Suomen päävalmentaja suitsutti supertähteään: ”Hän päätti, että peli ei ole vielä pelattu”

Lasse Kurronen hehkutti Suomen joukkueen taistelutahtoa. Kuva: Ville Vuorinen

Lasse Kurronen hehkutti Suomen joukkueen taistelutahtoa. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen ja Ruotsin välinen salibandyn naisten MM-finaali päättyi kirvelevään rangaistuslaukaisukilpailun tappioon loppulukemin 6-5.

Päävalmentaja Lasse Kurronen harmitteli varsinkin Suomen vaisua starttia ottelussa.

– Huono lähtö meiltä. Me oltiin puoli peliä ihan umpijäässä. Lopullinen tulos osoitti kuitenkin meidän luonnetta. Teemamme tähän peliin oli, että voitetaan tai hävitään, niin periksi ei anneta. Siitä ainakin pidettiin kiinni. Meillä on huikea joukkue, isolla sydämellä mentiin ja pienestä se oli taas kiinni, Kurronen kertoi taistelun tauottua.

Suomi oli vaikeuksissa ensimmäiset kaksi erää ja Ruotsi johti peliä toisessa erässä jo 4-1, kunnes Nina Rantala kavensi tilanteeksi 4-2 erän lopussa. Viimeinen kaksikymppinen ja jatkoaika oli suomalaisittain hienoa peliä ja paikoin näytti, että Ruotsi on jo sillassa.

Suomen tärkein pelaaja oli peliajalla 3+1 naulannut Veera Kauppi, joka iski Suomen 4-4- ja 5-5-tasoitukset. Kurrosen mukaan kolmannen erän muutokset olivat normaaleja toimenpiteitä.

– Ketjut tietysti muutettiin kokonaan ja aktivoitiin karvausta. Ne ovat sellaisia seikkoja joita tappioasemassa tehdään. Jostain löytyi myös rentoutta ja itseluottamusta.

– Veera (Kauppi) täytyy nostaa esiin, koska hän loi omalla henkilökohtaisella suorittamisella uskoa ryhmään. Sen kyllä aisti siinä penkillä. Hän päätti, että peli ei ole vielä pelattu, ja ei se tosiaan ollut. Tulos on kumminkin mikä on, Kurronen suitsutti Kauppia.

Tappio oli erityisen kirvelevä siksikin, että Ruotsi voitti myös edellisen naisten MM-finaalin rankkareilla kaksi vuotta sitten. Kurronen ei osannut heti pelin jälkeen sanoa mitä ammennettavaa paikoin hyvästä esityksestä jäi.

– Tämä oli niin kaksijakoinen peli, että vaikea arvioida, kun ensimmäinen puolisko oli surkea ja toinen projektin parasta peliä. Oma tavoite oli, että jos pelataan projektin paras peli ja hävitään sillä, niin sitten sen voi hyväksyä. Tästä en nyt osaa sanoa, kun oli niin kaksijakoinen esitys, Kurronen päätti.