
Suojalasikeskustelu on viime viikkoina käynyt vilkkaana Suomen salibandyväen keskuudessa. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Pääkallo.fi uutisoi virolaisesta liigapelaajasta, joka sai mailan silmäänsä vakavin seurauksin.
Uutisen jälkeen Steelers-tiedottaja ja ex-pelaaja Miika Peltonen kirjoitti Pääkallo.fi:n Vieraskynä-blogiin oman näkemyksensä aiheesta. Peltonen oli vahvasti suojalasien käyttämisen kannalla.
Keskustelu aiheesta on käynyt vilkkaana niin Pääkallo.fi:n kommenttipalstalla kuin sosiaalisessa mediassa. Näkemyksiä on ollut niin puolesta kuin vastaan.
Nyt Pääkallo.fi päästää ääneen kaksi lasit päässä pelaavaa huippupelaajaa. Kommentteja suojalaseista antavat maailmanmestari ja kuusinkertainen Suomen mestari Katriina Saarinen Classicista ja ex-liigapelaaja ja nykyään LaSBia edustava Heikki Hätönen.
Katriina Saarinen, Miksi käytät suojalaseja?
– Neljä vuotta sitten tulleen silmävamman takia. Käytin laseja jo ennen vammaakin, mutta 2005 kun naisten MM-kisat pelattiin Singaporessa, jouduin pelaamaan ilman laseja. Yhdessä hallissa, missä pelimme pelattiin ei ollut ilmastointia ja laseja oli kuumuuden takia mahdotonta käyttää.
– Jostain syystä en jatkanut lasien käyttöä kun palasin Suomeen. Ja sitten kävi se pahin mahdollinen – silmävamma. Tapahtuneen jälkeen en ole kentälle astunutkaan ilman suojalaseja.
Vaikuttaako suojalasien käyttö pelaamiseen?
– Ei vaikuta.
Mitä mieltä olet vallalla olevasta suojalasikeskustelusta?
– Tämä on asia, jonka pakollisuudesta pitäisi ja pitää keskustella enemmän, Saarisen vastaa ja jatkaa:
– Mielestäni on loistavaa, että Pääkallo.fi ja muu salibandyväki tuo asiaa esille. Varsinkin Miika Peltonen teki loistavan ja hienon teon kun kirjoitti suojalasien tärkeydestä.
Pitäisikö salibandyssä olla suojalasipakko?
– Pitäisi, ehdottomasti.
– Minua hirvittää välillä katsoa pelejä, kun yhdessä ainoassa pelissä voi olla useita tilanteita, jossa näönlähtö on senteistä kiinni. Ja vielä kun on henkilökohtaista kokemusta siitä, kuinka valtava kipu siitäkin syntyy, kun pallo osuu oikeassa kulmassa silmään. Silmään syntyy niin valtava paine ja kipu, ettei särkylääkkeistä ole mitään hyötyä. Sitten on vielä se pahin tilanne, jossa silmästä lähtee näkö kokonaan, mikä voi pakottaa pelaajan lopettamaan. Nämä kaikki tilanteet voitaisiin välttää käyttämällä suojalaseja.

Heikki Hätönen, Miksi käytät suojalaseja?
– Ihan perinteinen tarina. Taisi olla aika tasan tarkkaan neljä vuotta sitten, kun sain mailan silmään. Tilanne oli erittäin pysäyttävä, kun silmä täyttyi saman tien verestä ja näkö lähti. Nykyään silmä on onneksi kunnossa, mutta silloin tuli muutaman viikon huili. Olen siitä asti käyttänyt suojalaseja.
Minkälaista on pelata suojalasit päässä? Vaikuttavatko pelaamiseen?
– Alkuun vaikutti, mutta nyt niihin on jo tottunut. Vaikka lasit ovat huurtumattomat, niin varsinkin vaihtopenkillä joutuu niitä joutuu pyyhkimään kun hikeä tippuu. Eli vähän joutuu säätämään, mutta siihen tottuu.
Pitäisikö lajiin tuoda suojalasipakko?
– Ei minun mielestäni. Se on hyvä, että junnuissa niitä pakotetaan käyttämään, silloin lasit voivat jäädä nenälle vielä aikuisiälläkin.
– Mutta niinhän se menee, että nuoret katsovat idoleitaan kentällä ja kopioivat heitä joka asiassa – myös siinä, että joko käyttävät tai eivät käytä suojalaseja.
– Totuus kuitenkin on, että vammoja sattuu lajin parissa vähän väliä. Ihan vähän aikaa sitten vanha pelikaverini sai pallon silmäänsä treeneissä. Onneksi mitään pysyvää vammaa ei syntynyt, mutta lupasin lähettää hänellä lasit postissa.
Teksti: Niko Vahtera