Miesten Divarikaudesta 2014-15 on pelattu nyt puolet. Pääkallo.fi otti ja listasi alkukauden onnistujat ja epäonnistujat, eli niin sanotut topit ja flopit.

Vuodenvaihteeseen saakka on vaihtelevasti ottelukierroksia takana joukkueesta riippuen. Pelejä on alla M-Teamilla ja LaSBilla vain 13, mutta Blue Foxilla, SB Welhoilla ja Erä Akatemialla jo 16. Muut ovat pelanneet 14 tai 15 ottelua. Otantaa siis täytyi etenkin tilastojen valossa vähän suhteuttaa, mutta Pääkallo.fi:n toimitus löysi viisi toppia ja viisi floppia kohtalaisen selkeästi.

1. Steelersin junnutähdet: Ville Lastikka ja Nico Jonaeson

Steelers on ollut alkukaudesta Divarissa jopa yllättävän hyvä. Joukkueesta tiedettiin löytyvän laatua, mutta syksyllä hämeenlinnalaiset ovat ajoittain jopa dominoineet ottelujaan. Kummallisin seikka on kuitenkin joukkueen vastuunkantajat. Vastuuta povattiin kokeneille Sveitsin paluumuuttajille Sami Saariselle ja Timo Johanssonille, sekä LaSBista palanneelle Miiro Maunulalle ja loukkaantumisen jälkeen mukaan tulleelle Iiro Nurmiselle. Kyse on hyökkäyspään pelaajista, sillä puolustuskaluston oletettiinkin olevan se heikoin osa-alue, etenkin pallollisena.

Joukkue on kuitenkin todistanut ”hyökkäys on paras puolustus” –fraasin pitävän kutinsa, jos löytyy tarpeeksi laatua. Sen laadun ovat olleet takaamassa kokeneiden pelimannien sijaan junioripelaajat Ville Lastikka (syntynyt vuonna 1996) ja Nico Jonaeson (1994). Heidän välissä sentterinä trion on täydentänyt mainiosti Lastikan kanssa samaa ikäluokkaa oleva Julius Aaltonen.

Lastikka on hurjastellut 15 ottelussa kaikkiaan 50 (33+17) tehopistettä! Epäilemättä tällä irtoaa pistepörssin piikkipaikka ja kakkosena majaileva Jonaesonkin on onnistunut lähes kolmen pisteen ottelukeskiarvolla tehtailtuaan pisteet 20+20=40.

2. Mikko Jolman maalivire ennen siirtoa Erän liigaryhmään

Alkukaudesta Divarin ykköspyssy oli varsin yllätyksellinen nimi. Maalipörssin kärjessä olisi voinut keikkua vaikkapa Sami Saarinen, Jyri Laine tai Johnny Ojala. Sen sijaan maaleja mätti viime kaudella kakkosdivarin RSB-Teamia Rovaniemellä edustanut, Erä Akatemian Mikko Jolma. Liigassakin pelannut Jolma edusti toissa kaudella Sveitsin liigassa HC Rychenberg Winterthuria. Lähtökohtaisestikin hän oli siis Erä Akatemialle oiva hankinta.

Maalitahti kuitenkin yltyi reippaasti yli odotusten ja lopulta mies napattiin Erän liigaryhmään. Jolma ehti pelata ennen siirtoaan kahdeksan ottelua Erä Akatemiassa tehoin 17+5=22. Pistekeskiarvo lähentelee kolmea pinnaa per peli, mikä on sekin mainio, mutta maalikeskiarvo on se kovempi juttu, sillä se on huikea 2,13 maalia per ottelu. Tehokkaammin on osunut tolppien väliin vain Steelersin junnusensaatio Ville Lastikka, jonka maalikeskiarvo ottelua kohden on 2,2.

3. Nollapelit: Arttu Puska (Erä Akatemia), Roope Mutka (Blue Fox) ja Hannes Hannula (SB Vaasa)

Salibandy on peli, jossa tehdään maaleja. Paljon. Tilastollisesti nollapelit ovat maalivahdeille todella harvinaisia. Tällä kaudella niitä on nähty jo kolme. Se on määrällisesti jo paljon ja ansaitsee maininnan, mutta vielä enemmän arvoa nostavat maalivahdit, jotka ne ovat pelanneet.

Erä Akatemian Arttu Puska, 23, on nuoresta iästään huolimatta jo jonkin verran kokenut maalivahti Josban ja Erän paidoissa, mutta kokkolalainen Roope Mutka pelaa ensimmäistä Divari-kauttaan ja SB Vaasassa kolmosvahdin rooliin kaavailtu Hannes Hannula toista. SPV:n juniorimyllyn läpikäynyt Mutka on haastanut Mikael Enlundin Blue Foxin ykköstorjujan paikasta tosissaan ja nollapeli oli vain yksi palkinto alkukauden aikana tehdystä työstä.

Pelit eivät myöskään ole olleet veskareille tilastojen valossa mitään läpihuutojuttuja. Hannula pokkasi muutaman todella ison torjunnan nollattuaan ÅIF:n Vaasassa. Kaikkiaan torjuntoja merkattiin 18. Puskan iltapuhde Wirmoa vastaan oli torjuntamäärään peilaten ilmiömäinen, sillä joensuulaislähtöinen torjuja napsi kaikkiaan 33 kutia kiinni. Mutka pääsi nollan pitäessään helpoimmalla, sillä hänen tarvitsi kopata vain 10 PSS-laukausta kiinni.

4. LaSB:n esitykset

Pääkallo.fi kirjoitti Divarin ennakkopaketissaan Lammin Salibandysta muun muassa näin: ”Peli riippuu pitkälti ykkösketjun iskukyvystä. Kiusaa joka tapauksessa äärimmäisen kovan liikkeensä puolesta sarjassa isojakin jengejä ja pelaa kauden päätteeksi pudotuspelejä.”

Tuo on pitänyt tietyllä tapaa kutinsa. Heikki Hätösen johtama ykköskenttä on ollut tärkeä ase LaSBille. Se ei ole kuitenkaan ollut niin paljon sen varassa kuin aiemmilla kausilla, vaan muun muassa lupaava Kainulaisen veljeskatras on antanut taustatukea varsin mukavasti.

LaSB on 13 pelistään voittanut yhdeksän, pelannut yhden tasan ja hävinnyt vain kolmesti. Tilastot kauden ensimmäiseltä puoliskolta ovat identtiset sarjan ennakkosuosikiksi nostetun M-Teamin kanssa ja vaikka sijoitus on tällä hetkellä viides, on sillä kaksi peliä vähemmän pelattuna kuin sarjakärki Steelersillä sekä neljäntenä majailevalla Loviisan Torilla. Kakkosena keikkuvalla Blue Foxilla on kasassa jo kolme peliä lammilaisia enemmän.

Lammilaisilla on siis takanaan loistava alkukausi ja todella hyvät lähtökohdat jälkimmäiselle puolikkaalle. Vielä ei ole pudotuspelipaikkoja jaettu, mutta viimeisistä play-off-tonteista taistelemaan ounasteltu LaSB saattaakin taistella sen sijaan kotiedusta.

5. Divarin yleisöennätys

Hämeenlinnan alueen salibandy saa tässä artikkelissa paljon hehkutusta, mutta kaikki tulee aiheesta. Hienot alkukaudet pelanneet Steelers ja LaSB nimittäin rikkoivat Divarin yleisöennätyksen heti ensi töikseen sarja-avauksessa Elenia Areenalla. Steelersin 10-9 jatkoaikavoittoa oli seuraamassa tasan 1000 katsojaa. Steelersin upouudella Elenia Areenalla pelejä on muutenkin syksyn aikana käynyt seuraamassa keskiarvollisesti lähes sama määrä katsojia kuin liigapaikkakunnilla.

Joukkueet yrittävät nostaa entisestään alueen salibandybuumia ja LaSBin kotiottelu Steelersiä vastaan pelataan sunnuntaina 4.1.2014 Lahden suurhallissa ja tuolloin yritetään rikkoa alkukaudesta tehtyä katsojaennätys uudelleen. Nähtäväksi jää, miten yrityksessä käy.

Flopit:

1. Sami Saarinen, Steelers

Kovin puhein tuli Sami Saarinen Hämeenlinnaan sveitsiläisestä GC Zürichistä. Pääkallo.fi rankkasi kauden alla Saarisen Divarin parhaaksi pelaajaksi. Nuo ennakko-oletukset eivät ole pitäneet lainkaan paikkansa.

Voidaan puhua, että Saarisen rooli on ollut aiempaa erilainen tai että onhan hän tehnyt silti yli piste per peli. Totuus on kuitenkin se, että Saarisen piti olla joukkueensa paras pistemies ja hänelle olisi löytynyt ottajia liigasta saakka. Viime kausi Sveitsissä oli todella nihkeä runkosarjan osalta, mutta play-offeihin löytyi uutta potkua. Tämä kausi on kuitenkin näyttänyt, että Saariseen povatut odotukset olivat liikaa. Samanlaista 79 pisteen kautta, minkä siivittelemänä mies aikoinaan Hämeenlinnasta lähti, ei ole tulossa, ei likimainkaan. Hän ei ole lähellekään joukkueensa ykköspyssy ja tehoja on syntynyt 15 ottelussa vain 4+12. Puolustelijat sanokoot mitä sanovat, Sami Saarinen on Divari-kauden 2014-15 ensimmäisen puoliskon suurin floppi.

2. ÅIF:n toiminta

ÅIF pelasi toissa kaudella liigakarsintoja ja hävisi ne Josballe voitoin 3-1. Sen jälkeen lähti tärkeitä nimiä, muun muassa Wilhelm Wainio, tahkoamaan alempia sarjatasoja. Viime kausi oli vielä kohtalainen, mutta tämä kausi on alkanut näyttää todella huonoja enteitä.

Hyökkääjät Miro Herlin, Matias Kuisma ja Atte Huovinen ovat eittämättä Divari-tasolle hyviä pelaajia ja joukkueesta löytyy muutama muukin käypä pelimies. Totuus on kuitenkin se, että ÅIF:sta lähtee vuosi toisensa jälkeen pelaajia ja tulijat ovat joko Divari-tasolle valmiuksiltaan riittämättömiä junioreita tai pelinsä jo pelanneita pelaajia, kuten vaikkapa Robert Olenius.

Lisäksi Sipoon suunnalta kuuluneiden huhujen mukaan treenaaminen ei ole toiseksi korkeimmalle tasolle riittävän tasokasta niin laadussa kuin määrässäkään mitattuna. ÅIF:lta löytyy tasoa vielä tarpeeksi, mistä kertovat alkukauden kuusi voittoa, mutta tilanne enteilee jatkuvaa rappeutumista. Jos meininki ei muutu, Sipoossa ei montaakaan kautta Divaria enää pelata.

3. SB Welhojen esitykset

SB Welhot vaihtoi viime kauden päätteeksi valmentajaa. Jani Lipsanen korvasi Mikko Tiihosen. Liigakarsinnoissa keväällä OLS:n tiukoille laittanut kuopiolaisporukka uudistui myös pelaajistollisesti jonkin verran. Welhot on aina tunnettu todella aktiivisesta pelitavastaan, mikä on näkynyt sen riskialttiuden myötä yllättävinä tappioina, kuitenkin yleisesti hyvätasoisten otteiden keskellä.

Tälle kaudelle odotettiin kuitenkin erilaisia Welhoja. Voidaan sanoa, että Welhojen rosteri heikkeni ja valmennus oli kokemattomuutensa myötä kysymysmerkki. Siinä määrin SB Welhojen otteita ei ehkä voida pitää kamalan suurena floppina. Totuus on kuitenkin se, että muutosta piti tapahtua. Runko säilyi ja uuden valmennuksen piti tuoda tuoreita juttuja peliin. Tällä hetkellä tilanne on tämä: Welhot eivät ole muuttuneet tippaakaan ja heidän peliään on jatkuvasti helpompi horjuttaa. Welhojen piti olla tällä kaudella jo se vakaa kärkiporukka, joka taistelee siitä himoitusta liiganoususta. Sarjataulukon kutossija ja ailahtelevat peliotteet eivät luvalla sanoen näytä likimainkaan siltä.

4. SB Vaasan esitykset

Voidaan sanoa, että Arttu Kukon menetys oli kova kolaus. Voidaan myös sanoa, että SB Vaasalle laittoivat ennakko-oletuksissaan monet tahot, mukaan lukien Pääkallo.fi, turhan kovat odotukset. Fakta kuitenkin on, että Vaasalla oli takana yksi loistokausi, joka päättyi Nokian KrP:lle hävittyyn liigakarsintasarjaan. Sitä edelsi kuudennelle sijalle päättynyt kausi ja sitä ennen vaasalainen Woodcutters oli taistellut vuosikaudet tippumista vastaan aina paikkansa Divarissa kuitenkin säilyttäen.

Nämä lieventävät asianhaarat on kuitenkin jopa pakko kuitenkin kääntää Vaasaa vastaan. Kukko pelasi farmin kautta muutaman matsin SPV:ssä, oli loppukauden loukkaantuneena ja oli loppuviimein pienessä roolissa vaasalaisten viime vuosien menestyksekkäimmällä kaudella. Eikä sota muutenkaan yhtä miestä kaipaa. Kokoonpano oikeastaan vain vahvistui Pasi Järvisen, Jyri Järvisen, Olli-Jussi Sariolan, Janne Karvosen ja Pekka Kontturin tulon myötä. Joukkue pelasi erinomaista peliä koko harjoituskauden ja voitti liigajoukkueitakin siinä sivussa.

Pelillisesti Vaasa kärsi pahan suvantokauden syksyn aikana ja loukkaantumisetkin vaikuttivat. Tosi kuin vesi on silti se, että vaasalaisten otteet ovat olleet paljon potentiaaliaan huonompia ja monet tärkeät pelaajat ovat alisuorittaneet. Mahdollisuudet joukkueella on edelleen aina nousuun saakka tälle kaudelle tulleen play-off-uudistuksen ansiosta, mutta muutosta on tapahduttava, sillä tällä pelillä se ei onnistu. Vuoden 2014 viimeinen viikonloppu lupasi kuitenkin hyvää, kun paikalliskamppailussa kaatui Blue Fox vieraissa, sekä kotisalissa ÅIF murskaavasti 13-0.

5. Pitkien vieraspelien niukat kokoonpanot

Joukkueilla on välillä loukkaantumissumia ja sairastumisaaltoja sun muuta. Nuo ovat ymmärrettäviä syitä laihojen kokoonpanojen pelille saamiseen. Tosiasia kuitenkin on se, että Divarissa edelleen tuollaiset asiat kummasti eskaloituvat juuri ennen pitkiä vieraspelireissuja. Kahdella kentällä vieraissa vääntäminen ei anna kovin hyvää kuvaa Divari-tason joukkueesta.

Jos ei äijiä ole, niin niitä ei ole, mutta kokoonpanot alkavat olla jo sen verran laajoja ja meiningin pitäisi olla kohtalaisen ammattimaista. Näin ollen väkeä pitäisi kyllä löytyä aina edes sen kolmen kentällisen verran pelille. Pienellä rosterilla pelaaminen on näkynyt etenkin Loviisan Torin joukkueessa, mutta myös SBS Maskulla, PSS:lla, ÅIF:llä, SB Vaasalla ja Blackbirdsillä on ollut ajoittain tätä ongelmaa. Ongelmat esiintyvät eritoten pitkien vieraspelien kohdalla, ja karuin esimerkki tilanteesta oli SBS Maskun kyläily Uusikaarlepyyssä. Joukkue joutui laittamaan kakkosmaalivahtinsa kakkosviisikon hyökkääjäksi, jotta joukkue saa kaksi kentällistä kasaan.

Kyse ei tällaisessa asiassa ole niinkään siitä, voiko kahdella kentällä pärjätä vai ei, vaan enemmänkin lajin uskottavuudesta. Jos pelaamaan on lähdössä 10+2 -kokoonpano, se tarkoittaa käytännössä sitä, että sivussa on 10-15 pelaajaa, mikä on yli puolet.