
Miesten Divarin runkosarja saatiin päätökseen lauantaina, ja osa joukkueista valmistautuu pudotuspeleihin. Runkosarjan pelaajatilastoja tutkiessa käy selväksi, että pörssejä hallitsi tällä kaudella kaksi huippuhyökkääjää.
Porin Karhujen Benjamin Lepola ja kuopiolaisen SB Welhojen Pauno Kajoksinen nousivat tehoillaan ylitse muiden. Lepolan nimiin kirjattiin sekä piste- että maalipörssin voitto. Kajoksinen sen sijaan valloitti Divarin syöttöpörssin ja tehotilaston.
Pistepörssin voitosta taisteltiin viimeiselle kierrokselle asti, sillä tasapisteisiin päätyneet Lepola ja Kajoksinen tykittivät kumpainenkin kuusi tehopistettä runkosarjan vimeisessä ottelussa. Lepola vei ykkössijan nimiinsä suuremman maalimäärän ansiosta.
Runkosarjan voittaneen SB Welhojen pelaajat olivat myös vahvoilla +/-–tilastoissa, sillä peräti neljä kuopiolaisjoukkueen pelaajaa sijoittui tehotilaston kärkeen.
Maalivahtiosastolla Joensuun Josbaa edustavan Jesse Huurrekorven otteet olivat erinomaisia. 15 pelaamassaan ottelussa Huurrekorpi torjui yli 85 prosentin varmuudella pallot, mikä on kova lukema salibandyssa. Myös päästettyjen maalien keskiarvo oli vain hieman reilu kolme.
Alle on listattu eri pörssien top 5 -pelaajat. Kaikki Divarin tilastot on katsottavissa täältä.
Pistepörssi (ottelut, maalit+syötöt=pisteet):
1. Benjamin Lepola (Karhut) 25 36+32=68
2. Pauno Kajoksinen (SB Welhot) 25 27+41=68
3. Jonas Hällfors (Loviisan Tor) 24 36+12=48
4. Tero Saaristo (Blue Fox) 26 26+21=47
5. Joonatan Kovanen (NST) 26 23+23=46
Maalipörssi:
1. Benjamin Lepola (Karhut) 25 36 maalia
2. Jonas Hällfors (Loviisan Tor) 24 36
3. Anton Kallvik (Blue Fox) 26 28
4. Pauno Kajoksinen (SB Welhot) 25 27
5. Jose Kivipelto (NJ) 23 26
Syöttöpörssi:
1. Pauno Kajoksinen (SB Welhot) 25 41 syöttöä
2. Benjamin Lepola (Karhut) 25 32
3. Petri Väänänen (LeBa SB) 24 26
4. Kevin Nylund (SB Vaasa) 22 24
5. Saku Lahtinen (Karhut) 18 24
Tehotilasto:
1. Pauno Kajoksinen (SB Welhot) 25 +43
2. Iiro Lankinen (SB Welhot) 26 +40
3. Aki Kolari (SB Welhot) 26 +35
4. Juha Rautiainen (SB Welhot) 20 +35
5. Aapo Tamminen (Karhut) 24 +35
Jäähypörssi:
1. Juha Tikka (Karhut) 11 40 jäähyminuuttia
2. Tuomas Savukoski (Loviisan Tor) 23 30
3. Jere Jokinen (Loviisan Tor) 22 26
4. Roope Mutka (Blue Fox) 24 25
5. Tuomas Puisto (Karhut) 26 22
Maalivahtien torjuntatilastot (ottelut, päästetyt maalit/ottelu, torjuntaprosentti):
1. Jesse Huurrekorpi (Josba) 15 3,13 85,17%
2. Aleksi Sillantaka (FBC Turku) 14 4,79 84,20%
3. Ville Nilosaari (NST) 9 3,89 83,25%
4. Joel Raatikainen (LeBa SB) 10 4,30 82,87%
5. Rasmus Hasu (NJ) 21 4,86 81,98%