Sensaatiomainen suoritus – Sveitsi pudotti isäntämaa Ruotsin MM-finaalista

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Sveitsi järjesti jättimäisen yllätyksen kaatamalla Ruotsin salibandyn U19-poikien MM-kisojen välierissä. Ratkaisu nähtiin vasta rangaistuslaukaisukilpailussa, jonka Sveitsi voitti 3-2. Koko ottelu päättyi Sveitsin 7-6-voittoon.

Kahden ensimmäisen erän aikana Sveitsi venytti itselleen kolmen maalin johdon, ja päätöserään lähdettiin lukemissa 2-5. Ruotsi kavensi, mutta ajassa 55.30 Micha Baumgartner iski numeroiksi 3-6 Ruotsin pahan vaihtovirheen jälkeen.

Ruotsi oli kaikkea muuta kuin luovuttanut, ja Markus Karlsson puhtaalla hattutempulla se tuli kuin tulikin väkisin tasoihin. Kaksi jälkimmäistä maalia syntyi ilman maalivahtia, ja kolmen osuman välillä oli aikaa vain 103 sekuntia.

Jatkoaika oli maaliton, joten ratkaisua haettiin rangaistuslaukauskilpailusta. Siinä Sveitsi oli lopulta maalin verran vahvempi.

Ruotsin putoaminen nuorten MM-finaalista on historiallinen tapahtuma. Salibandyssa ei ole koskaan ennen pelattu miesten tai poikien MM-finaalia, jossa Ruotsi ei olisi ollut mukana toisena osapuolena.

Suomen ja Sveitsin välinen MM-finaali pelataan huomenna klo 14.45 alkaen.