Juha ”Juhis” Kivilehdon kaudella 1998-1999 alkanut pääsarjajaura päättyi viime keväänä uran 10. Suomen mestaruuteen Classicin paidassa.

Kivilehto pelasi poikkeuksellisen menestyksekkään salibandyuran joka jatkui huipputasolla ihan loppuun asti. Kivilehto saavutti urallaan 10 Suomen mestaruuden lisäksi neljä MM-kultaa. Peliura loppui, mutta Kivilehto jatkaa salibandyn parissa ja on ensi kaudella Tampereen Classicin päävalmentaja F-liigassa.

Kaikkien aikojen pelaajaksikin arvostettu Mika Kohonen (s. 1977) oli Kivilehdon kanssa voittamassa neljää MM-kultaa. Lajilegendat pelasivat samassa seurajoukkueessa ainoastaan FC Helsingborgissa 1,5 kauden aikana, mutta merkittävää siinä vaiheessa oli, että Kivilehto oli seuran urheilutoimenjohtajana juuri tuon ajan.

En ole aivan varma kohdattiinko ensin liigakentillä vai vasta maajoukkueessa, johon Juhis tuli nuorena poikana. Jompikumpi. Maajoukkueen kautta joka tapauksessa oltiin enemmän tekemisissä.

Pitkä yhteinen pelaajamatka käytiin läpi. Luulen, että varsinainen suhde on kasvanut tässä vuosien varrella. Mehän ei olla ihan hirveästi pelattu yhdessä. 2008 projekti meni samassa kentässä ja Helsingborgissa oltiin seurajoukkuetasolla pelikaverit.

Koen asian sillä tavoin, että ollaan yhdessä kuljettu omaa matkaa ja joukkueiden matkaa. Meidän ystävyys on syventynyt pitkän matkan aikana. Ollaan tultu vanhemmiten paljon, paljon läheisimmiksi.

Vaikea puhua kaverista, jolla on neljä maailmanmestaruutta, 10 Suomen mestaruutta ja on yksi maailman kaikkien aikojen parhaista puolustajista. On kunnia-asia, että saan tänä päivänä kutsua häntä ystäväksi.

Elämään kuuluu paljon kaikkea muutakin. Sitä kasvaa ja tulee isäksi esimerkiksi. Sen vuoksi siinä kasvetaan ihmisinä vähän kuin yhtä matkaa. Tämän vuoksi voi sanoa, että ystävyys on syventynyt vuosien varrella. “Läheinen ystävä”-termi kuvaa häntä hyvin minulle.

Urheilun ohella ollaan päästy kokemaan yhdessä koko tunneskaala, katkerista tappioista riemukkaisiin voittoihin. Paljon on pankissa asiaa.

Jos puhutaan pelikavereista niin yleisesti monien kanssa voi olla pelikaveri tai leijonaveli, mutta on aivan päivänselvää, että jokaista ei tule läheistä ystävää. Tässä tapauksessa niin on käynyt.

Kentän ulkopuolella meitä yhdistää se, että molemmat on jalkapallomiehiä. Juhiksella on jalkapallotausta ja mulla on jalkapallotausta. Urheilusta ollaan yleisesti puhuttu ja yleisesti ihan kaikesta toki. Persoonina ollaan aika erilaisia.

Ihan sama sinällään mitä mieltä kukin fani tai asiantuntija on Juhiksen peliurasta niin CV puhuu puolestaan. Hyvissä joukkueissa mies on pelannut ja jokaisessa isossa roolissa pitkän ajan. Poikkeuksellinen ura ja kyseessä on poikkeuksellinen voittaja.

Harva voittaa ikinä mitään. Kun taas puhutaan noista pokaalimääristä, ja rooleista näissä menestysjoukkueissa, niin sitä ei moni tajua. Mitä pidempään pelaa niin sitä enemmän löytyy mielipiteitä ympäriltä, että pitäiskö ehtiä paremmin ja pitäiskö nuoremmille jo antaa sauma. Se kuitenkin kuuluu urheiluun.

Juhis ei ole persoonana pitänyt itsestään eniten meteliä. Hänellä on ollut täystyö auttaa joukkueitaan voittamaan, ja siinä hän on ollut aika helvetin hyvä.

Muistan kun näin hänen pelejään silloin kun tuli liigaan. Siinä oli ympärillä kohinaa, että “tästä varmaan tulee hyvä äijä”.

Siellä oli taustalla mentorit, joista Mika “Amu” Ahonen on ollut isossa roolissa Juhiksen, Järven Miken ja Vantaan poikien matkalla junioreista miehiin, ja useissa eri liigajoukkueissa sekä maajoukkueessa.

Heidän yhteinen matka on ollut Juhiksen uralle tietynlainen tukipilari. Siellä oli vielä mentoreina taustalla Huttusta (Toni), Sandellia (Mika), “Vänä” Vänttistä (Pasi) ja Takalan Lassea. Yhteinen matka on tukipilari näille kaikille – osa pelasi vähän pidempään ja osa vähän lyhyemmän uran. Juhis, Järven Mikke ja Tinde Toivonen tietysti pisimpään.

Juhista arvostetaan Ruotsissa kyllä. Ei ole suomalaiselle helppo paikka tulla Ruotsin liigaan.

Seurajoukkuetasolla on ollut muutamia kertoja lähellä, että meidän tiet yhtyy niin täällä Storvretassa kuin silloinkin, kun menin SPV:hen. Silloin Juhis kuitenkin palasi Ruotsiin.

Silloin kun hän pelattiin Helsingborgissa samaan aikaan niin vaikutti siltä, että Juhis valmistautuu uran päättymiseen. Ei se mistään harjoittelusta ja pelaamisesta kuitenkaan näkynyt. Tiedän, että hän halusi olla urheilutoimenjohtaja ja Helsingborg oli hänelle tärkeä seura.

Kun tie sitten vei vielä Classiciin niin Juhis päätti, että käydään tää urheilijan polku loppuun asti. Sen mitä ystävinä ollaan puhuttu, niin hän pelasi lopulta aika monta vuotta pidempään kuin silloin oli ajatuksena.

Loppuvuosien huippukunnosta voi päätellä, että taustalla on erittäin vahva urheilijan elämälle heittäytyminen. Mahtui kuitenkin tähdistöön vielä viime kisoissa nelikymppisenä.

Hän oli minun pomo Helsingbrgin urheilutoimenjohtajana, mutta myös valmentajien pomo. Kyllähän siinä on selvät sävelet, kun asiat vain käy läpi ennakkoon. Järjestelyn toimivuudesta en osaa niin sanoa, mutta näkisin, että siinä on aika hirveä kuorma. Hänelle itselleen se ei ollut pelaamisen kannalta mitenkään täydellinen tilanne.

Olla aamusta iltapäivään toimistolla ja miettiä kaikkia asioita. Siinä on laskutusta ja siinä on sopimuksia ja tulevaisuuden suunnittelua ja kaikennäköisiä “mötejä”. Siihen väliin kun teet 1-2 treeniä ja todennäköisesti illalla vielä soi puhelin jostain asiasta niin kyllähän se iso paketti on.

En kokenut, että työpanos jäi vajaaksi, mutta ihan varmasti oli raskasta.

Molemmat on olleet ammattilaisia, eikä olla mitenkään pehmeitä. Aina on puhuttu suoraan, eikä tästä esimies-alainen-suhteesta muodostunut meille minkäänlaista ongelmaa. Toki tietyistä asioista ei ole vain sitten puhuttukaan. Ei hän tietystikään kaikista omista työasioistaan minulle puhunut.

En sitä kiistä etteikö olisi asioista silti väitelty, kuten kavereiden kanssa kuuluukin. Totta kai hän joutui olemaan pelaajana ja pomona toimimaan eri tavoin eri tilanteissa.

Toki suomalainen ruotsalaisseuran pomona voi kuulostaa oudolta, mutta Helsingborgissa Juhis on “the man”. Siellä se oli luontainen ja pelkästään positiivinen asia.

Eihän täällä Ruotsissa ole ihan hirveästi suomalaispelaajia käynyt ja nyt ne vain vähenee täältä. Suomalaisia valmentajia tai seurapomoja ei ole hirveästi ollut.

Luulen, että viime vuosina se on johtunut siitä maajoukkuetason pelaajien osalta, että kansainvälisen tason pokaaleja on lähivuosina niin pirun paljon jaossa. On haluttu pysyä samassa turvallisessa ympäristössä. Se on vähän sääli, koska suomalainen salibandy voittaisi siinä, kun nähtäisiin erilaista salibandya sekä kulttuuria.

Juhiksen valmentajaksi siirtyminen ei ollut yllätys. Hän on persoonana ja ystävänä vähän semmoinen, että pitää asioita omana tietonaan. Puhuu toiki vaikeistakin asioista, mutta on kuitenkin sellainen pitäytyvä. Ei hölötä kaikkia suunnitelmiaan.

Ei ollut mulle yllätys, vaikka tästä vaihtoehdosta ei ollut puhuttu ennakkoon. Näin, että hänen Classic-uransa oli vähän sellainen polku tähän suuntaan, kun Classicissa oli kokeneita koutseja. Luulen, että suunnitelma on kuitenkin tehty jo aikaisemmin. Ei Classicin tapainen seura tee tällaisia päätöksiä hetken mielijohteesta.

Tiedän, että urheilutoimenjohtaja olisi periaatteessa unelmapesti, mutta Suomessa sellaista roolia ei ole oikein tarjolla ainakaan kaikissa seuroissa.

Uskon, että valmentajana tulee voittamaan samalla tavalla kuin pelaajana. Tietotaitoahan hänellä on, mutta mielestäni on silti rohkea teko hypätä suoraan päävalmentajaksi peliuralta.

Tuollaisessa tilanteessa saattaa kuitenkin kentältä tai valmennuspiireistä kuulua epäilyjä, että pystyykö hän siihen ja tuleeko tilanne liian nopeasti.

Se tie on kuitenkin jokaisen oma valinta. Se on miten sen asian näkee. Ei tähän kysymykseen ole mitään oikeaa vastausta.

Minä itse ajattelin asian pari vuotta sitten niin, että en halua olla heti ykkönen. Tunsin itseni vielä silloin pelaajaksi. Kovin monia ei tietysti kysytä päävalmentajaksi heti uran päätyttyä. Hänen kohdallaan se kertoo jotain arvostuksesta.

Ihan varmasti kestää aikaa sopeutua ja siksi siinä on se tiimi ympärillä.

Meillä on ne kaikki yhteiset kokemukset pokaaleineen ja matkoineen, mutta muistona nostan sen, kun viime joulukuussa katsoin iloisena ja ylpeänä Juhiksen pelaamista koko MM-kisojen ajan. Tiedän mitä se on maksanut yleisessä sitoutumisessa.

Mun rooli oli olla valmentaja ja hänen pelaaja. Uskomaton kansainvälisen uran lopetus ja ei ole helppoa pelata tuolla tasolla yli nelikymppisenä.

Varmaan voittamisessa kaikki lähtee ihan perheestä, lapsuudesta, lapsuuden kavereista, jalkapallosta ja salibandysta plus Amuista sun muista, jos ajatellaan porras portaalta. Ja nämä kaikki voi liittää kilpailuviettiin ja yleiseen lahjakkuuteen. Hän oli myös lahjakas jalkapalloilija.

Totta kai näissä paremmissa jengeissä on suurempi mahdollisuus voittaa kuin vaikka AC HaKissa. Niitä hyvien joukkueiden virkoja ei saa kaverisuhteilla tai huuteluilla. Pelaajan tasosta kertoo olennaista se jos on kärkijoukkueen kärkiäijä noin pitkällä aikavälillä.

Vaikka olisi kuinka hyvä joukkue niin ne pokaalitkin on voitettava, eikä se ole automaatio. 10 Suomen mestaruutta on käsittämätön suoritus. En usko, että ihmiset tajuaa kuinka erityistä se on ja miten paljon sellainen vaatii. Kuten sanoin, isoin osa joukkueurheilulajien urheilijoista ei tule ikinä voittamaan mitään.

Tai pääse pelaamaan edes välieriä tai finaaleita koskaan. Sitten kun teet sen 10 kertaa pohjaan asti niin onhan se käsittämätöntä. Hatunnosto itseltä siitä ihan kattoon asti.

—

Juha Kivilehto (s. 1981) pelasi Suomen korkeimmalla sarjatasolla Salibandyliigassa ja F-liigassa VFT:ssä (1998-99), HIFK:ssa (1999-2002), SSV:ssä (2002-03, 2004-2009), Loviisan Torissa (2012-13), SPV:ssä (2013-2015) ja Classicissa (2017-2022,(huom. siirtyi Classiciin kesken kauden 2017-18 lapsen syntymisen vuoksi) yhteensä 589 ottelua (120+256). Miesten maajoukkueessa Kivilehto esiintyi yhteensä 159 kertaa (18+52) ja pelasi MM-kisoissa kahdeksan kertaa (2006-2021).

Kivilehto pelasi Ruotsissa kolmeen otteeseen. Finspång (2003-04) ja Helsingborg (2009-2012, 2015-2017, huom. siirtyi kesken kauden Classiciin). Ruotsin viimeisinä vuosinaan Kivilehto toimi myös seurassa urheilutoimenjohtajana.