Salibandykentillä on väännetty pudotuspelejä muutaman viikon, ja verbaalisia tulivuoria on purkautunut kovalla tahdilla. Toimituksellisesta näkökulmasta voisin hieman kärjistäen väittää, että tässä välissä on sattunut ja tapahtunut enemmän kuin monella kaudella yhteensä.

Kaikkia tapahtumia voi katsoa pienen mittakaavan yksittäisinä tapahtumina, mutta siitä ei ole mielestäni kyse. Kyse on pitkään jatkuneista lajin kasvukivuista, jotka valitettavasti purkautuvat muutenkin vaikean vuoden jälkeen monilla rintamilla.

Jos puhutaan vaikkapa Ilari Talvitien tapauksesta, niin se yhdistyy laajemmin keskusteluun kovista otteista ja päähän kohdistuneista iskuista. Myös pallottomien pelaajien rikkeet kuuluvat tähän samaan kastiin. Talvitien törmäystilannetta seurasivat Valtteri Viitakosken ja Roni Laasosen päähän kohdistuneet kontaktit, joista seurasi tuntuvat pelikiellot, siinä missä Talvitien tapauksesta ei.

Helposti tulee mieleen, että nyt pelataan erityisen kovaa ja piittaamattomasti. Ei ole kuitenkaan kyse näin yksinkertaisista asioista. Kyse on lajin kehityksestä, jota rakenteet eivät valitettavasti ole seuranneet. Säännöissä on kehittämistä, ja myös siinä paljon puhutussa kurinpidossa.

En kuitenkaan mene kummassakaan yksityiskohtiin, koska näistä on kyllä yritetty puhua jo pitkään. Varsinkin siitä, että laji muuttuu yhä vaarallisemmaksi, jos asioille ei tehdä jotain. Sääntöihin on kuulemma tulossa tarkennuksia, mikä on tietysti hyvä suunta.

Arvostettu lajivaikuttaja ja SPV-valmentaja Tommy Koponen avasi osaltaan sanaisen arkkunsa toisella rintamalla. Hän puhui erityisesti siitä, että pelaajien verbaaliset loukkaukset ovat koventuneet ja yleistyneet viime aikoina. Koposen väitteisiin on kentän ulkopuolisen vaikea sanoa. ”Kentältä” ei ainakaan tähän mennessä ole aiemmin tullut viestiä, että tämä seikka olisi tässä vaiheessa mennyt pahempaan suuntaan, toisin kuin sitten taas fyysisen pelin kipukohdista, joista on keskusteltu pidempään.

Tämä ei tarkoita sitä, että vähättelisin Koposen viestiä lainkaan. Liigan pitää pystyä sisäisesti suitsimaan kielenkäyttöön ja keskinäiseen kunnioitukseen liittyviä asioita, sillä se on tällä hetkellä aika lailla veteen piirretty viiva. Tiettyjä raja-aitoja voidaan asettaa sen perusteella. Nyt esille tulleiden asioiden perusteella on menty hyvän maun rajojen yli. Koponen nosti myös fyysisen pelin rajanvetojen ongelmia esille, samaa on kuulunut muiltakin tahoilta liigan valmentajilta.

Jos keskustelu oli vielä tässä vaiheessa kohtuullisen maltillista, ei Peter Kotilainen jättänyt ketään kylmäksi Nokian KrP:ta vastaan pelatun seiskapelin jälkeen keskiviikkona. Kotilaisen ulostulo lehdistötilaisuudessa ei osunut tyylillisesti oikeaan maaliin, mutta asiapuolta ei pitäisi vähätellä.

Myöskään rakenteisiin liittyvää turhautumista ei pitäisi sälyttää yhden tuomariparin niskaan. Muutenkin tuomaripuoli on todella kovan haasteen edessä, kun vauhti on kasvanut ja varsinaiset apuvälineet eivät.

Kotilainen ei mielestäni valitellut tappiota, kyse oli toisenlaisesta turhautumisesta. Kyse on myös siitä, että kun kritiikkiä ei kuunnella silloin kun se on asiallista, se purkautuu paljon rajummin.

Toivon, että asioista päättävät huomiota erityistä huomiota siihen miten Kotilainen suomii tuomarilinjan muutosta runkosarjasta pudotuspeleihin, ja kuinka hän ilmaisee, että kukaan ei tiedä mitä kaukalossa saa tehdä ja mitä ei. Se on huolestuttava viesti, eikä sitä kuulla ensi kertaa. Samaa on kuultu monilta pelaajilta viime aikoina ja aiemminkin. Jos molempia seikkoja miettii niin eihän niissä ole mitään järkeä, jos mietitään itse peliä ja pelaajien turvallisuutta.

En ihmettele, että esimerkiksi Kotilaisen tapaista pelaajaa turhauttaa se, että lajissa on myös enenevissä määrin hyväksyttävämpää pallollisessa pelaajassa roikkuminen ja pelin yleinen hidastaminen. Sitten kun hihnaa vielä löysätään vähän runkosarjan jälkeen, niin peli voi näyttäytyä melkoisena raastona.

Salibandyn pitäisi olla ennen kaikkea taitopeli. Nyt se on ennen kaikkea huipputasolla monesti kiehnäämistä ja puolittaista pystypainia. Tämä kehitys tuskin tukee lajin kaikkein suurimpia vahvuuksia ”seksikkäänä” ja vauhdikkaana lajina. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kamppailuelementtejäkin kuuluisi olla.

Vaikka Kotilaisen viesti tuli tässä tapauksessa rajulla tavalla voimasanojen saattelemana, ei sen pitäisi vähentää viestin arvoa. Tapaus eteni myös kurinpitoon F-liigan toiminnanjohtaja Kimmo Nurmisen ja kilpailupäällikkö Jani Holopaisen johdolla.

Kakkua voi hyvinkin tulla, mutta Kotilainen joutuu tässä ikäänkuin ”mielipidevangiksi”, jos itse purkautumisen juurisyitä ei huomioida. Nykyisessä tilanteessa kärsijöitä ovat pelaajien lisäksi myös tuomarit, joiden toiminta perustuu niihin raja-aitoihin joita on tällä hetkellä pystytettyinä.

Moni on ilmaissut, että asioista pitää keskustella yhdessä. Se on hyvä lähtökohta ja toivottavasti punainen lanka löytyy, sillä nämä rakenneongelmat ovat räjähtäneet kasvoille ihan syystä. Ottakaa pelaajatkin kunnolla mukaan keskusteluihin, sillä he lopulta tietävät missä mennään. Aihetta on lykätty muiden asioiden tieltä, ja ongelmia vähätelty, vaikka itse pelin ja sen turvallisuuden pitäisi olla keskiössä. Tämä ei ole uusi juttu, eikä kukaan voi mennä sen taakse.

Haluan nostaa vielä yhden inhimillisen seikan kuumenevien tunteiden takaa, mitä ei ole hirveästi käsitelty. Voi hyvin sanoa, että sekä Koposen että Kotilaisen ulostuloissa on ajankohdallisesti parantamisen varaa.

Näkisin kuitenkin, että kyse on myös yleisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Vuosi koronaa on varmasti kiristänyt monien hermoja äärimmilleen. Monelle taas salibandy on voinut tarjota sen ainoan pelastusrenkaan vaikeiden aikojen keskellä. Kauden viimeisen vihellyksen jälkeen ulospuhallus on varmasti normaalia isompi.

Amatööreille tasapainottelu on ollut varmasti erityisen raskasta, kun pitää pystyä pyörittämään monipuolista kokonaisuutta. Jonkin sortin armollisuuttakin pitäisi voida soveltaa kaikki seikat huomioiden, vaikka niiden perusteella ei voikaan painaa kaikkea villasella.

Joka tapauksessa olen myös iloinen, että pelaajat ja valmentajat ottavat kantaa tärkeisiin asioihin. Muutosta ei tule jos kaikki seisoo kädet taskussa, ja odottaa että ”joku hoitaa”. Onneksi keskustelu ei ole enää pelkästään ”tuuleen huutelun” tasolla.

P.S. Loppuun haluan muistuttaa, että tähän mennessä pudotuspelit ovat tarjonneet myös erinomaista pelillistä viihdettä. Yritetään nauttia niistäkin asioista, kun kausi on vielä kesken.