Pääkalloennakko: Nämä joukkueet lähtevät suosikkeina Divari-karsintojen avauskierrokselle

PoNoVon ykköskenttä tuottanee ongelmia Blue Foxille. Kuva: Mikko Markkanen.

PoNoVon ykköskenttä tuottanee ongelmia Blue Foxille. Kuva: Mikko Markkanen.

Miesten Divarin karsinnat alkavat viikonloppuna. Avauskierroksella pelataan neljä ottelusarjaa. Ennakoimme sarjoja seuraavasti.

Divarin karsinnat pelataan paras kolmesta -systeemillä, eli sarjan voittaakseen on otettava kaksi voittoa. Avauskierroksella nähdään neljä paria, kun Kaakkois-Suomen voittaja kohtaa Pohjanmaan ykkösen, Länsirannikon voittaja Etelä-Suomen kakkosen, Etelä-Suomen ykkönen Pohjois-Suomen ykkösen ja Savo-Karjalan voittaja Sisä-Suomen parhaan.

Aiemmin on pelattu jo lohkojen omat playoffit, joiden perusteella kunkin lohkon voittaja on selvinnyt. Kotiedut ovat ensiksi mainituilla ja ne määräytyvät runkosarjan sijoituksen perusteella.

Parit ovat seuraavanlaiset:

PoNoVo (KS1) – Blue Fox (PM1)
FoSu (LR1) – SB Vantaa (ES2)
AC HaKi (ES1) – SSRA (PS1)
LeBa-SB (SK1) – Pirkat (SS1)

Toisella kierroksella kohtaavat kahden ensiksi mainitun parin voittajat ja kahden jälkimmäisen parin voittajat. Toisen kierroksen voittajat nousevat Divariin kaudeksi 2019-20. Toisen kierroksenkin kotietu määräytyy kuten ensimmäisellä kierroksella, eli runkosarjassa paremmin sijoittuneella on kotietu. Mikäli sijoitus on sama, lasketaan runkosarjassa saavutetut pisteet suhteessa pelattujen pelien määrään.

Välieräparit tulevat siis näistä pareista (kotietua ei voi vielä tietää)

PoNoVo/Blue Fox – FoSu/SB Vantaa
AC HaKi/SSRA – LeBa SB/Pirkat

Arviomme avauskierroksen pareista näyttää tältä:

PoNoVo-Blue Fox

Lappeenrantalainen PoNoVo ei ole hävinnyt tällä kaudella kuin yhden ainoan kerran. Jatkoajallakin se on voittanut vain kahdesti. Toki Kaakkois-Suomen lohko ei ole se kaikkein kovatasoisin, mutta siitä huolimatta tulos on ollut vakuuttavaa. Lohkon sisäisissä pudotuspeleissä se voitti molemmat sarjansa suoraan voitoin 2-0.

Joukkuetta luotsaa kokenut valmentaja Otto Moilanen, sekä kentän puolelle kesken kauden siirtynyt, edelleen tälle tasolle erittäin pätevä pelaaja Aki Seppälä. PoNoVon etu on myös materiaalin laajuus. Runkosarjassa hirmupisteille ei yltänyt kukaan, mutta yli 10 tehopisteen miehiä oli kaikkiaan 11. Lohkon playoffeissa kaksi pistettä per peli tai enemmän tekivät Niko Sollo, Juho Kaila ja Ville-Pekka Rouhiainen. Maalinsuulla Juha Ahtiainen on ollut vakuuttava niin runkosarjassa kuin playoffeissa.

Blue Foxin runkosarjakaan ei ollut missään nimessä heikko, sillä se hävisi vain kolmesti, kahdesti varsinaisella peliajalla ja kerran jatkoajalla. Jatkoaikavoittoja irtosi kaksi kappaletta. Pudotuspeleissä ”siniketut” voittivat molemmat sarjansa todella niukasti 2-1.

Uusikaarlepyyn ylpeyden syömähampaat ovat nuoret ja taitavat Didrik Lillas ja Johannes Vähäkangas. Anton Kallvik on tehnyt myös kovaa jälkeä. Runkosarjassa myös kokenut Mikael Nyvall ylsi yli 30 tehopisteen. Maalinsuulla nuori Anton Kronqvist on parhaimmillaan varsin pätevä veräjänvartija. Joukkuetta luotsaa laji-ikoni Jori Isomäki.

Pelillisesti PoNoVo on varmasti hyökkäyspelaamisessaan organisoidumpi joukkue. Vaikka Blue Fox ei kakkosdivarissa ole aiempien Divari-kausien tapaan kyttäillyt ja iskenyt vastaan, vaan antanut kovempaa painetta ja pyrkinyt aktivoimaan hyökkäämistään, ovat sen edut edelleen puolustuspelaamisessa. Takataskusta löytyy edelleen varmasti matalampi karvausvaihtoehto. Pari on erittäin mielenkiintoinen, eikä olisi ihme, jos mentäisiin kolmeen peliin. Molemmat joukkueet voittivat lohkojen playoffiensa lisäksi runkosarjan.

Didrik Lillas on Blue Foxin tärkein pelaaja. Kuva: Ari Honkonen.

Seuraa heitä:

Didrik Lillas, Blue Fox
Runkosarjassa 17 peliin 46 tehopistettä ja playoffeissa kuuteen peliin 19 paunaa. Se kertoo oleellisen tämän nuorukaisen vaarallisuudesta. Juonikas ja ovela pelaaja laukoo hanakasti, mutta löytää mainiosti myös joukkuekaverinsa tekopaikoilta.

Risto Töllikkö, PoNoVo
MM-finaalissakin Suomea 2014 edustanut ja pitkään aikanaan Salibandyliigassa pelannut Töllikkö on yksi joukkueen johtohahmoista kentän puolella. Tälle tasolle erinomainen pelimies, jota ei varmasti pieni prässikään hetkauta. Latoi runkosarjassa pakin tontilta 30 tehopistettä.

Näin pelataan:
30.03. 14:00 PoNoVo-Blue Fox Liikuntakeskus Areena
06.04. 17:00 Blue Fox-PoNoVo Tähtihalli
07.04. 18:00 PoNoVo-Blue Fox Liikuntakeskus Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
PoNoVo jatkaa voitoin 2-1.

FoSu-SB Vantaa

Juniorituotantoaan pikkuhiljaa aikuisten peleihin hilattua saanut FoSu tekee uutta tuloaan kohti Divaria. Vain neljä peliä runkosarjassa hävinneet suupparit oli runkosarjassa kakkonen, mutta voitti lohkon finaalissa runkosarjan kärkipaikan vieneen IBK Medan yli tuhatpäisen yleisön edessä. Voitot menivät 2-1 FoSulle. Aiempi sarja PiTua vastaan puolestaan suoraan 2-0.

Pisteiden valossa joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat Aleksi Kanninen, Kalle Laukkanen ja Joe Koppanen niin runkosarjan kuin playoffien perusteella. Mielenkiintoista on, nähdäänkö takavuosien pistehirmu Juha Laitilaa karsinnoissa kentällä. Siviilikiireiden takia hän pelasi runkosarjassa vain seitsemän ottelua, mutta teki niissä 16 tehopistettä. Maalilla kaksikko Antti Järvinen ja Jarno Prihti ovat olleet suhteellisen hyvässä iskussa tällä kaudella.

SB Vantaa kaatoi jopa aavistuksen yllättäen nimivahvan SBS Kingsin lohkon pudotuspeleissä voitoin 2-1 ja eteni Etelä-Suomesta kakkosena Divari-karsintoihin. Useana keväänä näitä pelejä pelannut vantaalaisryhmä on joutunut kokemaan tappion karvasta kalkkia karsintavaiheessa hyvin monesti.

FoSu lähtee hakemaan SB Vantaan päänahkaa. Kuva: Jarmo Jokila.

Vielä melko nuori Leevi Auranen, 22, on ollut kovassa iskussa tällä kaudella tehtyään eniten pisteitä joukkueestaan sekä runkosarjassa, että playoff-peleissä. Sekä Suomen, että Sveitsin liigaa urallaan pelannut Toni Koskela on antanut hyvin tulitukea. Playoff-väännöissä kokenut Lari Lundström osoitti niin ikään tärkeytensä ryhmälle. Runkosarjassa Samuli Raumanni oli vantaalaisten kolmanneksi paras pistemies. Maalivahtipelin suhteen sarja voi olla jopa aavistuksen kallellaan forssalaisille.

Tässä sarjassa kohtaa kaksi suhteellisen organisoitua joukkuetta ja oletettavissa on tälle tasolle varsin laadukkaita salibandyvääntöjä. Etelä-Suomen tasolohko A oli tällä kaudella todella kova ja vantaalaisilla on sitä kautta vyöllään ehkä parempia pelejä, sillä länsirannikon lohko ei ole tällä sesongilla ollut enää aivan sellainen kuin se oli muutama kausi takaperin. FoSu toki oli omassa lohkossaan kakkonen, Vantaa vasta kolmas.

Seuraa heitä:

Aleksi Kanninen, FoSu
Tehokas pistenikkari pelaa todella hyvää kautta. Playoffeissa viiteen peliin 13 pistettä on mainio suoritus. Hän on pystynyt kantamaan vastuuta pisteiden valossa kun muuten on ollut runkosarjaa hiljaisempaa. Runkosarjassa FoSun tehot jakautuivat tasaisesti ja tulivoimaa joukkueesta kyllä löytyy.

Toni Koskela, SB Vantaa
Rauhallinen ja kokenut pelaaja, joka ei näissä peleissä varmasti hötkyile. Oli aikanaan nostamassa Indiansia liigaan keväällä 2013. Pystyy johtamaan myös tehojensa puolesta mainiosti ryhmäänsä.

Näin pelataan:
29.03. 19:00 FoSu-SB Vantaa Kirkassilmä Areena
06.04. 18:30 SB Vantaa-FoSu Myyrmäen UT
07.04. 16:00 FoSu-SB Vantaa Kirkassilmä Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Tasainen pari, mutta FoSu jatkaa voitoin 2-1.

AC HaKi kohtaa Pohjois-Suomen ykkösen. Kuva: Juhani Järvenpää

AC HaKi-SSRA

AC HaKi hävisi kovatasoisessa Etelä-Suomen A-lohkossa vain kolme peliä kaudella ja niistä kaksi varsinaisella peliajalla. On sanomattakin selvää, että se voitti lohkonsa.

Todella kokeneita entisiä liigapelaajia, kuten Tommi Rosendahl, Mikko Sipilä, Tom Strömsten ja Tommi Vappula, vilisevä nippu on erittäin laadukas tälle tasolle. Viime vuonna tie katkesi Rangersia vastaan. HaKi klaarasi niin ikään kokeneen Blackbirdsin lohkon pudotuspeleissä suoraan voiton 2-0, vaikkakin toinen peli meni jatkoajalle.

Oululainen SSRA voitti niin ikään oman lohkonsa Pohjois-Suomessa, mutta sen lohkoplayoff-sarjat menivät molemmat voitoin 2-1. Avauskierroksella kaatui KoskRi ja finaaleissa Santas United. Playoffien kovimmat pistenikkarit olivat Asla Veteläinen, Konsta Kivioja ja Valte Karvonen. Runkosarjassa sisäisen pörssin vei Anssi Karjula.

Runkosarjassa SSRA hävisi neljästi, kahdesti jatkoajalla ja kaksi kertaa varsinaisella peliajalla. Kausi alkoi takellellen, mutta loppukausi sujui mainiosti. Rankat Ankat ovat kerran aiemmin nousseet Divariin, mutta tuolloin he luovuttivat paikkansa pois.

HaKi pystyy näistä ryhmistä monipuolisempaan peliin ja on parissa selvähkö ennakkosuosikki. Toki pitkä vierasreissu verottanee HaKin kohdalla enemmän kuin SSRA:n puolella, mutta siitä huolimatta oululaiset saavat pistää parastaan, mikäli aikovat vantaalaiset kaataa.

Seuraa heitä:

Tommi Rosendahl, AC HaKi
Runkosarjassa Rosendahl teki 19 peliin 66 tehopistettä. Kokenut pelimies on äärimmäisen juonikas ja ovela, mikä näkyy tällä tasolla vielä räikeämmin kuin pääsarjoissa, kun tilaa ja aikaa on selvästi enemmän.

Konsta Kivioja, SSRA
Pelasi runkosarjassa vain yhdeksän ottelua, mutta oli playoffeissa ryhmänsä parhaita. Divariakin KeLyssä ja LNM:ssa pelannut Kivioja on varmasti joukkueensa tärkeimpiä syömähampaita.

Näin pelataan:
30.03. 18:30 AC HaKi-SSRA Campo Center
06.04. 15:00 SSRA-AC HaKi Kastellin MT
07.04. 18:30 AC HaKi-SSRA Campo Center (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
HaKi jatkaa voitoin 2-0.

Petri Väänänen on edelleen sinipaitaisen LeBan ykköstykkejä. Kuva: Iiro Karesniemi.

LeBa SB-Pirkat

Pari kautta takaperin Divarissa piipahtanut LeBa on lähes vuodesta toiseen mukana näissä peleissä. Karsintakonkarit ovat monesti kokeneet tappion karvasta kalkkia. Nähtäväksi jää miten esimerkiksi tuleva Karelia Flames -yhteistyö tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa, mutta se tuskin näkyy joukkueen motivaatiossa karsintoja ajatellen.

LeBa voitti lohkonsa häviten vain kolme peliä. Playoffeissa kaatui VehVe voitoin 2-0 ja finaaleissa Apassit voitoin 2-1. Joukkueen sielu ja sydän on edelleen konkari Petri Väänänen. Pisteiden valossa myös Joonas Riekkinen on tärkeä pelaaja. Maalinsuulla Joel Raatikainen on ollut erinomainen tällä kaudella.

Sisä-Suomen lohko on lähtökohtaisesti aavistuksen kovatasoisempi kuin Savo-Karjala. Pirkat oli omassa lohkossaan kolmas ja hävisi jopa kahdeksan ottelua kahdestakymmenestä. Playoffeissa Soittorasia kaatui kuitenkin suoraan kahdessa ottelussa ja RSS Panthers finaaleissa voitoin 2-1.

Pirkkain riveissä on rutkasti kokemusta, joista esimerkkeinä muun muassa Aapo Mutanen ja Tommi Ahola. Joukkue osoitti jo viime vuonna kykenevänsä pelaamaan varsin organisoitua peliä ja eteni aina karsintojen viimeiselle kierrokselle saakka. Kovissa peleissä puntti ei tuntunut tutisevan.

Lähtökohtaisesti pari on äärimmäisen tasainen, mutta LeBalla lienee kotiedun turvin hienoinen yliote. Kontiolahden ylpeydellä toki tekee puolestaan varmasti tiukkaa Pirkkalassa.

Seuraa heitä:

Petri Väänänen, LeBa SB
Runkosarja- ja pudotuspeliottelut yhteen laskettuna 370 peliä Salibandyliigassa pelannut ja niissä 330 pistettä tehnyt 36-vuotias konkari on edelleen todella kovan luokan pelimies näissä kinkereissä. Häneen LeBa voi luottaa pahassakin pinteessä. Tehnyt tälläkin kaudella jo yhteensä 65 tehopistettä.

Tommi Ahola, Pirkat
Aina hieman verkkaiselta kentällä näyttänyt ja vaikuttanut kaksinkertainen Suomen mestari SPV:n paidasta on edelleen varsin hyvä maalintekijä. Hän ei varmasti ole joukkueensa tärkein pelaaja isossa kuvassa, mutta pystyy ratkaisemaan pelejä tiukoilla hetkillä.

Näin pelataan:
30.03. 18:30 LeBa SB-Pirkat Kontiolahden LH
06.04. 16:00 Pirkat-LeBa SB Pirkkalan vapaa-aikakeskus
07.04. 18:00 LeBa SB-Pirkat Kontiolahden LH (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
LeBa jatkaa voitoin 2-1.