Neljä eri maalintekijää – Suomi nollasi Tshekin Pardubicessä

Eemeli Salin iski Suomen kolmannen maalin Tshekin verkkoon. Kuva: Mika Hilska

Eemeli Salin (oik.) iski Suomen kolmannen maalin Tshekin verkkoon. Kuva: Mika Hilska

Suomi aloitti Tshekin Pardubicessa pelattavan salibandyn kolmen maan turnauksen kaatamalla isännät 4-0. Suomen maalin piti puhtaana Eero Kosonen. Lauantaina klo 14 kotimaista aikaa Suomi saa toisessa ottelussaan vastaansa Sveitsin.

Joulukuun MM-kisoja isännöimään valmistautuva Tshekki oli satsannut Pardubicen tapahtumaan isosti: Ottelut nähdään maan televisiossa, ja Dasicka Halan lehterit olivat käytännössä täynnä. Tshekki yritti aina tilaisuuden tullen prässätä Suomea päädystä saakka, mutta se yhtä vähän kuin rumpujen pauke tai yleisön pauhukaan ei pystynyt sotkemaan maailmanmestari Suomen rytmiä.

Ottelun avausmaalin pohjusti ensimmäistä miesten maaotteluaan pelannut nuorten maailmanmestari Justus Kainulainen, joka pudotti ahtaassa paikassa pallon kovaa laukovalle puolustaja Ilari Talvitielle. Vielä ennen taukoa Krister Savonen vippasi pallon vauhdikkaassa vastaiskussa Miko Kailialalle ja tämä upotti tolpan juureen Suomen toisen osuman.

Suomen kolmas ja neljäs maali nähtiin toisessa erässä nopeiden oivallusten tuloksina. Ensin Jussi Piha linkosi keskikentältä pitkän peitetyn syötön takatolpalle Eemeli Salinille, ja sitten sahasivat Lauri Kapanen, Peter Kotilainen ja Jami Manninen tshekkipuolustuksen klap klap -tyyliin halki Mannisen sivaltaessa takakulmalta 4-0. Päätöserässä oli paikkoja komeampiin lukemiin, mutta lopussa Suomi keskittyi varmistamaan Eero Kososen nollapelin.

– Saatiin joukkueena hyvä liikkeellelähtö, valmentaja Samu Kuitunen kiitti.

– Kaikki viisikot olivat järjestelmällisesti kivasti pelissä eikä oltu millään kentällisellä helisemässä vaan kaikki saivat homman toimimaan ja tilanteita luotua. Ehjä peli. Vaikka tultiin eilen bussilla aika myöhään ja oltiin vähän jumissa, pelaajat ottivat hyvin kopin valmistautumisesta ja tultiin joukkueena peliin ehjästi. Ja maalissa Eero Kosonen oli hyvä juuri niissä paikoissa kun piti ja otti kopin aina kun piti, Kuitunen kehaisi.

Samu Kuitusen kommentit videolla:

Justus Kainulaisen mietteet:

Salibandya, Pardubice, Tshekki
Miesten kolmen maan turnaus

Tshekki – Suomi 0-4 (0-2, 0-2, 0-0)

1. erä: 6.52 Ilari Talvitie (Justus Kainulainen) 0-1, 18.08 Miko Kailiala (Krister Savonen) 0-2.
2. erä: 35.21 Eemeli Salin (Jussi Piha) 0-3, 36.45 Jami Manninen (Peter Kotilainen) 0-4.
3. erä: Maaliton.

Torjunnat:
Lukas Soucek Tshekki 6+6+6=18,
Eero Kosonen Suomi 5+7+2=14.

Jäähyt: Tshekki 2 min, Suomi 2 min.

Erotuomarit: Maris Kumerdanks ja Kaspars Kristapsons, Latvia.

Yleisöä: 487.

Huom. Ottelun verkkolähetys ei toiminut perjantaina geoblokkauksen vuoksi. Salibandyliitto yrittää vaikuttaa siihen, että lauantain Sveitsi-ottelu saataisiin näkymään myös Suomessa.

Teksti: Salibandyliitto

One comment