Laura Rantanen debytoi MM-tasolla 29-vuotiaana – ”Meillä on mielestäni voittava pelitapa”

Laura Rantanen debytoi MM-tasolla Uppsalan kisoissa. Kuva: salibandy.fi

Laura Rantanen debytoi MM-tasolla Uppsalan kisoissa. Kuva: salibandy.fi

Suomen naisten maajoukkue lähtee tavoittelemaan Uppsalassa 27.11.-5.12. pelattaviin MM-kisoihin kolmatta maailmanmestaruuttaan. Päävalmentaja Lasse Kurrosen nimetystä 20 pelaajan joukkueesta löytyy yhteensä viisi ensikertalaista ja yksi heistä on Turun Palloseurassa hienon syyskauden pelannut Laura Rantanen.

Vahva alkukausi TPS:n paidassa

Nousiaisista kotoisin oleva 29-vuotias laitahyökkääjä pelasi ensimmäiset liigaottelunsa mustavalkoisten paidassa jo kaudella 2008-2009 ja viime kaudella rikkoontui kunnioitettava 200 pelatun liigaottelun rajapyykki. Koko liigauransa tähän asti Palloseuran riveissä pelannut Rantanen on nähnyt läheltä Palloseuran laskut ja nousut.

Kupittaan palloiluhallissa kotiottelunsa tällä kaudella pelaava TPS on aloittanut kautensa vakuuttavasti. Maajoukkuetauolle siirryttäessä TPS liitää kuuden ottelun voittoputkessa ja sarjataulukossa on kolmas sija hallussa sekä Suomen Cupin välieräpaikka napattuna.

– Joukkue uusiutui paljon viime kaudesta ja alkusyksystä olikin vähän vaikeampaa, mutta mun mielestä ketjut on alkanut toimia hyvin ja siihen päälle yksi kantava voima on ehdottomasti joukkuehenki ja joukkueessa oleva positiivinen ja kannustava ilmapiiri, Rantanen avaa tekijöitä joukkueen hyvän syyskauden takana.

SBS Maskun kasvatin oma pelaaminen näyttää sujuvan varsin mukavasti. 12 otteluun tehdyt 12+11 -tehopisteet oikeuttavat pistepörssissä toiseen sijaan, heti ketjukaveri Milla Nordlundin (20+10) jälkeen. Viime kaudella rikottu 300 tehopisteen raja on enää muisto vain ja laituri on matkalla kohti 350 tehopisteen rajapyykkiä.

Onko Laura tyytyväinen omaan kauteensa tähän asti?

– Olen ihan tyytyväinen. On ollut helppo pelata, kun ympärillä on neljä taitavaa pelaajaa, joiden kanssa ollaan löydetty yhteinen sävel. Tarkoituksena on kuitenkin kevättä kohti viedä omaa ja ketjun peliä vielä eteenpäin, hyökkääjä sanailee omasta kaudestaan.

Menestys on karttanut Palloseuraa, vaikka kaudella 2016-2017 joukkue voittikin Suomen Cupin mestaruuden, jolloin finaalissa kaatui SSRA lukemin 5-4. Tuossa ottelussa Rantanen maalasi kerran.

Viime kausi F-liigassa oli TPS:lle vaikea ja joukkue joutuikin ottamaan vauhtia pudotuspelikarsinnoista Pirkkalan Pirkkoja vastaan, josta joukkue selvitti tiensä suoraan kolmannessa ottelussa puolivälieriin. Kevät päättyi puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa hopeamitalisti SB-Prota vastaan, jossa TPS haastoi vahvasti nurmijärveläisiä.

Sadatta juhlavuottaan viettävä TPS vahvistui tuntuvasti sekä kentällä että penkin takana. Päävalmentajaksi Nurmijärvellä vietettyjen vuosien jälkeen Kupittaalle palanneen Aki Vilanderin työnjälki on näkynyt joukkueen päivittäisessä arjessa.

– Vaatimustaso on noussut todella paljon, mikä on vaikuttanut positiivisesti treenien tasoon ja kaikkien asenteeseen sekä treeneissä että peleissä, Rantanen kertoo.

Ensimmäiset MM-kisat edessä

Jo pitkään kotimaisen liigan kärkinimiin kuulunut Rantanen on ollut tuttu nimi maajoukkueleireiltä. Kolmansiin MM-kisoihinsa lähtevä maajoukkueen päävalmentaja Lasse Kurronen valitsi Rantasen ensikertalaisena kisajoukkueensa yhdessä neljän muun ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuvan pelaajan kanssa.

– Totta kai erittäin iloinen olin, kun puhelu tuli ja sanottiin, että mut on valittu mukaan. Tuntui todella kivalta, kun on tehnyt paljon töitä sen eteen, Rantanen avaa fiiliksiään joukkueen nimeämisen jälkeen.

– Tavoitteina itselle on löytää heti ensimmäisestä pelistä alkaen hyvä rentous pelaamiseen, ja että pystyy pitämään oman tason läpi koko turnauksen ja jopa parantamaan panosten noustessa, hyökkääjä jatkaa tavoitteitaan oman pelaamisen suhteen MM-kisoissa.

Kolmet MM-kisat naisten maajoukkuetta 2000-luvun alussa luotsanneen Seppo Pulkkisen kerrotaan keksineen lämpöleirin konseptin. Syyskauden kiivaan pelitahdin jälkeen Uppsalan MM-kisoihin valmistautuva maajoukkue suuntaa lämpöleirille lataamaan akkuja kisoja varten.

Minkälaisen merkityksen Rantanen näkee lämpöleirillä olevan?

– Uskon sillä olevan erittäin suuri merkitys. Jokainen voi siellä päästää irti omasta arjesta ja saadaan olla yhdessä joukkueen kanssa ennen projektin tärkeintä tapahtumaa. Auringosta saa lisäksi energiaa ja Suomessa sitä on aika vähän tarjolla tähän aikaan vuodesta.

Kaksi vuotta sitten Neuchâtelissa pelatut MM-kisat päättyivät Suomen osalta pienoiseen pettymykseen, kun kisoista oli kotiin tuomisina pronssiset mitalit.

Suomen viimeisimmästä maailmanmestaruudesta on kulunut 20 vuotta, kun keväällä 2001 Riiassa pelatuissa MM-kisoissa joukkue voitti toisen perättäisen MM-kultansa kaatamalla finaalissa Ruotsin.

Lajin maailmanmestaruus on jaettu 12 kertaa ja niistä Ruotsi on voittanut peräti yhdeksän. Kahdeksan viimeistä MM-kultaa nimiinsä vienyt Ruotsi lähtee luonnollisesti kotikisoihin suurimpana voittajasuosikkina, mutta Suomen joukkue ei lähde turhia nöyristelemään.

Useamman pelaajan suulla on toistettu maailmanmestaruuden olevan joukkueen ainoa tavoite. Mitkä Rantanen kokee olevan Suomen maajoukkueen suurimmat vahvuudet, jotka auttavat tuon tavoitteen täyttymisessä?

– Meillä on mielestäni voittava pelitapa ja erittäin taitavia pelaajia joukkueessa. Ehkä kuitenkin tärkein asia on se asenne ja henki, mikä joukkueessa vallitsee. Jokainen pelaa joukkueelle ja toivoo toisten onnistumista.

Suomi pääsee mittaamaan tasoaan heti Ruotsia vastaan alkusarjassa, jossa lajin kahden suurmaan lisäksi pelaavat Slovakia ja Saksa. 16 osallistuvan maan joukosta kruunataan maailmanmestari 5. joulukuuta IFU Areenalla pelattavassa MM-finaalissa.

Lopuksi Rantanen lähettää terveiset Suomen kannattajille:

– Nähdään Uppsalassa ja jos ei tällä kertaa nähdä, niin kannattaa avata telkusta Yle ja katsoa pelit!

Kirjoittaja: Julius Mella
twitter: @juliusmella
Asemapaikka: Turku