Suomelle vahva MM-startti – Tanska kaatui maalein 15-1

Justus Kainulainen oli vahvassa pistevireessä. Kuva: IFF

Justus Kainulainen oli vahvassa pistevireessä. Kuva: IFF

Suomi ja Tanska kohtasivat keskiviikkona U19-poikien MM-kisoissa. Suomi oli ottelussa vahvempi maalein 15-1.

Ottelu sai Suomen kannalta shokkialun, kun Tanskan Frederik Tronderup Nielsen karkasi läpiajoon ja vei juutit johtoon ajassa 03.02. Suomen avausmaali näki päivänvalonsa muutamaa minuuttia myöhemmin ylivoimalla, kun Eero Jalo puttasi pallon verkkoon Justus Kainulaisen syötöstä.

Tämän jälkeen Suomi menikin sitten menojaan. Toni Rintala (2), Eetu Ijäs, Joona Rantala ja Joonatan Kovanen heiluttivat vielä vastustajan verkkoa ensimmäisessä erässä. Täten toiselle kaksikymppiselle lähdettiin lukemissa 6-1.

Toisessa erässä jatkui sama tahti. Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat Aaro Helin (2), Kainulainen, Heikki Iiskola ja Christian Remes. Kahden erän jälkeen suomalaisjohto oli jo 11-1.

Kolmannessa erässä Helin, Rintala ja Kainulainen (2) viimeistelivät hattutemppunsa. Suomen tehopelaajia ottelussa olivat Kainulainen (3+2), Helin (3+1) ja Rantala (1+3). Sinivalkoisten parhaana palkittiin Helin.

Suomi kohtaa seuraavassa alkusarjan ottelussa Ruotsin. Ottelu pelataan torstaina klo 20.15 alkaen.

Ottelutilastot