Suomi joutui taipumaan Sveitsille nuorten MM-kisoissa – kakkoserän loppu koitui sinivalkoisten kohtaloksi

Sveitsi kaatoi Suomen nuorten kisojen alkusarjan ottelussa maalein 4-3. Kuva: IFF

Sveitsi kaatoi Suomen nuorten kisojen alkusarjan ottelussa maalein 4-3. Kuva: IFF

Suomi ja Sveitsi kohtasivat torstaina naisten U19-ikäluokan MM-kisojen alkusarjan pelissä Ruotsin Uppsalassa. Suomi joutui taipumaan Sveitsille maalein 4-3.

Alkuun ei nähty maaleja, mutta Sveitsi ampaisi johtoon ensimmäisellä kympillä. Meri-Helmi Höynälä kuitenkin tasoitti ajassa 8.53 Pinja Myllymäen syötöstä. Avauserässä nähtiin vielä Sveitsin johtomaali ja Suomen Iida Mettälän ylivoimatasoitus, joten erätauolle mentiin lukemissa 2-2.

Kakkoserä olikin sitten Sveitsin heiniä ja varsinkin viimeiset minuutit olivat Suomelle vaikeita. Seraina Fitzi vei ensin Sveitsin johtoon ajassa 27.39 ja vain 42 sekuntia myöhemmin Anja Wyss lisäsi sveitsiläisten johdon kahteen maaliin.

Suomella oli kuitenkin vielä vartti eli viimeinen erä aikaa tulla tasoihin. Erän ainoaksi maaliksi jäi kuitenkin Mettälän iskemä ylivoimamaali. Suomen tehopelaajia olivat Mettälä (2+0) ja Höynälä (1+1).

Suomalaisten turnaus jatkuu perjantaina klo 12.30, kun vastaan asettuu lohkon päätösvastus Puola. MM-kisojen välieriin pääsee lohkon kaksi parasta joukkuetta.

Turnauksessa sovelletaan lyhyempää peliaikaa alkusarjassa, sillä Suomen lohkossa on viisi joukkuetta. Pelit kestävät siis 3 x 15 minuuttia normaalin 3 x 20 peliajan sijasta.