
Miesten Salibandyliigan joukkueet valmistautuvat tulevaan kauteen harjoitusotteluiden merkeissä. Kuopion Welhot mittasi torstaina Divarin Josban kunnon ja kaatoi joensuulaiset maalein 7-3.
Harjoitusottelun erikoisimmasta suorituksesta vastasi värikkäistä kommenteistaan tuttu Iiro Lankinen. Lankinen yllätti maalia vartioineen Petri Leschin syötöllään ja pallo sujahti epäonnekkaasti kuopilaisten omaan verkkoon.
– Alkukauden harjoituspelit ovat osoittaneet, että meidän palloton peli on vahvalla pohjalla. Saimme pidettyä Josban hyvin laidoilla, eivätkä he päässeet murtautumaan parhaisiin maalintekosektoroihin montaakaan kertaa ottelussa. Pallollisessa pelissä on vielä hiottavaa. Osakseen tämä johtuu myös viisikkoharjoittelusta, kun nytkin ottelussa oli sellaisia kentällisiä, jotka eivät olleet päässeet harjoittelemaan yhdessä.
– Erityisen tyytyväinen pitää olla nuoriso-osaston panokseen. Avauskokoonpanossa meillä oli kahdeksan A-juniori-ikäistä pelaajaa ja kaikki esiintyivät ottelussa enemmän kuin mallikkaasti. Pojat ovat tehneet kesän ajan laadukkaasti hommia ja hyppy miesten ympyröihin on sujunut loistavasti, kommentoi Welhojen päävalmentaja Janne Kainulainen ottelun koknonaisantia kuopiolaisittain.
Eilisen @JosbaFloorball pelin tyylikkäimmästä maalista vastasi @ILankinen yhteistyössä @PLesch30 kanssa! #salibandy #taikurit pic.twitter.com/lbzQFFnSIM
— SalibandyseuraWelhot (@SBWelhot) 25. elokuuta 2017
Welhojen raportti
Miesten Salibandyliigan harjoitusotteluiden tuloksia