
Perjantaina Tshekissä alkavan EFT-turnauksen alla Suomen maajoukkueen päävalmentaja Petri Kettunen esittää Urheilusanomien haastattelussa huolensa Salibandyliigan uusien tuomarilinjausten vaikutuksesta suomalaisten kamppailupelaamiseen.
– Liigassa on ollut alkukaudesta koko jäähyskaala käytössä ja isoja jäähyjä on jaettu enemmän kuin 10-15 vuoteen. On arveluttavaa, miten tämä vaikuttaa kansainvälisiin peleihin, joissa linja ei ole muuttunut. Tuleeko kamppailupelaamisesta varovaisempaa, Kettunen pohtii Urheilusanomissa.
Tällä kaudella liigassa on nähty esimerkiksi jo kuusi ulosajoa, vaikka kautta on pelattu vasta noin kolmannes. Koko viime kaudella punainen kortti heilui yhteensä kolme kertaa.
Kamppailupelaaminen on avainasemassa etenkin turnauksen sunnuntain päätösottelussa maailmanmestari Ruotsia vastaan. Suomella on alla syyskuun kaksoismaaotteluista Vantaalta 7-9-tappio ja Malmöstä karmaiseva 3-12-tappio Ruotsille. Silloin Ruotsin Superliigan pelaajat liittyivät Suomen joukkueeseen omituisesti vasta päivää ennen toista peliä.
– Siitä on otettu opiksi. Nyt kaikki lähtevät alusta asti matkaan. Tavoitteena on tehdä ryhdikkäästi edistyvä tapahtuma, jossa sunnuntaina Ruotsia vastaan nähdään turnauksen paras peli, Kettunen sanoo lehdessä.
Hän antaa pitkässä haastattelussa näkemyksensä myös mm. SPV:n Mika Kohosen paluusta maajoukkueeseen, puolustajaksi kaavaillun Classicin Nico Salon pelaamisesta sentterinä seurajoukkueessaan sekä Suomen maajoukkueen maalivahtitilanteesta ennen ensi vuoden Latvian MM-kisoja. Tshekin EFT-turnauksessa Suomen maalia vartioivat Eero Kosonen ja Jarno Ihme.
– Santtu Strandberg on ollut mukana puoli vuotta tiiviisti. Toki katsotaan muitakin, Pyry Luukkosta ja Erän veskoja (Markus Laakso ja Teemu Kortelainen), Kettunen paljastaa lehdessä.
Miesten EuroFloorball Tourin ottelut, Brno, Tshekki
Perjantai 6.11.
18:45 Tshekki – Ruotsi
21:30 Suomi – Sveitsi
Lauantai 7.11.
17:00 Sveitsi – Ruotsi
20:00 Tshekki – Suomi
Sunnuntai 8.11.
12:45 Ruotsi – Suomi
17:00 Tshekki – Sveitsi