Lauantai-iltana elettiin ratkaisun hetkiä miesten Divari-karsinnoissa. Sarjassa on kaudella 2015-2016 mukana eksoottisia paikkakuntia, kun Pori ja Oulu asetetaan Divari-kartalle Karhujen sekä miesten Suomen Cupin pikkufinaalin nimiinsä vieneen Kellon Lyönnin varmistettua paikkansa.
Karhut kohtasi karsintojen viimeisessä vaiheessa Nurmon Jymyn ja voitti lauantai-illan ottelun 6-4 (3-1, 0-1, 3-2). Porilaisryhmän Tomi Jerkku ja Teemu Mäkelä viimeistelivät kumpikin kaksi maalia.
KeLy löi vastaavasti FBC Raseborgin lukemin 4-7 (1-3, 1-1, 2-3). Juha Uusitalo oli ottelun tehokkain pisteillä 2+0.
Katso myös:
FBC Raseborg-KeLy ottelutilastot
Karhut-NJ ottelutilastot
Säälittävää. Pori tippuu samantein alas.
Porilaisten paikka ihan muualla kuin pääsarjatasolla!
Itkeköön mutadivarissa tuomarilinjaa tms. Kun tulee pataan.
Taas nousija Pohjoislohkosta. Jokohan tajuavat lopettaa ainakin ensimmäisen ylimääräisen karsintakierroksen Pohjanmaan lohkoa vastaan.
#KelynYlivoimaVeiMielenkiinnonKarsinnoista
Pori ja Oulu ovat ”eksoottisia paikkakuntia”?
Taisi olla Pohjanmaan lohkon ykkönenkin myös mukana kolmannessa vaiheessa….
Mä kysyn missä on Nurmo? Eli pojat suuta pienemmälle
Ylimääräisen karsintavaiheen voisi poistaa helposti yhdistämällä nuo lohkot. Tasoerot aivan järkyttävät ainakin pohjanmaalla. Kärkijoukkueet molemmissa lohkoissa vähintään yhtä kovia kun muuallakin, mutta sen alla taso laskee aivan käsittämättömän paljon.
Jos yhdistäminen ei käy, niin sitten on turha kitistä tästä ylimääräisestä vaiheesta.
Joo. Kyllähän tuo Pohjanmaan lohko on varmaan taas ensi kaudenkin osalta pelattu. Nurmo vie, Nibacos selvä kakkonen ja muut kilometrien perässä, niin kuin puolenkymmentä kertaa nyt perätysten. Pohjoislohkon kohdalla tämä ei pidä paikkansa. Tälläkin kaudella Kelyn takana taistelu kärkipaikoista kävi kuumana ihan viimeisille kierroksille saakka, eikä tuloksia tyyliin 15-1 nähty kuin joissain Kelyn otteluissa.
Karhut on joukkue.
Hieno sähly kaupunki!
Loistavaa Karhut ja KeLy, onnea divari kauteen!!!!
Taitaa joku katkera nurmolainen huudella, putoamista karhuille. Itse uskon Karhujen pärjäävän ihan hyvin divarissa (oma veikkaus keskikasti/kärkijoukko). Tällä kaudella joukkue pelasi selkeästi aivan väärässä sarjassa suorastaan raivaten tiensä helposti divariin. Joten kyllä Porilaisille oikea sarja on juurikin Divari tai sitä vielä kirkkaammat valot.
Laitala ja Kivipelto menos vissii mailattomii
No mutta 1. divarissa pelataan kuitenkin.
Ja yleisöäkin täällä riittää