Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. Kolmantena artikkelina julkaistaan Ilkka Kittilän kirjoittama Johnny Ojalan ja Jori Isomäen yhteishaastattelu, joka julkaistiin alunperin kesähaastatteluna 7.8. 2016.

Keväällä Blue Fox tipahti Steelersille Divarin välierissä. Uudenkaarlepyyn ylpeys oli pelannut kautensa yli odotusten, mutta se oli lopulta pelin jälkeen pieni uutinen verrattuna siihen, että kaksi lajilegendaa ilmoitti lopettamisestaan. Pääkallo.fi tapasi nämä herrat kesähaastattelun merkeissä.

Olen vartin verran sovitusta aikataulusta myöhässä, kun kurvaan Tähtihallin pihaan. Blue Foxin treenien alkuun on aikaa tunnin verran. Hallin pihassa minua odottavat pitkään sinikettujen henki ja elämä ollut kaksikko, jota ei kuitenkaan kaukalon puolella enää nähdä. Jori Isomäki ja Johnny Ojala toteavat, että peliura toden totta oli siinä.

– Kyllä se on ihan selvä juttu, että pelit on pelattu, Ojala lämää kuin apteekin hyllyltä.

– Kyllähän minä edelleen mailojen kanssa välillä treeneissä vedän, mutta peliura on päätöksessään. Kuntoilumielessä pelaaminen ei kuitenkaan ole ohi, Isomäki puolestaan kertoo.

Kesä on ollut kummallekin erilainen. Kummallista kyllä, vapaa-aikaa tuntuu ”Jopen” ja Jorin mukaan riittäneen enemmän Jorilla, joka kuitenkin edelleen on Blue Foxin päävalmentajana. Ojala on löytänyt elämäntavan toisen urheilulajin parista.

– Treenimääräni on varmaan noussut, mutta ero on, etten treenaa salibandya varten. Vaimo pyörittää omaa crossfit boxia Pietarsaaressa ja olen hurahtanut siihen ihan tyystin. Siellä meidän vapaa-aikamme pitkälti kuluu. Kyllähän se siinä mielessä on helpottanut aikatauluja, että tänne kun ajeli treeneihin, aikaa kului aina useampi tunti, Pietarsaaressa asuva Ojala kertoo.

– Olemme kakkoskoutsi Kenneth Björkholmin kanssa jakaneet treenejä. Olen itse asiassa ollut vähemmän hallilla kuin tavallisena kesänä. Nyt, kun ei itse pelaa eikä tarvitse treenata entiseen malliin, jää aikaa muullekin kuin pelaamiselle, Isomäki valottaa.

Kumpikin herroista on vastaillut aiempina kesinä allekirjoittaneen kysymyspattereihin kesähaastattelujen muodossa ja kummallekin olen esittänyt kysymyksen: ”Mikä saa vanhan jatkamaan pelaamista?” Nyt kysymys kuuluu, mikä sai konkarit lopettamaan?

– Meinasin lopettaa jo edelliskauden päätteeksi. Treenasin viime kesän eri tavalla ja huomasin, että olen edelleen fyysisesti hyvässä kunnossa. Teki mieli vielä kokeilla. Kausi meni meiltä nappiin ja ponnistimme välieriin saakka, vaikka meidät veikattiin ulos playoffeista. Heti hävityn ratkaisevan Steelers-välierän jälkeen tuli todella vahva tunne, että nyt tämä oli tässä. Onneki pelasin kuitenkin vielä viime kauden. Tuntui hyvältä lopettaa siihen, yli 700 pistetta Divarissa iskenyt Ojala analysoi.

– Minulla päätös on kypsynyt pidemmän aikaa. Kolmen viime kauden ajan olen alkanut hyväksyä, että kohta tämä loppuu. Edelleen pelaamiseen ja kilpailemiseen löytyy paloa, mutta kun on 42-vuotias, niin kropassa tuntuu enemmän ja enemmän. Viime vuosina oikeastaan viikot on palauduttu, että pystyy viikonloppuna taas pelaamaan, enkä halunnut enää siihen rääkkiin mukaan. Divarissa pitää olla nykyään fyysisesti tosi hyvässä kunnossa, että nauttii pelaamisesta, Isomäki kertoo.

Kokemuksia muualta

Isomäki ja Ojala ovat kumpikin pelanneet urallaan maajoukkueessa, Isomäki myös maajoukkueen kapteenina. Sen lisäksi he ovat edustaneet urillaan muitakin joukkueita kuin Blue Foxia, vaikka sieltä heidät paremmin muistetaan. He ovat kumpikin pelanneet SPV:ssä, Nurmon Jymyssä ja Oulun Luistinseurassa. Lisäksi Ojala pelasi vuoden Loviisan Torissa. Erityisiä muistoja löytyy muistakin joukkueista.

– Jos joku joukkue on pakko mainita Foxin ulkopuolelta, niin kyllä Suomen mestaruuden voittaminen SPV:ssä oli mahtava kokemus. Aina, kun voitat jotain isoa joukkueesi kanssa, se on erityistä. Siihen lisäksi tietysti kaikki MM-joukkueet, mutta ne ovat oma maailmansa, Isomäki tuumii.

– Itsellä tulee lähinnä vähän hauskempia juttuja mieleen. Ihmettelin aikanaan, kun Jori lähti OLS:aan, mutta päätin sitten itsekin mennä perässä. Se oli tosi kummallinen kausi, sillä emme oikeastaan reissanneet koko kaudella joukkueen mukana ollenkaan, vaan tulimme aina omia reittejämme peleihin jos jonkinlaisilla konsteilla. Meillä oli silloin taitava ryhmä, Ojala muistelee jatkaen:

– Olihan sekin aika älytön veto yhtäkkiä lähteä pelaamaan Loviisaan. Voiko kauemmas Pietarsaaresta lähteä kuin sinne? Opiskelupaikka Helsingistä, kentällinen joukkuekavereita nuorten maajoukkueesta Torissa ja joukkueen managerin suostuttelut saivat kuitenkin lähtemään. Se oli mielenkiintoinen kausi ja pääsi näkemään idän jengejä enemmän.

Matkan varrelle on mahtunut myös huima määrä persoonia, mutta kumpikin osaa nostaa yhden ylitse muiden.

– Voi, tässä menisi koko ilta kaikki luetellessa. Olen saanut pelata niin hienojen persoonien kanssa. On myös ollut mukava huomata vuosien saatossa, että ne ilkeimmät vastustajatkin ovat aika hienoja tyyppejä loppujen lopuksi. Kyllä ”Jope” on kuitenkin varmasti oman urani kannalta tärkein yksittäinen persoona, jonka takia itsekin on näin kauan pelannut. Veikkaan, että jos ”Jope” olisi lopettanut viisi vuotta sitten, niin oma uranikin olisi loppunut aiemmin, Isomäki kehaisee.

– On sitä salibandyn vuoksi Jorin kanssa reissattu niin paljon, että välillä on tuntunut siltä, että on nukkunut enemmän Jorin kuin perheen kanssa samassa tilassa, Ojala nauraa ääneen.

Keskusteluun tulee ripaus nostalgiaa lisää, kun juttu kääntyy eriskummallisten tilanteiden mieleen palauttamiseen.

– Yhtenä vuotena, kun pelasimme yhdessä SPV:ssä, pidimme matkapäiväkirjaa, jota on ollut hauska lukea jälkikäteen. Olisi pitänyt pitää uralla enemmänkin, Isomäki muistaa.

– Se on minulla muuten edelleen tallessa, Ojala huomauttaa.

– On sitä tullut kyllä kohellettua. On ajettu takarenkaat tyhjinä, kun on ollut niin kiire, ettei ole ollut aikaa pysähtyä katsomaan, onko niissä ilmaa. Muistatko sen, kun emme meinanneet löytää Monnarille Jyväskylässä? Isomäki naurahtaa.

– Ajettiin jäähallin ohi pyörätietä ja lätkäpelistä ulos tupakalle tullut yleisö vähän ihmetteli. Monnari häämötti kuitenkin edessä päin ja sitten vastaan tuli sellaiset matalat rappuset ja ajettiin niistäkin autolla. Umpikujaan päädyttiin lopulta, mutta peliin ehdittiin juuri ja juuri ajoissa.

Yksi erikoisimmista reissuista sijoittui Joensuuhun, kun kaksikko pelasi OLS:ssa. Pelin jälkeen OLS:n manageri oli luvannut heittää Uudenkaarlepyyn salibandyikonit kotiin ajamalla itse Joensuusta sen kautta Ouluun. Kaikki ei mennyt ihan putkeen.

– Peli loppui yhdeksältä Joensuussa, ja me lähdimme pikasuihkun jälkeen äkkiä ajamaan. Puolen tunnin kuluttua soitetaan, että muun joukkueen kaljat ovat meidän auton takakontissa. Ei muuta kuin takaisin ja uudestaan kohti Pietarsaarta. Manageria alkoi väsyttää ja minä ajoin kertaakaan pysähtymättä muiden nukkuessa Joensuusta Pietarsaareen. ”Jope” meni vielä kuudeksi aamulla makkaratehtaalle töihin silloin, Isomäki kertoo nauraen.

– Ei niissä reissuissa välillä ollut mitään järkeä, ja touhu oli ajoittain vaarallistakin, mutta silloin riitti niin pirusti intoa, Ojala jatkaa päätään pyöritellen.

”Fox-henki elää vahvana edelleen”

Muualla pelaamisestaan huolimatta duo tunnetaan nimenomaan Blue Fox -ikoneina. Siniketut ovatkin kaikki kaikessa heille.

– Ura alkoi ja päättyi Blue Foxissa. Se merkitsee oikeastaan kaikkea tämän lajin ympärillä. Vaikka on pelannut muuallakin, niin aina on tiennyt, että se on vain väliaikaista, Ojala hehkuttaa.

– ”Foxi” on aina ollut pelaajien joukkue. Pelaajat pyörittävät hommaa talkoilla, ja joukkue koostuu ystäväpiiristä, joka sydämestään tykkää samasta jutusta. Sitä fiilistä, mitä tällaisesta yhteisöstä saa, on vaikea saavuttaa missään muualla. Tätä kautta on saanut ikuisia ystäviä, Isomäki puolestaan kertoo.

Ketut eivät ole olleet iso juttu pelkästään Ojalalle ja Isomäelle, vaan koko paikkakunnalle. Se on myös yksi syy pitkään peliuraan.

– Jo siitä asti, kun Blue Fox oli ensimmäistä kertaa liigassa, paikallislehdet nostivat meidät framille. Salibandy oli iso juttu täällä jo 15-20 vuotta sitten, kun joillain isoilla paikkakunnilla puolet eivät välttämättä tienneet mitä salibandy on, Ojala toteaa.

– Siitä olemme myös todella kiitollisia. Se, että olemme saaneet työnantajien kanssa sumplittua pelaamisen aina hyvin, on antanut mahdollisuuden pelata näin pitkään, Isomäki painottaa.

Isomäki on isossa roolissa myös Blue Foxin uudistumisessa ja nuorentamisprojektissa päävalmentajana. Hän uskoo, että Blue Foxin perusilme ei paljoa muutu, vaan puolustuspelaaminen on se, mihin panostetaan.

– Fox-henki elää vahvana edelleen ja kasassa on taisteleva, nuoruuden innolla operoiva ryhmä. Vanhempien pelaajien pitää kannatella ja nuorempien pystyä ottamaan vastuuta. Enkä yhtään epäile, etteivätkö jätkät pysty siihen. Se on mielestäni tärkein asia muutenkin Blue Foxissa pitkällä tähtäimellä, että pelasimme mitä sarjatasoa tahansa, pyrimme pönkittämään nuoria pelaajiamme eteenpäin, Isomäki analysoi.

Juttutuokio on venähtänyt ja treenien alkuun alkaa olla enää reippaat viisi minuuttia. Vielä ehditään vaihtaa pari sanaa lomasuunnitelmista.

– Treenaamiseen menee suurin osa ajasta. Vaimo osallistuu Karjalan kovin crossfit-kilpailuun, ja sinne reissaan ainakin mukana kannustamaan, Ojala toteaa.

– Minulla kyllä menee kaikki vapaa-aika mökkeillessä ja veneillessä. Merellä ollaan niin paljon kuin mahdollista, Isomäki puolestaan kertoo ennen juttutuokiomme päättymistä ja salin puolelle siirtymistä.

Ja kyllä. Jori Isomäki heiluu edelleen maila kourassa treeneissä niitä käynnistäessään, mutta jättäytyy pian sivuun, kun homma alkaa toimia. Joskus loppuvat lajiegendojenkin urat. Pikkuhiljaa, ilman sen suurempaa draamaa.