
Pääkallo.fi jakaa myös näissä miesten MM-kisoissa Suomen pelaajille kalloja peliesitysten mukaan. Lukemin 6-4 voitetussa Sveitsi-ottelussa Suomen pelaajista vain yksi pelaaja oli neljän kallon arvoinen.
Suomi aloitti pelin jälleen erittäin raikkaasti ja sai nopeasti onnistumisia kahdelle ensimmäiselle kentälleen. Sveitsi oli 5vs5 -pelissä aivan unessa koko erän ja iski ainokaisensa ylivoimalla. Erä siis lukemin 4-1 Suomelle.
Toisessa erässä Suomi otti useamman turhan jäähyn ja päästi alppimaan maalin päähän, kun punanuttujen ylivoima rokotti erän aikana kahdesti. Kolmannessa erässä Sveitsi tuli tasoihin, mutta lopulta Suomi punnersi kahden maalin voiton. Viimeinen osuma syntyi vain kolme sekuntia ennen loppua tyhjään maaliin.
Kahden viimeisen erän aikana tärkeitä koppeja napsinut Eero Kosonen oli ainoa pelaaja, jolle Pääkallo-toimitus suo tämän päivän mittelöstä neljä kalloa. Suomen parhaana palkittiin kohtuullisen hyvän ottelun pelannut samettikätinen Krister Savonen.
Kokonaisuutena joukkueen esityksessä oli pirteyttä vain avauserässä, mutta kahden viimeisen erän tekeminen tiputtaa arvosanoja, sillä tänään ei peruspeliä parempaa nähty kenttäpelaajien toimesta ja parannettavaa jäi monelle. Toisen erän jäähyt rikkoivat Suomen peliä pahasti, joten ne näkyvät myös kallojen määrässä.
—
Suomen kallot Sveitsi-ottelussa:
Maalivahdit:
Eero Kosonen 4
Jarno Ihme (ei pelannut)
Puolustajat:
Tommi Aro 2
Tatu Väänänen 3
Janne Lamminen 2
Krister Savonen 3
Lauri Stenfors 3
Juha Kivilehto 2
Jonne Junkkarinen (ei pelannut)
Hyökkääjät:
Peter Kotilainen 3
Jani Kukkola 3
Miko Kailiala 3
Eemeli Salin 3
Nico Salo 3
Sami Johansson 2
Jami Manninen 2
Joonas Pylsy 2
Mika Moilanen 2
Mika Kohonen (ei pelannut)
Tero Tiitu (ei pelannut)
—
5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus