![Veera Kauppi iski yhden Suomen neljästä maalista tappiollisessa MM-kenraalissa. Kuva: Salibandyliiga](https://paakallo.fi/app/uploads/2015/11/22841380982_20715072c8_h-e1447000260189.jpg)
Suomen ja Ruotsin kohtaaminen päätti sunnuntaina naisten maajoukkueturnauksen Tampereella. Länsinaapurin naismaajoukkue oli lopulta parempi selkein 4–7-numeroin. Ottelu oli joukkueille viimeinen ennen joulukuussa käytäviä naisten MM-kisoja.
Ruotsilta vahvinta peliä esitti joukkueen ykköskentällinen. Kolmella tehopisteellä (1+2) juhlinut Ranja Varli vei vierailijat jo 1–5-johtoon toisen erän päätteeksi.
Suomen ainoista osumista vastasivat Sanni Nieminen, Veera Kauppi, Sanni Klinga ja Silja Eskelinen. Kaksi viimeisimpänä mainittua pääsivät vielä kaunistelemaan numeroita aivan kolmannen erän lopussa, mutta kiri alkoi liian myöhään, ja näin ollen Ruotsi vei viikonlopun turnauksen nimiinsä.
Laura Loisalle kirjattiin Suomen tolppien välissä yhteensä 18 torjuntaa.
Pääkallo.fi kertoo ottelusta lisää sunnuntai-illan aikana.