Divari-pelaajalle kahden ottelun lisäkakku – ”Mailan tupella nivustaipeeseen”

Raumalla nähtiin viime torstaina kaksi ulosajoa. Kuva: Elmeri Elo

Raumalla nähtiin viime torstaina kaksi ulosajoa. Kuva: Elmeri Elo
Raumalla nähtiin viime torstaina kaksi ulosajoa. Kuva: Elmeri Elo

Viime torstaina pelattu SalBa-LaSB-ottelu oli tulikuuma. Itse kamppailussa jaettiin jäähyminuutteja peräti 62 sisältäen kaksi ulosajoa. Nyt ottelun tapahtumista on poikinut jälkiseuraamuksia.

Salibandyliigan sivujen mukaan pääsarjojen kurinpitäjä Tommi Koponen on määrännyt SalBan Ville-Petteri Liljan törkeästä ottelurangaistuksesta automaattisesti seuraavan yhden ottelun pelikiellon lisäksi kahden ottelun kilpailukieltoon. Rangaistus määrättiin väkivaltaisesta käytöksestä.

Kurinpitäjä perustelee päätöstä Salibandyliigan sivuilla seuraavasti:

”Ville-Petteri Lilja törmää vastustaja LaSB:n pelaaja Heikki Hätöseen peruuttaessaan joukkueensa vaihtoaitiota kohti LaSB:lle tuomitun sen puolustuspään kulmalyönnin jälkeen. Törmäyksen jälkeen Lilja lyö Hätöstä mailan tupella nivustaipeen alueelle sillä seurauksella, että Hätönen lyhistyy maahan, kurinpitäjän päätöksessä kerrotaan.”

”Pidän erotuomariraportin ja videotallenteen sekä osaksi LaSB:n selvityksen perusteella selvitettynä, että osuma on tarkoituksellinen ja kyseessä on nimenomaan aktiivinen lyönti. Erotuomari on hyvin sijoittunut tilanteessa ja erotuomariraportissa on nimenomaisesti todettu, että kyse on lyönnistä.”

”Videotallenteen perusteella, katson, ettei Liljan lyönti johdu Hätösen toiminnasta. Pelaajat törmäävät toki toisiinsa, mutta itse lyönti ei johdu suoraa törmäyksestä, vaan tapahtuu sen jälkeen törmäyksestä riippumatta.”

”Vaikka lyönti tapahtuukin nopeasti ja spontaanisti törmäyksen jälkeen eikä se vaikuta mitenkään suunnitellulta, pidän Liljan tekoa hyvin moitittavana. Tämänkaltaisiin tapauksiin on suhtauduttu kurinpitokäytännössä vakavasti. Lyönti mailantupella nivusten alueelle on aina omiaan aiheuttamaan vakavampiakin vammoja. Katsonkin lyöntivälineen ja lyönnin osumakohdan olevan rangaistusseuraamusta ankaroittavia tekijöitä, minkä johdosta katson, että asiassa on syytä langettaa seuraamus pelikieltoa ankarampana kilpailukieltona, kurinpitäjän päätöksessä perustellaan.”

Kilpailukielto on kilpailusääntöjen 63§ mukaan voimassa kaikissa sarjoissa, kunnes rangaistus on suoritettu. Liljalla ei ole oikeutta osallistua myöskään farmijoukkue SalBa II:n 3. divisioonan otteluihin kilpailukiellon rajoittamalla tavalla kunnes rangaistus Divarissa on suoritettu. Lilja kärsii rangaistuksensa otteluissa 24.11. SalBa-M-Team, 30.11. ÅIF-SalBa ja 1.12. Steelers-SalBa.

– See more at: http://salibandyliiga.fi/uutiset/divari/salban-ville-petteri-liljalle-pelikiellon-lisaksi-kahden-ottelun-kilpailukielto#sthash.hZlpc4P4.dpuf

17 comments

  1. …on sillä, että tehostaa selkeän vahingoittamisyrityksen, vaikka tilanteessa ei sattuisikaan oikeasti? Koponenhan nimenomaan painottaa raportissaan korottavana tekijänä sitä, millä välineellä ja mihin kohtaa lyönti kohdistuu. Vyötärön alle tulevissa iskuissa oltava ehdoton nollatoleranssi. Aina.

  2. Varmasti tuomittava ja kohtalaisen törkeä teko, mutta vaikea uskoa Hyppyheikki Hätösen viattomuuteen tilanteessa. Kaikkine tekoineen ja filmeineen oksettava pelaaja.

  3. Tuohon en ota kantaa. Pelaajana tasoltaan kuitenkin ylivertainen Divariin. Kyllähän kaverissa on jonkunlaista nöyryyttä oltava, kun seuraa hänen puolustuspelaamistaan sekä tilanteita, joissa vastustaja pääsee (tai normaalisti pääsisi) vastahyökkäykseen. Korvaamaton omalle joukkueelleen ja todella ärsyttävä vastustajalle. Vrt. kansainvälisesti esim. Drogba, Komarov jne.

  4. Hätöseen en nyt ota kantaa, vaan rangaistavaan tekoon.

    Hienoa, että törkeä teko poimitaan pois ja kurinpitäjä näyttää missä raja menee. Hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että teko on yksinkertaisesti törkeä ja rangaistava. Riippumatta siitä miten paljon vastustaja sitä kerjäsi tai oliko isku sponttaani. Teko on silti, kuten hän sanoi, hyvin moitittava.

    Hätöstä saa silti vihata tai arvostaa, mutta iskun tuomittavuudesta olemme kai kaikki samaa mieltä? Ei kuulu lajiin.

  5. Ei se Hätönen oo sen kummempi filmaaja kuin kukaan muukaan..jokainen pelaaja lyö vähän lisää tuollaisissa tilanteissa jotta vihollinen saa ansaitsemansa kakun…jos Hätönen ei kyseisessä tilanteessa kaatunut maahan niin tuskin rotta olisi saanut pelikieltoakaan…

  6. Ulkopuoliselle: ei sentään. Hätösellä on myös muita faneja. Wing on oikeassa.

  7. Voin kertoa Heikin pikkupojasta asti tunteneena, että kyseessä on erittäin nöyrä ja asiallinen perheenisä, joka pelaa kovalla tunteella ja antaa aina kaikkensa kentällä, oli laji sitten mikä tahansa. Erittäin pidetty kaveri siviilissä ja oman joukkueen sisällä. Rehti ja reilu jätkä, joka osaa ottaa kaikki huomioon. Ei pahaa sanottavaa Hessusta.

  8. Aina sama pelaaja aiheuttamassa omalle joukkueelle harmia. Ihan oikea tuomio Liljalle. Tällaisia kavereita ei pitäisi edes päästää kentälle!

  9. Pitää kanssa sanoa, että mä oon aina arvostanut Hätöstä. Todella hyvä kahden suunnan hyökkääjä. Ja yksi niistä pelaajista jotka tajuavat näön tärkeyden salibandyssä!

  10. Koville ottaa tappio Salpalaisia alasarjojen pelistä.
    Ottakaa BetaSalpaajia, ettei häviö vie henkeä.

  11. Joo Heikillähän oli muutama kausi takaperin jonkunasteinen silmävamma kun sai vastustajan mailan silmäänsä. Eli on kyllä varmaan oikea mies näyttämään esimerkkiä suojalasien käytöstä. ei niitä turhaan päässä pidetä.

  12. Hätösen taitoja tai pelilukua en todellakaan kiistä, mutta harrastaa kyseinen kaveri huomattavan paljon pikkusikaa kentällä. Juuri sellaista, jota ei muut huomaa kuin vastassa oleva kaveri. Esim maalin edessä maila lyö koko ajan säärille ja kädet nousevat korkealle kaksinkamppailuissa. Hätöseltä tässä tilanteessa loistava provo Liljaa kohden, koska väitän ettei vahingossa siihen eteen eksynyt. Mutta kuten sanottu, arvokas omalle joukkueella, usein vihattu vastustaja.