Saksa onnistui murtautumaan välieriin tällä vuosikymmenellä – kuinka käy Prahassa?

Saksa ylsi välieriin asti vuoden 2012 MM-kisoissa. Kuva: IFF

Saksa ylsi välieriin asti vuoden 2012 MM-kisoissa. Kuva: IFF

Saksa esiintyy miesten salibandyn Prahan MM-kisojen (1.-9.12.) A-lohkossa, jossa se tulee kohtaamaan Sveitsin, Tshekin ja Latvian.

Saksa oli viime MM-kisojen seitsemäs ja se pesi hieman kasvojaan edellisten kisojen pienoisen pettymyksen jälkeen, jolloin se sijoittui yhdeksänneksi Göteborgissa. Toisaalta sijat 8-10 ovat olleet Saksalle melko tuttuja vuosien varrella. Saksan paras sijoitus MM-kisoista on vuoden 2012 neljäs sija, joka on äkkiseltään ajateltuna ehkä salibandyn MM-historian kovin yllätyssijoitus.

MM-karsinnoissa Saksa hävisi Slovakialle ja Ruotsille, mutta selvisi kisoihin kahden voiton avulla. Suomalaisittain joukkueessa on muutama tuttu pelaaja. Hyökkääjä Joel Wenning edustaa Divarin O2-Jyväskylää ja Ramon Ibold pelasi joitakin vuosia sitten Salibandyliigaa Esport Oilersin riveissä.

Maalivahdit:
53 Dietz Mike
98 Hallerstede Nils

Puolustajat:
8 Ibold Ramon
15 Bottcher Tim
20 Hoppe Svenson
44 Siede Matthias
77 Ruger Julian

Puolustajat:
3 Wenning Joel
9 Borth Benjamin
10 Broker Janos
11 Broker Niklas
18 Falkenberger Maximillian
19 Herlt Sascha
21 Kuhl Flemming
24 Blanke Max
32 von Pritzbuer Tino
63 Burmeister Alexander
65 Weigelt Philipp
71 Nihlen Julian
97 Schuschwary Erik