Juha ”Juhis” Kivilehdon kaudella 1998-1999 alkanut pääsarjajaura päättyi viime keväänä uran 10. Suomen mestaruuteen Classicin paidassa.
Kivilehto pelasi poikkeuksellisen menestyksekkään salibandyuran joka jatkui huipputasolla ihan loppuun asti. Kivilehto saavutti urallaan 10 Suomen mestaruuden lisäksi neljä MM-kultaa. Peliura loppui, mutta Kivilehto jatkaa salibandyn parissa ja on ensi kaudella Tampereen Classicin päävalmentaja F-liigassa.
Kivilehdon uran päättyminen jäi lopulta pienelle huomiolle keväällä ja tämä haastattelusarja kunnioittaa pelaajan uraa. Äänessä ovat eri ”roolien” kautta Ville Ikonen (pitkäaikainen ystävä), Tommi Kivilehto (veli), Petteri Nykky (valmentaja), Jani Kukkola (ystävä/pelikaveri), Mika Kohonen (ystävä/pelikaveri/alainen) ja lopuksi julkaistaan vielä Juha Kivilehdon haastattelu.
Kolmantena äänessä on mestarivalmentaja Petteri Nykky. Nykyn ja Kivilehdon tiet olivat kohdata seurajoukkueessa jo 20 vuotta sitten, mutta näin ei käynyt. Toistaiseksi ainoa yhteinen aika seurajoukkueessa oli kauden 2017-18 kevätkausi. Maajoukkueessa Nykky on nähnyt kuitenkin koko Kivilehdon maajoukkuetaipaleen, joka alkoi ensimmäisellä Nykyn periodilla 2004-2006.
Nykky on toiminut maajoukkueen päävalmentajana vuodet 2004-2010 sekä 2017-2022 ja saavuttanut kolme MM-kultaa. Tulevat Sveitsin MM-kisat ovat toistaiseksi Nykyn uran viimeiset Suomen peräsimessä. Liigatasolla Nykky johdatti Oilersin kolmeen kultaan 2000-luvun alussa (2002, 2003 ja 2006) ja Classicin kolmeen perättäiseen mestaruuteen vuosina 2016-2018.
Meille ei ole Juhan kanssa yhteistä aikaa hirveästi osunut seurajoukkueissa. Olisiko ollut 2001 tai 2002, kun halusin hänet meille Oilersiin, koska halusin meille voittavan pelaajan. Hän kuitenkin jäi silloiseen seuraansa. Sen pidemmälle ei silloin menty.
Se oli myös ensimmäinen kerta, kun varsinaisesti tavattiin ja käytiin keskustelua. Hän tuli Oilersin toimistolle keskustelemaan pelistä.
Olihan meillä sitten toki Classicissa lyhyt yhteinen vaihe puolen kauden osalta 2017-18. Kuljettiin samalla kyydillä pääkaupunkiseudulta Tampereella. Joku voisi sanoa, että yhteinen vaihe tapahtui 15 vuotta myöhässä.
Juha on hyvä ja analyyttinen jätkä. On ollut aina kentällä sellainen voittajatyyppi. Toteuttaa hyvin sitä totuutta, että kun pelit rupeaa merkitsemään, niin silloin pitää olla parhaimmillaan.
Hän on hyvin tasapainoisen oloinen ihminen kentän ulkopuolella. Sanoisin myös, että hauskuuttelija, mutta osaa olla kuitenkin vakavakin, ja puhua asioista asioina oikeilla nimillä. Hänellä on hyvin syvä ymmärrys salibandysta.
Tykkään tyypistä ja oon erittäin tyytyväinen, että lähti jatkamaan tuota Classicin taivalta valmentajana.
Juha oli pelaajana taitava ja peliä ymmärtävä. Viime vuosina pelitapa muuttui vähän seisovammaksi, mutta hän oli aina erittäin hyvä jos pelataan esim. alivoimalla ja hän saa pallon.
Kun hänellä oli tarve viedä pallo johonkin niin se onnistui, mutta pystyi myös aina pelaamaan hyvin joukkueelleen. Hän ei välittänyt maalinteosta sillä tavalla, vaan laittaa palloa aika varmasti omille. Juha ymmärsi ja ymmärtää tosi hyvin pelin kokonaiskuvan, ja mitkä on vaikuttavia tekijöitä viisikoissa. Eli siellä ei omissa soi ja luodaan uhkia toiseen päähän.
Jos peliuraa miettii niin, kun meni VFT:n kautta HIFK:n, ja sieltä SSV:hen niin kyllähän hän hyvien kavereidenkin kanssa pelasi. Siinähän sitä parhaiten oppii. Pelaajat oppii paremmin toisiltaan kuin jonkun valmentajan kautta. Toki valmentajallakin on mahdollisuus auttaa montaa asiaa.
Vaikka ura oli muutenkin komea niin vanhemmalla iällään hän hioi vielä juoksemistaan kuntoon. Viimeiset 3-4 vuotta oli parhaassa kunnossa mitä oli koko urallaan. Semmoinen kuva, että se Faijan (Ari Haapalainen) ohjelma mitä hän juoksi aamuisin teki hyvää, ja myös muuten hän eli parempaa urheilijan elämää.
Nuoret ei tuota aina välttämättä ymmärrä miten kaikki tämä vaikuttaa uran pituuteen. Paikat hajoaa jos ei pidä perustasta hyvää huolta.
Juha on ollut mulle hyvä valmennettava, koska hänen kanssaan on helppo jutella, sillä hän ymmärtää mistä puhutaan. Hän on hyvin “valmennettava persoona” eli meillä ei ollut ikinä mitään ongelmia.
Oma valmennustyyli on melko keskusteleva niin ollaan ymmärretty silmästä silmään tää peli hyvin koko sen ajan mitä olen häntä päässyt valmentamaan.
Jos mietin häntä vastapuolella niin mieleen on jäänyt silloin aikoinaan (2012) sellainen aika veemäinen ripuliranne puolesta kentästä, ja meille (Sveitsi) välierätappio. En silloin Sveitsin valmentajana toki pohtinut yksittäisiä pelaajia, mutta jäänyt mieleen, kun hävittiin se välierä jatkoajalla Suomelle. Huippuvetohan se siinä tilanteessa toki oli, kun meni maaliin.
Veemäinen vastustaja, kun häneltä ei saa helposti palloa pois ja hän pelaa palloa varmasti omille. Mä en varsinaisesti ajattele vastapuolen pelaajia “vastustajina”, vaan mietin, että hekin ovat kovia ja pyrin siihen, että oma joukkue pelaa viisikkona paremmin, on ovelampi ja jaksavampi.
On tärkeää löytää se oma tapa pelata, ollaan sitten altavastaajia tai ennakkosuosikkeja.
Juha oli vastustajana haastava, koska pystyi tarvittaessa pelaamaan aikaa ja pysymään pallossa. Luvalla sanoen siis v*********n vastustaja.
Olen semmoisessa käsityksessä, että hän suunnitteli lopettamista jo niiden Ruotsin vuosien jälkeen, mutta niiltä jäi ilmeisesti nälkää. Johan Juha oli suuntaamassa seurajohtamisen ja valmennuksen puolelle aikoinaan.
Pitkää ura selittää sekin, että hän on välttynyt isoilta loukkaantumisilta ja hän on pystynyt pitämään itsensä hyvässä kunnossa vielä vanhemmitenkin.
Varsinkin Classic-vuosina ja ymmärtääkseni SPV:n kanssa sai harjoitella omin päin. Hänen tyyliselleen urheilijalle se sopii oikein hyvin, että saa keskittyä pitkälti niihin asioihin mitkä kokee tarpeellisiksi.
Kovan harjoittelun myötä lihaksisto muuttui siten, että Juha teki ihan viimeisinä vuosina ennätyksiä nopeudessa ja kestävyydessä. Sitä oli makee kattoa. Hän on hyvä esimerkki siitä, että kun pitää itsestään huolta niin pystyy pelaamaan pitkän uran. Se vaatii tietysti myös aina onnea loukkaantumisten osalta.
Minun pitkäaikainen luotto Juhan osaamiseen perustuu moneen asiaan. Muiden luotosta en osaa sanoa. Muistan Classicin kaudelta sen, että vaikka johdettiin peliä paljonkin lopussa niin hän ei antanut vastustajalle mitään siimaa tai löysää mistään. Halu varmistaa, että pelataan hyvin ja voitetaan oli silmiinpistävää. Sen lisäksi hän pelasi useimmiten hyvin.
Maajoukkueessa asia kuitenkin menee niin, että nuoren pelaajan pitää olla parempi kuin vanhemman, jonka paikan meinaa viedä. Se ei nuoremmalle riitä, että on yhtä hyvä, koska nuoremmalta uupuu kokemus.
Jos ajatellaan vaikka tilannetta, että Mika Kohosen paikalle nostetaan uutta sentteriä, niin kyllä sen pitää olla sellainen kapellimestari, että omissa ei soi ja vastustajan päässä on ainakin vaarallisia tilanteita. Niin kauan kuin tällaisia pelaajia ei löydy niin ei miehistö vaihdu vain sen takia, että “olis kiva saada joku”.
Nythän vaihtuu päävalmentaja, niin tehköön uusi valmennus omalla tavallaan maajoukkueessa.
Oma filosofia on, että parhaat pelaa ja oma filosofia on, että kentälle yritetään saada aina ne ketkä parhaiten joukkuetta auttaa. Ollaanko aina onnistuttu, mene ja tiedä, mutta ainakin aika lähelle ollaan varmasti osuttu.
Juha Kivilehto on ollut 15 vuotta siellä parhaiden päässä. Muistan kun hän tuli ensimmäisen kerran maajoukkueeseen niin hän ei vielä tiennyt olevansa niin hyvä pelaaja kuin oli. Kun ensimmäisiä keskusteluita käytiin niin hän ei pitänyt itseään ykköshevosena ollenkaan.
Alkuun Juha jännitti sitä pääseekö hän MM-kisoihin (2006) mukaan lainkaan. Mun mielestä sen tason pelaajien ei tarvitse tuollaista asiaa jännittää ollenkaan tuollaisia.
Jos puhutaan vielä tuosta ulkopuolelta tulevasta kritiikistä, että tietyt pelaajat ovat hitaita, niin täytyy katsoa enemmän sitä, että ketkä pärjäävät välierä- ja finaalivaiheessa. Siellä ne virheet merkitsee niin paljon enemmän kuin muissa peleissä, koska on todennäköistä, että vastustajakin osaa pelata.
Juhan uraa on leimannut se, että on lähtenyt rohkeasti hakemaan uutta, ja uutta tapaa tehdä. Jos on noin monessa joukkueessa pelannut niin siinä on oppinut monenlaiseen kulttuuriin ja, ymmärtämään peliä laajasti erilaisten valmennusfilosofioiden kautta.
Esimerkiksi Loviisan reissu oli aika rohkea veto, kun halusi pelata veljensä kanssa ja toi varmasti omalla tavallaan jotain hyvää, vaikkei se mikään kärkiporukka ollut. Ei olla siitä kuitenkaan erityisemmin puhuttu koskaan.
Hänellä on ainakin sellaista analyyttisyyttä ja ymmärrystä valmennusuran tueksi. Hänen arkeaan en näe, mutta onhan valmennusryhmässä mukana hyviä kavereita. Esimerkiksi Henu (Henri Toivoniemi) ja Faija, joka tekee arkivalmennusta. En näe mitään syytä miksei hän onnistuisi ihan hyvin siellä.
Valmennusprosessi ja valmentajaksi kasvaminen on toki aina kesken. Jos haluaa olla jossain hyvä, niin eihän silloin koskaan valmistu.
Varmasti joitain oppirahoja joutuu maksamaan, mutta minkälaisia, niin se on eri asia. On sen verran älykkäästä ihmisestä kyse, että hän oppii kyllä nopeasti. Todella suurella mielenkiinnolla katson miten tarina jatkuu.
On kiinnostavaa, että oikeastaan kaikki ovat jo oppineet, että miten maajoukkueen ja Classicin ykköskenttä pelaa niin heidän pitää keksiä siihen jotain uutta. Se ei voi jatkua samalla tavalla jos meinaavat, että muualta ei mennä ohi.
Sama se oli aikoinaan SSV:n ykköskentän kanssa J-P Lehtosen aikaan. Se oli valmennuksellinen haaste, että miten heidän lyhytsyöttöpeli saadaan pelattua pois, ja miten saadaan heihin iskettyä. Nythän Classicin ykköstä vastaan on osattu jo iskeä, kun peli on ollut niin monta vuotta samanlaista. Se on kuitenkin ollut monta vuotta parasta mitä Suomessa pelataan, jos katsotaan isossa kuvassa.
Valmennusuraan liittyen täytyy sanoa vielä, että Juhan kanssa on vuosien aikana puhuttu paljon pelaajavalinnoista ja hän on aina ymmärtänyt mitkä pelaajat sopivat parhaiten yhteen. Hän on ymmärtänyt oman roolinsa, ja osannut myös puntaroida eri “kokoisten” roolien pelaajien kontribuutiota.
Juhalla on ollut aina vahvaa intohimoa sitä kohtaa, että pelataan parhaiten. Hän vihaa häviämistä.
Sanoisin, että Kivilehdon pelaaminen paranee kovissa paikoissa. Pelaajana hän oli jotenkin ekstravalveutunut koviin otteluihin. Kyse on kuitenkin koko joukkueen tarinasta, eikä yksittäinen pelaaja ratkaise. Maalivahti lienee ainoa joka voi voittaa tai hävitä pelin jos se on tasainen.
—
Muut haastattelut:
Ville Ikonen on tuntenut salibandylegenda Juha Kivilehdon yli 30 vuotta: ”Vedettiin kulmalipulla tuuletuksia Kamerunin paidat päällä”
Juha Kivilehto oli Tommi-veljen esikuva lapsena: ”En sitä hänelle tietenkään silloin myöntänyt”
—
Juha Kivilehto (s. 1981) pelasi Suomen korkeimmalla sarjatasolla Salibandyliigassa ja F-liigassa VFT:ssä (1998-99), HIFK:ssa (1999-2002), SSV:ssä (2002-03, 2004-2009), Loviisan Torissa (2012-13), SPV:ssä (2013-2015) ja Classicissa (2017-2022, huom siirtyi Classiciin kesken kauden 2017-18 lapsen syntymisen vuoksi) yhteensä 589 ottelua (120+266). Miesten maajoukkueessa Kivilehto esiintyi yhteensä 159 kertaa (18+52) ja pelasi MM-kisoissa kahdeksan kertaa (2006-2021).
Kivilehto pelasi Ruotsissa kolmeen otteeseen. Finspång (2003-04) ja Helsingborg (2009-2012, 2015-2017, huom. siirtyi kesken kauden Classiciin). Ruotsin viimeisinä vuosinaan Kivilehto toimi myös seurassa urheilutoimenjohtajana.