tms?) laskivat tuota tulosta.
Aivan sama mitä kestävyysjuoksu-urheiljat juoksevat, naisia tai miehiä. Siinä harjoitellaan aivan eri ominaisuuksia. Ennemmin mä ottaisin 100m juoksijan, pituus- tai korkeushyppääjän tai vaikka painonnostajan (höyhensarja) kuin maratoonarin ominaisuudet säbään.
” Peruskunto täytyy olla myös hyvällä tasolla, jotta jaksetaan tehdä parin tunnin lajitreeni hyvällä tasolla.”
Kyllä just näin. Lisäksi kesätreenin tarkoitus on saada pelaaja jaksamaan sinne keväälle asti sekä fyysisesti että henkisesti.
Ei 100m juoksijan tai hyppylajin edustajan tarvitse jaksaa treenata koko ajan juosten paria tuntia. Spurtit ym. nopeusasiat tulevat sitten lajikohtaisilla treeneillä kunhan pohjat ovat kunnossa.
Rauhallinen pyramidin rakentaminen alkukesästä lähtien kohti kevättä. Ensin perusasiat kuntoon, sitten kun jaksaa kunnolla treenata, niin paneudutaan pikavoimaan, nopeuteen, ketteryyteen ym. niihin mitä asioita lajianalyysi on selvittänyt.
Kesällä hankittu hyvä kestävyys(vaikka cooper-kunto) pysyy yllä peleissä ja harjoituksissa.
Joka kesäkö se kestävyyskunto hankitaan uusiksi? Kyllä se peruskunto pitäisi olla ok tasolla ihan alusta lähtien ja sitä pidettäisiin siellä omatoimisestikin, eikä jengin harjoituksissa enää tarvitse lähteä alkukesästä sitä rakentamaan pohjilta.
Peruskuntolenkit on muutenkin pitkiä, 1-1,5 tuntia tai enemmän ja matalilla sykkeillä. Luokkaa 2900-3000 ja varsinkin sen yli coopertestikunto riittää kyllä parin tunnin treenin vetämiseen. Ei tarvitse olla 3500 kunnossa tässä lajissa, jotta pärjää hyvin koko matsin tai reenit.
Ei todellakaan näin, että kesä vedetään kovaa lenkkiä ja kunto on ok, sitten kun pelit alkavat ”kyllä se laji pitää sen kunnon yllä”. Alkukausi ok ja sit ens kesänä sama ruljanssi samasta alkupisteestä.
Pelikausi ei yleensä kehitä ja hyvä jos edes ylläpitää kuntoa. Kovat treenit ja pelit ovat raskaita kropalle ja palautumiseenkin tarvitaan aikaa, ainakin jos jokainen runkosarjapelikin halutaan pelata täysissä voimissa.
Nopeusvoiman ym. rakentaminen on hidasta, jos teet sitä 1 kk ajan kesällä, et paljon tulosta saa. Peruskuntoa pienempään rooliin laittamalla pääset kehittämään niitä käytännössä peleissä tarvittavia ominaisuuksia. Eihän sen takia kesällä reenata, että selvitään lajireeneistä? Peleihin tässä tähdätään ja reenijaksaminen pitäis olla oletusarvo.
Henkisesti älytön kesätreeni, joka ei kehitä kuin kestävyyskuntoa alkukaudeksi, ei kyllä auta pitkän päälle jaksamaan. Paljon enemmän auttaa fiksu harjoittelu, jonka hedelmiä pääsee peleissä käytännössä korjaamaan. Saat lisää voimaa ja terävyyttä ja sitä kautta itseluottamusta, voitat enemmän kaksinkamppailuja kuin ennen. Kuntoreenillä periaatteessa pelaat vain samoin ja saatat huonokuntoista vastustajaa vastaan kolmoserässä saada pientä etua – kärjistettynä. Reeni valuu kauden ajan hiljalleen hukkaan, kun kunto ei seuraavana keväänä enää olekaan ”3300-cooper” tasolla, vaan palautunut sinne 2950.
Tässä pari linkkiä vielä
http://pjalanko.tumblr.com/post/47952276447/salibandyn-kesaharjoittelun-top-5 (muutkin postaukset)
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/41239
http://www.finbandy.fi/sjpl/doc/harri2.pdf
Kimmoisuus on asia missä ruotsalaiset ovat meitä edellä selkeästi. Nyt jos lähdetään ottamaan jääkiekosta tai hiihdosta mallia, niin mennään varmaan taas metsään. Joku sanoi tuolla lajianalyysistä jotain: Suosittelen.
(Varmaan monet jääkiekkoilijat reenaavat aivan väärin jopa omaa lajiaan. Ville Nieminen tulee mieleen, joka muutti harjoitteluaan radikaalisti ja sillä oli positiivisia vaikutuksia uralleen siinä kohtaan. )
Kaikkea tarvitaan: voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja kimmoisuutta. Mutta salibandy on joukkuelaji ja kaikkien yksilöiden ei tarvitse olla samasta muotista. Pelaaja jolla on heikkouksia jollain osa-alueella usein kompensoi puutteensa.
Tämä keskustelu ajautui pitkälti fysiikkatreeni väittelyksi, mutta taktinen osaaminen on puolet joukkueen panoksesta pelitilanteessa. Voitte väitellä maailman tappiin miten kannattaa kesät vetää ja miten ei, mutta kokonaisuus ratkaisee.
Ja jos Hakkaraisen juttua on tässä tarkoitus kommentoida, niin taktinen puoli taitaa olla enemmän kuin puolet noissa huippujen kohtaamisissa. Tuskin siellä kuntopohja kellään petti ko. pelissä ?
No esimerkkinä: Enström voitti n. jokaisen kulmaan, syvään pelatun pallon niin Classicia kuin SPV:tä vastaan, ihan sama oliko vaikka vasta tokana siellä nurkassa ja kahta speveläistä vastaan. Voitti myös karvilla palloja kuten Falunin 2-1 -johtomaalissa SPV:tä vastaan (sai vaparin). Eroa oli tuossa pelissä aika paljon yksilötasolla, siksi nää fysiikankin erot nousi esille. Suomessa ne nyt ehkä ei liigamatseissa suuremmin näykään.
Kirjoittelin tuohon eisäbäläiselle vastauksen, mutta meni vissiin hyväksyntään kun viestissä oli parit linkit. Rokalle voisin vielä sanoa, että nyt ainakin liigaa alempana reenit on monesti lähellä hiidon kesäreeniä, kun sen pitäis olla lähempänä lätkää. Ei pitäis olla kumpaakaan just tasan. Mutta kimmoisuutta ja voimaa pitäis reenata myös kunnolla, sen pitäis olla yksi pääasioista. Kestävyysreenin ei pitäisi olla 70-80% pääasia tässä lajissa!
Jotenkin keskustelussa jää huomioimatta se, että Falun lienee maailman paras joukkue. Fyysisesti Falun ei liene hurjasti olevan Speveä edellä. On sitten kyse vaikka penkkituloksista. Yksilöt ja pelitapa olivat ne ratkaisevat tekijät. Varsin monesti Falunin vedot ohittivat peitot ja se oli hieman outoa. Yleensä Speve peittää varsin hyvin. Lisäksi kyse oli lyhyen turnauksen yksittäisestä ottelusta (harmi kun kyseessä oli finaali) ja sitä taustaa vasten ei ehkä kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Yksittäisessä pelissä yksilöiden onnistumiset ja pelitapa ovat ratkaisevia asioita. Falun onnistui kummassakin ja oikeutetusti on nyt maailman paras seurajoukkue. Eteenpäin. Liiga jatkuu.
Tässähän keskustelussa oli kyse laajemminkin säbän treenaamisesta, ei SPV:n ja liigajengien ainoastaan. Täällä vain ei ole ”foorumi-ominaisuutta” eli ei voi keskustella omien otsikkojensa alla.
mr.manatee: osasit itse vastata kysymykseen. Voidaan ottaa mallia harjoittelun eri osa-alueisiin eri lajeista joissa on osaamista asiaan (vaikka SM-liiga kuten sanoit). Pikajuoksun mainitsin ja unohdin kertoa että tarkoitin sillä juoksutekniikkaa, etenkin ensimmäisiä askelia jotka ovat ainakin omasta mielestäni todella tärkeitä.
Kokonaisvaltaisesta treenaamisesta vastasin jo sanalla lajianalyysi. Tuo kannattaa tehdä jos ei ole varma miten salibandyssa pitää treenata tai mitä osa-alueita kannattaa painottaa eniten ja milloin.
Kokonaisvaltaiseen treenaamiseenkaan ei ole oikeaa vastausta, mutta lajianalyysin ja kokemuksen kautta on valmentajan erittäin hyvä muokata mielestään oikea treeniohjelma.
Onpa ympäripyöreää.. Tuossahan on tokassa linkissä yksi lajianalyysi. Samoin noi liikkumisen määrät liittyvät lajianalyysiin. Ei ole kestävyysurheilua ja juoksentelua säbä.
Punttiakin (esimerkkinä) kuuluu ko. lajianlyysin perusteella suunniteltuun ohjelmaan. Kestävyystyyppinen treeni ei kehitä juoksutekniikkaa, terävyyttä tai muuta nopeaa liikettä, jota salibandyssa tarvitaan. Juoksu on hölköttelyä jota ei tässä lajissa juuri käytetä kuin vaihtoon mennessä. Puntilla kyykkäämällä jne. kehittää mm. hermostoa ja lonkan/pakaran ja keskivartalon alueen lihaksia sekä niiden hallintaa, jotka ovat tärkeimpiä lajinomaisessa liikkeessä (suunnanmuutokset ym). Nopeusvoimaa ja ketteryyttä siis. Kannattaa lukea sivut 9-12, siinä on asiantuntevan ihmisen tekemä lajianlyysi purettu auki.
Toki pikajuoksukin kehittää salibandyn liikettä, mutta juoksu on hyvin erilaista maila kädessä pienellä kentällä, kun ei maksiminopeuksiin päästä ja maila ja pelitilanteet häiritsevät. Spurtteja toki pitää treeniohjelmassa olla pelkän puntin lisäksi.
Ympäripyöreää? Voihan tarkankin ohjelman tehdä miten treenata mutta loputonta väittelyähän siitä tulisi koska jokaisella on erilainen näkemys lajista.
Olenko muuten edes väittänyt että säbä olisi kestävyysurheilua? Ihan alkuperäinen väitteeni oli että säbää kannattaa treenata niinkuin salibandya. Siitä sitten lähti että mitä salibandy on ja mistä mihin kannattaa ottaa mallia, jos kannattaa ottaa.
Ei ole säbä hölkkää ei. Etenkin PK-kaudella sitä kuitenkin painotetaan, että jaksaa palautua esim. lajitreeneistä.
Puntti en ole missään vaiheessa väheksynyt. Kauheasti en ole maininnutkaan, koska on itsestää selvää että se kuuluu lähes kaikkiin lajeihin. Myös kestävyysurheiluun.
Pikajuoksuharjoittelusta toistan edelleen; ensimmäiset askeleet. Tarkennan vielä sen verran, että ensimmäisillä askelilla tarkoitan niitä jotka tehdään heti suunnanmuutoksen jälkeen. Kukaan ei ole kieltänyt että harjoitteita ei saisi tehdä maila kädessä. Tulee lajinomaisempaa. Auttaisi paljon kantapääaskelluksen poistamiseen.
Hyviä linkkejä olit muuten postannut. Vahvistivat omaa kuvaa salibandysta. Noista pohjista on jokaisen valmentajan hyvä rakentaa treeniohjelma.
Pitkää keskustelua fysiikasta, yksilötaidosta jne. Jokainen kv pelejä pelannut tietää kuitenkin että ero ei ole fysiikassa vaan tottumuksessa tuomarilinjaan. Ruotsissa ja kv peleissä pelataan yksinkertaisesti eri säännöillä… Se taas johtuu alunperin siitä että suomalaisten liikuntasalien mitat ovat ruotsia pienemmät ja Suomen saleissa ei ole siksi riittävästi turva-alueita yhtä fyysiseen peliin.
Pelattiinhan tämäkin turnaus Tampereella? Falunilaisetkin sai jokusen kevyen jäähyn kovaa pelaamisesta, mutta suurimman osan ajasta pärjäsivät juuri kovuudella… Falun tais myös avata aika paljon kulmaan laitaa pitkin ykkösketjulla.
Käsiä voi olla vaikeampi ”kasvattaa” aikuisille pelaajille, mutta fysiikkaahan pystyy treenaamaan. Kyllä se auttaa niissä kulmaväännöissä, että on muutakin tehty kuin lajitreeniä ja peruskuntoa juoksemalla. Tottumisesta se varmasti on paljon myös kiinni, siinä olet ”Huu” oikeassa.
Mutta tosiaan itse ainakaan en tiedä SPV:n treeniohjelmia, enkä väitä että sieltä puuttuisi vääntötaidon kehittäminen. Omat kommenttini yleisemmin lajin treenauskulttuurista liigasta kakkosdivariin, joissa kesätreenejä tehdään muutenkin kuin salibandyhallissa. Tulivatpahan nyt tähän ketjuun vain.