Pääkallo.fi on julkaissut vajaan kuukauden välein kaksi juttua salibandyn olosuhteista, ensin yleisemmältä kantilta katsoen ja sitten miesten Salibandyliigaan keskittyen. Näitä juttuja tehdessä ja jo vuosia liikuntapaikkarakentamista seuranneena on voinut todeta, että urheiluolosuhteiden kehittäminen saati kokonaan uusien hankkeiden rakentaminen on usean mutkan takana – tai sitten asiat ovat hyvin yksinkertaisia.
Kärjistäen voi tiivistää, että olosuhteiden kehittäminen vaatii rahaa, rohkeutta ja riskinottoa.
Ensimmäisenä tulevat tietysti ne eurot. Yksikään palloiluhalli ei nouse ilman rahaa ja jos sitä pyöritetään yksityisesti, sen pyörittäminen vaatii riittävästi tuloja.
Kun katseet kääntyvät kunnan kirstun suuntaan, uudet investoinnit ovat kiven takana. Tämän syksyn uutiset kertovat, että monen kaupungin talous sukeltaa ja muutenkin kunnallinen päätöksenteko tuntuu monessa valtuustossa muuttuvan entistä arvaamattomampaan suuntaan.
1990-luvulla salibandyn huutavaa kenttäpulaa ratkaistiin rakentamalla pelipaikkoja laman tyhjentämiin teollisuushalleihin. Vaikka sittemmin on edetty jumppasaleista jumbotroneille (Antti O. Arposen ja Mika Hilskan Salibandykirjaa siteeraten) ja liigan finaaliotteluita on pelattu jäähallissa jo viime vuosituhannella, tietyllä tavalla vaatimattomiin olosuhteisiin on lajissa totuttu pakon edessä.
Kun tapahtumia halutaan entistä paremmille areenoille, edessä on joko armoton lobbaustyö liigakaupungeissa – mielellään usean sisäpalloilulajin voimalla – tai sitten yksityisen rahan löytyminen.
Yksityisiin halleihin isojen katsomotilojen rakentamisintoa jarruttaa, että suurin tulovirta ovat luonnollisesti harjoitukset ja yleisötapahtumia halleissa on pienempi osa. Kun jokainen rakennettu lisäneliö maksaa, katsomotilojen suhteen tehdään helpoimmin kompromisseja.
Viime vuosilta on esimerkkejä, kuinka seurojensa nokkamiehet esimerkiksi seinäjokelaisessa jalkapallossa ja riihimäkeläisessä käsipallossa ovat kaivaneet omaa kuvettaan saadakseen prameat olosuhteet. Tällaisten rahamiesten tai -naisten löytyminen olisi salibandylle lottovoitto – kirjaimellisesti, sillä halli on noussut senkin turvin, kun lapussa on ollut lauantaina riittävän monta oikein.
Nyt katseita olosuhteiden kehitystyössä käännetäänkin myös seurojen suuntaan. Salibandyliitto aikoo ensi vuonna lähestyä vähintään pariakymmentä potentiaalista seuraa tavoitteenaan saada liikkeelle seuravetoisia hankkeita. Liiton toimintasuunnitelmassa tavoitteena on, että ensi vuonna käynnistyy vähintään 10 hallihanketta ja valmistuu 15 uutta salibandykenttää sekä 15 uutta ulkokenttää. Tavoitteidensa tueksi liitto on tuottanut salibandyhallirakentamisen manuaalin.
Ympäripyöreiden laskelmien mukaan ainakin yli 500 jäsenen seurassa salimaksut alkavat olla sellaiset, että seuran oma hallihanke voisi olla realismia. Tämä vaatii kuitenkin seuroilta sitä puhuttua rohkeutta ja riskinottoa – sekä tietysti vedenpitäviä laskelmia.
Salibandyliigalla on halua kiristää olosuhdevaatimuksiaan, koska se nähdään ainoana tapana saada asioita tapahtumaan. Haaveissa siintää sellainenkin tilanne, että kaikki liigaseurat pelaisivat hallissa, joka on niiden ”omassa hallinnassa”.
Tähän peilaten tietyllä tavalla ironista on, että ainoa tällä hetkellä kirjaimellisesti omassa hallissaan pelaava seura ÅIF on myös ainoa, joka joutuu poikkeusluvan vuoksi pelaamaan osan otteluistaan toisessa hallissa. Nikkilän monitoimitalo on päässyt jo esille surullisenkuuluisana ”evakkopaikkana”, kun sinne ei ole löytänyt yleisö ja nettilähetyksen kamerakulmasta koripallon levyteline on peittänyt puolet.
Salibandy ei ole suinkaan ainoa laji, jonka pääsarjassa on tuskailtu olosuhdevaatimusten tiukkuuden kanssa. Jalkapallon Veikkausliiga ehti tulla tässä suorastaan surullisenkuuluisaksi, ennen kuin otteluita on viime vuosina enenevissä määrin pakotettu varakentille erityisesti kauden alussa ja lopussa.
Miesten Superpesiksen kentille on vaadittu katettua paikkaa 1500 katsojalle vuodesta 2017 asti, mutta niin vain tänäkin syksynä kestomenestyjä Sotkamon Jymy pelasi finaaleja stadionillaan, jossa käytännössä koko yleisö on taivasalla – ja Sotkamon kunnanjohtaja on sentään Jymyn ex-pelaaja.
Kaikki on suhteellista.