Naisten maajoukkue taisteli vähämaalisesta välierämittelöstä tiensä MM-finaaliin Slovakian Bratislavassa. 3–1-voitto Sveitsistä oli tasapainoinen suoritus koko joukkueelta, mutta pari yksilöä erottui lopulta ratkaisevasti edukseen.
Suomen voiton avain löytyi perjantaina tolppien välistä. Tiltu Siltanen pelasi todellisen unelmapelin Suomen maalilla torjuen ottelussa 16 kertaa. Mukaan mahtui tukku erinomaisia venytyksiä, ja toisessa erässä Siltanen pelasti lähes varman maalin aivan maaliviivalta kädellään.
Toisena pelaajana viisi kalloa ansaitsi kenties kisojen parhaan pelinsä pelannut puolustaja My Kippilä. Tähtipakin laukoma ottelun avausmaali nousi suureen arvoon tasaisessa ja vähämaalisessa trillerissä.
Lisäksi Kippilä pystyi viimeisten minuuttien paineen alla pelaamaan rauhallisesti pallon kanssa omassa päässä.
Suomen ykkösvitja vastasi niin ikään tärkeästä 2–0-maalista. Paikkoja oli iskeä enemmänkin, mutta kokeneet pelaajat hoitivat oman roolinsa verrattain hyvin vaihdosta toiseen. Pakkipari Kallio–Sipiläinen pelasi maltilla ja avasi fiksusti Suomen peliä.
Kolmannen erän alussa Suomi tiivisti peluutusta kahteen kentälliseen, ja usealla esitys jäi vielä perustasolle. Yhtään heikkoa lenkkiä maajoukkueen riveissä ei kuitenkaan ollut.
Maalivahdit:
Tiltu Siltanen 5
Noora Vuorela – ei pelannut
Puolustajat:
Minna Kallio 4
Hanna Sipiläinen 4
Elina Kujala 3
Laura Manninen 3
Mia Karjalainen 3
My Kippilä 5
Silja Eskelinen – pelasi vain kolmannessa erässä
Sanni Nieminen – pelasi vain vähän
Hyökkääjät:
Nina Rantala 4
Ella Alanko 4
Eliisa Alanko 4
Kristiina Kauppila 3
Katri Luomaniemi 3
Karoliina Kujala 3
Veera Kauppi 4
Mira Wickman 3
Oona Kauppi 3
Jenna Saario 3
—
5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus
—
Lue myös:
Otteluraportti: Suomi taisteli tiensä MM-finaaliin hurjasta välierätrilleristä
Aivan superia Tiltu!! Onnea!!
Huomenna on kova peli! Me siirretään kaikki ajatukset Suomen maalin eteen ja toivotaan kaikkea onnea ja osaamista torjuntoihin!
Tiltu on huippu veskari ! Toivotaan huomiselle unelma peliä ja Ruotsi kaatuu!
Lisätään vielä Kippilän suorituksesta; ”viileähkö” RL Sveitsittärien verkkoon, vai meneekö viimeisten minuuttien rauhalliseen pallon pelaamiseen..(?)
Nyt omilla vahvuuksilla naiset! Ruotsi pelaa kliinisesti hyvää ja parasta salibandyä, mutta jos oltaiskiin vähän ikäviä ihmisiä ja pelattaisiin kaikki tai ei mitään meiningillä!
Saa Ruotsissa pelaavat suomalaiset aika paljon valehdella itselleen, että kykenevät oikeasti uskomaan voittoon Ruotsista.
Miehissä oli sama ja vielä muka huono valmentaja, no miten kävi? Voitettiin, mutta osattiin silti hävitä paras valmentaja muualle.