Vaasalainen salibandy koki kovan kolauksen keskiviikkona, kun SB Vaasa ilmoitti vetätyvänsä miesten Divarista. Kaupungista on löytynyt jo pitkään ainakin yksi pääsarjaseura, mutta nyt tilanne on uusi ja erikoinen.

Vaasalaisten kohtaloksi kertyi tiedotteen mukaan pelaajapula ja ongelmat uuden valmentajan rekrytoinnissa. Seuran toiminnanjohtaja Jukka Leino avasi haastattelussa tapahtumien taustoja seikkaperäisesti.

Miten tilanne kehittyi siihen pisteeseen, että koko sarjapaikasta jouduttiin luopumaan?

– Se oli monen asian summa. Pääluotsi Jani Lipsasen lähtö tuli vähän myöhään, se on ihan selvä juttu. Lähdettiin etsimään uutta koutsia ja sitä ei oikein löytynyt. Sen vuoksi piti sitten itse lähteä valmentajaksi. Sen jälkeen otin viikon loman eli pidin talviloman pois olemalla lämmössä.

– Rupesin miettimään siinä vaiheessa sitä, että rupeamme syksyllä palkkaamaan uutta työntekijää, ja mietin, että sen täytyy taas kerran olla sellainen henkilö, jonka pitää tulla valmentamaan edustusjoukkuetta ja tekemään seuralle töitä. Se on tuossa pääsarjatasolla erittäin haastava yhdistelmä.

– Varsinkin täällä, kun tuo junioripuoli ja seura on tällä hetkellä vielä aika vaiheessa. Ei voi mitenkään sanoa, että se olisi valmis tuote jota ylläpidetään, vaan se vaatii aika paljon satsauksia ja kehittämistoimenpiteitä, että se saataisiin rokkaamaan, Leino aloitti.

Palaajapuolen liikenne oli myös selkeästi miinusmerkkistä.

– Sitähän ei voi kieltää, että pelaajapuolella olisi tullut todella pahat menetykset joka tapauksessa ensi kaudelle. Porukasta suurin osa olisi käytännössä vaihtunut.

– Tietysti tässä on koettanut tarkastella kriittisesti myös omaa toimintaa ja muutenkin sitä mitä ollaan täällä Vaasassa tehty. Tuli sellainen olo, että kun tässä neljän vuoden aikana ollaan toimittu, niin suurin osa seuran kehittämiseen tähtäävistä toimista on ajoittanut siihen kahden ensimmäisen vuoden jaksolle. Silloin oma panostukseni oli täysin junioripuolella.

– Meillä on hiukan kapeat hartiat tuolla edustuksen puolella ja sittemmin on mennyt vähän niin, että pyöritellään papereita edustuksen taustoilla ja maksellaan laskuja. Tehdään sitä, tätä ja tuota, ja kun se talouspuoli painaa siinä taustalla, niin aikaa on mennyt aika paljon siihen, että etsitään rahaa. Se kaikki aika on pois siitä junioripuolen kehittämisestä, Leino jatkoi.

Vaasan seudun ja lähes koko Pohjanmaan ongelma piilee myös siinä, että hyviä pelaajia tuottavia seuroja ei ole kovinkaan montaa.

– Meillä on kuitenkin se tilanne, että ei meillä ole tässä ympärillä muita seuroja. Ei me voida ottaa muista seuroista pelaajia vanhempiin junioreihin tai edustusjoukkueeseen, vaan meidän pitäisi pystyä kasvattamaan ne kaikki pelaajat itse. Se vaatii aika lailla erilaista panostusta junioripuoleen.

– Täällä on kuitenkin vuosikaudet pelattu Divaria. Jos sitä asiaa katsoo ilman värilaseja tai tunteiluita, niin totuus on se, että täällä on ollut hyviä opiskelijoita ja jossain kohtaa on roudattu Seinäjoelta pari autollista pelaajia. Vaasalaiset pelaajat ovat käytännössä aina olleet vähän niin kuin vähemmistönä.

– Ei se oikein tällaisessa amatöörilajissa toimi, jos ympärillä ei ole muita seuroja. Tilanne olisi vähän eri jos oltaisiin Pirkanmaalla tai Etelä-Suomessa, jossa pelaajien seuran vaihto on käytännössä sitä, että paidan väri vaihtuu. Täällä se tarkoittaa työpaikan hommaamista tai sitä, että edessä on 200 kilometrin treenimatka edestakaisin. Ollaan sillä tavalla hiukan erilaisessa pisteessä, Leino kertoi.

Leino nimitettiin SB Vaasan päävalmentajaksi alle kuukausi sitten. Lienee sanomattakin selvää, että tilanne on ollut tukala, kun toiminnanjohtaja on ottanut kaksoisroolin pääsarjajoukkueen päävalmentajana.

Otit päävalmentajan pestin vastaan pari viikkoa sitten. Oliko se järkevä veto tuossa vaiheessa?

– Se oli pakkorako siinä vaiheessa. En tiedä oliko se järkevä veto, mutta kyllähän täällä rupesi sellainen pieni epätietoisuus kumpuamaan, kun ei sitä valmentajaa kuulunut. Meillä oli siinä jo muutaman ehdokkaan kanssa neuvottelut vähän pidemmällä ja itsellä oli vahva luotto, että joku niistä tärppää. Sitten kun kukaan ei tärpännyt, niin ruvettiin katsomaan, että kaikki kivet oli asian suhteen jo käännetty. Ei siinä sitten ollut enää pahemmin vaihtoehtoja.

– Lipsanen oli itse asiassa siinä vaiheessa vielä vaikuttamassa viimeisiä päiviään. Hän myös heitti puheenjohtajalle, että Leino vetää vuoden ja sitten siihen tulee joku tilalle. Puheenjohtaja tarttuikin siihen. Se oli sen epätietoisuuden vuoksi pakkorakoratkaisu, Leino sanoi väliaikaisratkaisusta.

Mihin Divarin kärkipään joukkueen pelaajisto vain niin sanotusti ”katoaa” yhtäkkiä?

– Niin kuin aiemmin sanoin, niin nuo opiskelijat ovat olleet merkittävässä roolissa. Se on yleensä niin, että kun opinnot loppuvat, niin pakataan laukut ja palataan kotikulmille tai muualle. Tämä tilanne oli nyt käsillä useamman meidän kärkipelaajan suhteen.

– Muutama kokeneempi pelaaja ilmoitti jo hyvissä ajoin, että nyt oli viimeinen kausi tällä tasolla. Salibandy on pitkälti nuorten pelaajien laji ja kun on ikää 30 vuotta, työt ja perhe, niin se on raskas kokonaisuus. Harjoitukset pystyy vielä yhdistämään siihen, mutta se, että on kaikki viikonloput pois kotoa ympäri Suomea alkaa tuntua raskaalta, kun kotona on perhe odottamassa. Omiakin töitä pitäisi pystyä tekemään, Leino pohti ymmärtävästi.

Voiko siis sanoa, että mukana oli huonoa tuuriakin, kun niin moni lähti samaan aikaan?

– Meillä oli itse asiassa vähän olettamuksena, että muutama noista opiskelijoista jatkaisi vielä ensi kauden. Sen vuoksi ollaan ihan harkitustikin lähdetty ajamaan niitä junioreita sisälle. Meillä on niin fiksuja nuo pelaajat, että valmistuivat aikaisemmin, kun oltiin ajateltu, tai sitten oltiin ajateltu asia jotenkin huonosti. En tiedä kummasta oli kiinni. Joka tapauksessa tuli yhtäkkiä se tilanne, että lähtijöitä oli aika paljonkin enemmän kuin tulijoita.

Mihin perustatte sen ajatuksen, että teille jääneellä pelaajistolla ei olisi pärjännyt Divarissa?

– Oltaisiinhan me voitu tuolla nipulla säilyäkin Divarissa. Jopa uskon, että niin olisi käynyt. Se ei kuitenkaan muuta pitkässä juoksussa toimintaa. Meillä on aika rajalliset resurssit ja vaakakupissa se, että me ylläpidetään edustusjoukkuetta ja toisaalta se, että kehitetään seuraa ja junioritoimintaa.

– Meidän piti tehdä valinta niiden kahden välillä. Jonkun mielestä se vaikuttaa tyhmältä, mutta mielestäni se oli kova, mutta rohkea veto. Tietyllä tavalla omanlaistaan rohkeutta on olla erilainen ja pystyä tekemään koviakin ratkaisuja, vaikka päätös ei miellytä kaikkia ja laittaa ne panostukset siihen junioripuolen kehitykseen. Tavoite on se, että sen sijaan, että meillä olisi tulevaisuudessa kentällisen sijaan kolme kentällistä vaasalaisia pelaajia ja siihen päälle tulisi niitä opiskelijoita.

– Jos me oltaisiin säilytty sarjassa, niin meillä olisi ollut sen uuden seuratyöntekijän rektytointi tiedossa, sillä valmennuspestini oli vain väliaikainen ratkaisu. Silloin sen uuden tekijän olisi pitänyt olla myös edustusjoukkueen pääluotsi, sillä meillä ei ole täällä Vaasassa pääsarjatason valmentajia, vaan sitäkin seikkaa pitää kehittää.

SB Vaasa ei ole luonnollisesti ensimmäinen pääsarjajoukkue, jolta katoaa leijonanosa pelaajista ennen kautta. Vaasassa päätettiin kuitenkin, että joukkue ei lähde pyristelemään, vaan koko seura ottaa uudenlainen suunnan koko organisaation tasolla.

Päätös on aiheuttanut myös harmitusta, mutta toisaalta moni myös toivoo useissa vastaavissa tapauksissa, että seuroissa puututtaisiin ongelmiin jo ennen kuin ollaan löydetty pohjakosketus.

Aikaikkuna oli melko pieni, mutta mitä kaikkea ehditte tekemään sen eteen, että uusia pelaajia olisi saatu vielä mukaan toimintaan?

– Meillä oli verkot vesillä heti kauden jälkeen. Siellä oli muutama sellainen pelaaja, jotka oltaisiin ehdottomasti haluttu, mutta ei vain natsannut. En tiedä onko se vähän sellaista veden kantamista kaivoon, jos hankintaan alueelta jotain 2. divisioonapelaajia, ja lähdetään niillä yrittämään.

– Vaikeita ratkaisuja nuo kaikki. Tietysti kaikki urheiluromantikot haluavat ajatella se niin, että jos lähtö tulee, niin se tulee pelaamalla. Me nyt nähtiin tämä sillä tavoin, että ei lähdetä edes pelaamaan. Me päätettiin lähteä kehittämään toimintaa ja lähdetään heti rekryamaan heti uutta tekijää. Tavoite on se, että oma panokseni on 100% seuran kehittämisessä.

– Kakkosdivari on niin paljon kevyempi sarja, että meille löytyy siihen omasta takaa valmentajat ja pelaajat. Se on taloudellisesti myös paljon kevyempi. Totta kai joku voi sanoa, että se on ihan höpö höpö -sarja, mutta ainakin itse ajattelen sen niin, että se ratkaisee enemmän, että mitä itse teet siellä arjessa, eikä välttämättä yksittäiset pelit. Meillä ei kuitenkaan ole sellaista tavoitetta, että oltaisiin pysyvästi kakkosdivarijoukkue.

– En tiedä kuinka väärässä olen, mutta jos katsoo O2:sta ja Tiikereitä, niin nehän ovat käytännössä olleet 2. divariseuroja ihan todella pitkään. Sitten ne ovat kehittäneet toimintaansa ja nousseet Divariin omilla pelaajilla. Aikahan näyttää sen, että kuinka kestävää se heidän toiminta on, mutta ovat kuitenkin rohkaisevia esimerkkejä.

Onko tämänkaltaisen tilanteen riski tiedostettu etukäteen?

– No ei voi sanoa, että olisi. Jos meinaat sitä, että oltaisiin jossain vaiheessa tiedostettu se, että toiminta Divarissa saattaa loppua.

Nyt pyritään siis kehittämään omia junioreita, joilla saadaan luotua kestävä pelaajapohja, miksi näin ei ole ajateltu aiemmin? Vai onko ajateltu?

– Onhan sitä tietysti ajateltu, mutta tässä kohtaa tulevat juuri resurssit vastaan. Käytännössä meillä on ollut edustusjoukkueen taustalla 1-2 ihmistä, jotka ovat hoitaneet esimerkiksi rahankeruuta ja muuta. Minä olen niistä se toinen. Totta kai me haluttaisiin kehittää molempia.

– Jotkut seurat ovat tuohon vain paljon valmiimpia, kun junioriputket on rakennettu valmiiksi ja toiminnassa on tietty jatkumo ja jatkuvuus koko ajan. Sitten voi palkata sellaisen henkilön, joka voi ylläpitää noita molempia ja vähän kehittääkin niitä. Meidän tilanne on se, että me tarvittaisiin paljon enemmän siihen seuran kehittämiseen, että jossain kohtaa voisi syntyä sitä jatkumoa.

– Meillä on resursseissa tällä hetkellä yksi palkattu työntekijä ja pian kaksi. Meillä on 650 pelaajaa ja 100 toimihenkilöä seurassa. Aina toivotaan joka paikassa, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta kun vuorokaudessa on tietty määrä tunteja, ja myös niillä seurassa töitä tekevillä on perheitä ja muuta elämää.

Eikö ole pienoinen riski, että kovimmat lahjakkuudet viedään muualle jo ennen aikuisikää, jos kaupungissa ei ole tarjolla pääsarjatason salibandya?

– Se on varmasti ihan todennäköinen skenaario. Itse soitin eilen meidän yhdelle nuorelle lahjakkuudelle, että mene Seinäjoelle pelaamaan, että saat siellä parhaan vastineen.

– Mehän ei olla vielä luotu mitään kokonaisstrategiaa, mutta sellainen pitää kyllä luoda. Yksi oma ajatus on sellainen, että pitää olla A-, B- ja C-junioreiden joukkueet valtakunnallisissa sarjoissa. Näen, että jos noissa ikäluokissa on joukkueet valtakunnallisissa sarjoissa, niin en näe, että mikä järki pelaajalla olisi lähteä 80 kilometrin päähän pelaamaan samaa sarjaa, jos me pystytään siihen itse.

– Tuossa tilanteessa voidaan miettiä sitä nousuakin. Vaiketahan se nouseminen on, mutta ei mitenkään mahdotonta.

Millä (löyhällä) aikavälillä SB Vaasa pyrkii palaamaan pääsarjatasolle?

– Sanoisin, että 3-5 vuoden aikana. Se on aika pitkä aikaväli, mutta realistinen, Leino päätti.