Ruotsin finaali vaarassa – Storvreta asettui omaehtoiseen karanteeniin

Storvreta asettui omaehtoiseen karanteeniin. Kuva: perwiklund.se

Ruotsissa miesten salibandykauden on määrä huipentua sunnuntaina Storvretan ja Falunin väliseen finaaliin. Matkaan on kuitenkin tullut mutkia.

Storvreta tiedotti alkuviikosta, että yhdellä sen pelaajista oli löytynyt koronatartunta pikatestin perusteella. Mullsjön välierissä voitoin 4–2 kukistanut Storvreta asetti joukkueensa omaehtoiseen karanteeniin varotoimenpiteenä.

– Menemme turvallisuus edellä ja peruimme kaikki harjoitukset ennen kuin kaikki on testattu PCR-testillä (nenänielun limakalvosta otettava). Testaamme kaikki keskiviikkona sekä PCR-testeillä että pikatesteillä saadaksemme indkiaatiota, onko tartunta levinnyt laajemmin, Storvretan urheilujohtaja Henrik Ededahl sanoi seuran tiedotteessa.

Koronavirus on koetellut myös finaalivastustaja Falunia, joka eteni finaaliin välierävastustaja Kalmarsundin vetäydyttyä. Pääkallo uutisoi aiheesta viime viikolla. Falun johti välieräsarjaa voitoin 3–1.

Päävalmentaja Thomas Brottman kuitenkin vahvisti Innebandymagazinetille, että Falun tulee pelaamaan sunnuntain finaalissa.

– Saamme joukkueen jalkeille finaaliin. Kuinka kokenut joukkue se tulee olemaan, tullaan näkemään sen hetkisen terveystilanteen mukaan. Emme ota riskejä pelaajien terveyden kanssa, Brottman totesi.

Innebandymagazinet tavoitti Ruotsin salibandyliiton kilpailupäällikkö Magnus Nilssonin, joka totesi, ettei finaalin siirtäminen uudelleen (alunperin se piti pelata 24.4.) ole enää tässä vaiheessa mahdollista.

– Seuraamme tarkasti asioiden kehittymistä ja toimimme sen tiedon valossa, mitä saamme. Finaalin siirtäminen pidemmälle toukokuuhun luo haasteita sen osalta, että finaalijoukkueiden saattavat siinä vaiheessa kuulua jo toiseen seuraan. Lisäksi siirtäminen hankaloittaisi kaikkien finaalitapahtumaan kytköksissä sidosryhmien toimintaa, Nilsson kertoi.

Innebandymagazinetin tiedustellessa, mitä tapahtuisi, mikäli Storvreta olisi estynyt pelaamaan, Nilsson ei halunnut vastata.

– Tällä hetkellä oletamme, että meillä on kaksi joukkuetta valmiina pelaamaan sunnuntain finaalissa. Emme spekuloi muilla skenaarioilla. Lähtökohta on, että finaali pelataan suunnitellusti sunnuntaina.

Lähde: Innebandymagazinet