Juha ”Juhis” Kivilehdon kaudella 1998-1999 alkanut pääsarjajaura päättyi viime keväänä uran 10. Suomen mestaruuteen Classicin paidassa.

Kivilehto pelasi poikkeuksellisen menestyksekkään salibandyuran joka jatkui huipputasolla ihan loppuun asti. Kivilehto saavutti urallaan 10 Suomen mestaruuden lisäksi neljä MM-kultaa. Peliura loppui, mutta Kivilehto jatkaa salibandyn parissa ja on ensi kaudella Tampereen Classicin päävalmentaja F-liigassa.

Kivilehdon uran päättyminen jäi lopulta pienelle huomiolle keväällä ja tämä haastattelusarja kunnioittaa pelaajan uraa. Äänessä ovat eri ”roolien” kautta Ville Ikonen (pitkäaikainen ystävä), Tommi Kivilehto (veli), Petteri Nykky (valmentaja), Jani Kukkola (ystävä/pelikaveri), Mika Kohonen (ystävä/pelikaveri/alainen) ja lopuksi julkaistaan vielä Juha Kivilehdon haastattelu.

Ensimmäisenä ääneen pääsee Ville Ikonen.

”Muistaakseni tavattiin Juhan kanssa yli 30 vuotta sitten 1980-90-luvun taitteessa. Silloin nähtiin eri pallokentillä ja ulkojäillä ympäri Myrtsiä (Vantaa), kuten siihen aikaan oli tapana. Mahtoi olla Italian vuoden 1990 kisa-aikaa ja vedettiin kulmalipulla tuuletuksia Kamerunin paidat päällä.

Oltiin samalla ala-asteella, mutta ei ikäisiä niin ei koulussa sillä tavoin tunnettu.

Paremmin tutustuttiin sitten teini-iässä. Iso yhdistävä tekijä on ollut se, että molemmat ovat urheilleet ja lajit ovat olleet samoja. Siitä se lähti kehittymään. Meillä on myös samoja suosikkijoukkueita, joista varsinkin Manchester United on yhdistänyt.

Ensimmäisenä Juhasta tulee mieleen, että on erittäin luotettava kaveri. Pitää aina ihan pomminvarmasti sen mitä lupaa. On ystävänä todella jalat maassa oleva tyyppi. Kunnioittaa muita ja muiden mielipiteitä. On hän myös ollut hauska seuramies vuosien varrella, ja osaa irrotella tarpeen vaatiessa.

Hakemalla jos haen jotain negatiivista niin on penkkiurheilijana paikoin pessimisti. On se sitten ManU, Huuhkajat tai HJK:n peliä, niin luotto katoaa nopeasti, jos menee pari maalia omiin nopeasti. Ystävänä en keksi moitittavaa.

Pelaajana Juha on lajista riippumatta jos ei poikkeuksellisen, niin ainakin erityisen lahjakas ja peliälykäs tyyppi. Peliuralle osui vaiheita jolloin oli täysin pitelemätön ja painoi päästä päähän. Parhaimmillaan tosi taitava ja viihdyttävä pelaaja. Silti suurimpana vahvuutena pidän päänuppia, eli peliälyä ja pelisilmää.

Ollaan pelattu aika vähän sählyä tai futista yhdessä, koska Juha oli nuorempi ja siihen aikaan ei yleensä nostettu vanhempiin ikäluokkiin futiksessa, vaikka rahkeet olisi riittäneet.

Sählyssä pelattiin molemmat legendaarisessa VFT:ssä samaan aikaan. Kun siirryin IFK:n junioreihin oli Juha jo VFT:n edustuksen pelaaja. Sitten tuli VFT:n ja HIFK:n fuusio. Pelasin junioreissa ja Juha HIFK:n edustuksessa. Nuoresta iästä johtuen hän silloin pelasi meidän A-juniorijoukkueessakin.

Tietynlainen kruununjalokivi yhteisellä peliuralla onkin se, että olisko ollut vuosi 2000 ja olimme pakkiparina nostamassa HIFK:n A-junioreita SM-sarjaan. Muutamiin juniorivuosiin siis rajoittuu yhteinen peliura.

Juhan pitkää pääsarjauraa oon seurannut tosi tarkasti. Ensimmäistä Ruotsin reissua Finspångiin en päässyt seuraamaan paikan päälle. Olin tulosten ja yhteisten keskusteluiden varassa.

Ensimmäisellä Helsingborgin reissulla kävin kävin muutaman kerran kylässä ja katsomassa pelejä. Myöhemmällä Ruotsin visiitillä seurasin pelejä varsinkin striimien ja koosteiden avulla.

Varsinkin pelivuodet VFT:ssä, HIFK:ssa ja SSV:ssä oli sellaisia, että olin katsomassa arviolta 80% peleistä ja silloin seurasin liigaa tiiviimmin kuin nykyään.

Loviisan aikoihin kävin katsomassa pari peliä, mutta Seinäjolla en käynyt. Silloin oli tosin enemmän jengejä pääkaupunkiseudulla ja tuli nähtyä vieraspelejä. Nämä viimeiset vuodet Classicissa olen seurannut pitkälti Ruudun kautta.

Mulla seuraaminen on tullut pitkälti kavereiden kautta riippumatta sarjatasosta. Jos Juha ei olisi pelannut niin F-liiga olisi varmasti jäänyt paljon vähemmälle seurannalle. Ihan luonnollisesti iän myötä liigassa ei enää montaa tuttua ole, mutta on siellä vielä Juhan lisäksi pelannut esimerkiksi Kukkolaa (Jani) ja Kapasta (Lauri).

Kun miettii pelien kautta uraa niin pelillisesti vahvinta oli se toinen SSV-vaihe ja ehkä vuodet 2005-2008 (pelasi 2004-2009). Oli silloin ihan pitelemätön ilman värilaseja.

Peli oli toki silloin erilaista ja se on muuttunut ja nopeutunut. Kuinkahan paljon nykyinen liigan peruspelaaja on parempi kuin 2007-08? Kun pelin vaade on kasvanut ja tuossa vanhemmalla iällä on pystynyt mukautumaan peliin ja uusiin rooleihin se on kova juttu. Menestystä on tullut vielä viime vuosina Suomen mestaruuksien ja MM-kullan muodossa.

Juha on loppuun asti ollut mukana kovissa joukkueissa, eikä minään kehäraakkina, vaan ykköskorin pelaajana seura- ja maajoukkueessa. Pakkohan siitä on hattua nostaa ja olihan hän Suomen paras pakki vielä kotikisoissa 2021.

Äkkiseltään tulee mieleen kaksi merkittävää murroskohtaa uralla. Ensimmäinen oli se ensimmäinen Helsingborgin reissu. Oli jo maailmanmestari ja Suomen mestari siinä vaiheessa. SSV oli kuitenkin niin kova nippu, että oli vähän kuin yksi tähti muiden joukossa. Kentän ulkopuolellakin oli siihen aikaan vielä aika ujo mies.

Helsingborgille Juhan hankinta oli iso panostus. Siellä oli pakko olla päivästä toiseen johtava pelaaja, siellä kun ei ollut Mikke Järveä ja muita SSV:n johtohahmoja. Silloin Juha mun mielestä ymmärsi sen, että joka päivä ei voi onnistua, mutta joka päivä pitää lyödä paras pöytään ja vastata odotuksiin mitä ulkomaalaisvahvistukseen oli ladattu.

Ruotsin vuodet kerrytti ujohkoon mieheen karismaa ja hän tuli sieltä kypsempänä ihmisenä takaisin.

Suomessa Juha meni Loviisaan isolla kohulla. Pelillisesti ja tehollisesti se oli hyvä kausi, mutta oli selvää, että Loviisa ei tappele mestaruudesta.

Ura jatkui yhden kauden jälkeen Seinäjoella, missä odotukset olivat myös korkealla, sillä kaksi edellistä mestaruutta voittanut SPV hankki Juhan Tatu Väänäsen korvaajaksi. Kausi meni pieleen ja SPV tippui jo puolivälierissä.

Ennen toista SPV-kautta tapahtui se toinen käännös ja lähti lopullinen stoori rakentumaan loppu-uralle. Taso nousi selkeästi ja esimerkiksi välierissä SSV:tä vastaan Juhis oli ajoittain se pelaaja, joka oli aikoinaan SSV:ssä. Pystyi omalla panoksellaan kääntämään otteluita ja vaikka koko sarjan.

Uskonkin, että Seinäjoella kylvettiin siemen treenaamisen ja urheilullisuuden koko loppu-uran osalta. Uskon, että Tommy Koponen laittoi Juhiksen tekemään töitä palkkansa eteen.

Eihän nyt toki aiemminkaan “läpytellyt”, mutta oma vaatimustaso nousi ihan tappiin asti. Ensimmäisen kauden pettymys ja yli 30 vuoden ikä varmasti vaikuttivat asiaan ja pistivät miettimään, että jos jatkaa pelaamista niin miksei panostaisi 100%? Kuntokäyrä oli ihan uran loppuun asti nouseva ja joissain testeissä tuli ennätyslukemia vielä viime kesänä.

Ennen Suomeen paluuta Juha eli etäsuhteessa Mariannen kanssa, eli Marianne asui Suomessa ja Juha Ruotsissa. Kun selvisi, että on tulossa jälkikasvua niin oli aika selvä asia, että Juha palaa Suomeen.

Oon ymmärtänyt, että viimeiset vuodet Tampereen Classicissa ovat toimineet niin hyvin kuin mahdollista, vaikka Juha muutti Helsinkiin. Järjestely on ollut varmasti iso syy uran jatkumiseen.

Ensimmäisestä Helsingborgin reissusta lähtien Juhan on ollut uransa loppuun asti käytännössä ammattilainen. Kaikki mahdolliset työt sen jälkeen on toteutettu seurojen kautta, jos niitä on ollut.

Se on mahdollistanut päivittäisen harjoittelun tai jopa mahdollisuuden kahteen harjoitukseen päivässä. Se on varmasti mahdollistanut pitkän peliuran, kun ei ole tarvinnut 8-16 olla töissä. Vanhemmalla iällä mahdollisuus hyvään lihashuoltoon ja lepoon on olennaista.

Classic hoiti asian fiksusti. Ei ollut tarkoitus, että Juha käy Tampereella 4-5 kertaa viikossa treenaamassa. Lajia hän pääsi harjoittelemaan Helsingissä Mäkelänrinteen opiskelijoiden kanssa. Harjoittelu oli enimmäkseen omatoimista, vaikka kävi pari kertaa viikossa Classicin kanssa harjoituksissa.

Parisuhteen osalta Juha on onnekkaassa asemassa. Marianne on puolisona tukenut ja kannustanut peliuran jatkoa. Se on ollut varmasti Juhalle tärkeää. Tiedän myös, että siellä on ollut oman ongelmansakin. Ei ole aina helppoa lähteä kotoa puolison ja pienen lapsen luota Tampereen motarille räntäsateessa lätkiin vähän sählyä.

Osa yhteisistä muistoista ei ole painokelpoisia, mutta otetaan jotain sählystä. Jos saa tässä liituvärejä käyttää niin Juha oli jo nuorena VFT:ssä pelaavassa kokoonpanossa SM-hopeakaudella, mutta HIFK:ssa rooli oli pienempi, koska jengi oli kovempi. Pelattiin ne jo mainitut junioreiden SM-karsinnat pakkiparina ja päästiin SM-sarjaan.

Se meni ihan hyvin siis ja pystyin sanomaan Juhalle, että “nyt voit levittää siivet ja lentää ite”. Sen jälkeenhän on mennyt ihan kivasti.

Totta kai uuteen valmennusuraan liittyy uhkakuvia. Onhan se nähty lajissa kuin lajissa, että se, että oot vaikka maailman paras jossain, ei tee susta automaattisesti valmentajaa. On uhkakuvia, mutta näen enemmän mahdollisuuksia.

On hyvä, että joukkue on nimenomaan Classic, sillä antaa selkänojaa, että joukkue on aika itseohjautuva. Siellä on myös kokeneita johtavia pelaajia. Ihannetilanteessa valmentaminen on enemmänkin ohjaamista.

Lajissa ei ole ainakaan kotimaassa ihan huippuhuippu-valmentajia, joiden alaisuudessa Juha ei olis pelannut. Varsinkin viimeisillä Tampereen vuosilla, kun hän on kulkenut kimpassa ensin Nykyn ja Kuitusen ja sittemmin Kuitusen ja Jäntin kanssa, niin tuskin niillä reissulla on pelkkää huulta heitetty. Uskoisin, että pelistä on juteltu aika detaljitasolla ja mukana on ollut semmoisia tietopankkeja, että omalla kovalevylle on voinut tehdä tallennuksia.

Silläkin on väliä, että valmentaminen on nykyään enemmän tiimityötä. Uskon, että Juhalla on omat ideat mitä valmennukseen tuoda, mutta nahka on niin paksu, että ei pelkää delegoida asioita muille valmentajille, vaan näkee sen mahdollisuutena.

Haluaisin nähdä Juhiksen salibandyn ensimmäisenä managerityylisenä valmentajana. Ens kaudelta odotan, että hän on sarjan parhaiten pukeutunut valmentaja.

Sen suhteen, että on voittanut paljon, auttaa tietysti se, että on pelannut hyvissä joukkueissa, todella hyvissä joukkueissa ja erittäin hyvissä joukkueissa. Jos ei HIFK:n mestaruutta lasketa niin hän on ollut myös ykköskorin ratkaisupelaaja.

Mä en oikeasti tiedä jännittääkö Juha yhtään mitään kauheasti. Mitä kovempi paikka niin sitä paremmin peli on kulkenut. Hänen ja muiden paljon voittaneiden kesken olen pohtinut sitä, että onko se taso lopulta noussut pleijareissa niin paljon, vai muiden vähän laskenut jännittämisen vuoksi?

Pääkopan toimivuus on Juhalla ollut se olennaisin apu, ja sitä ei ole huimannut koska kovissa paikoissa, vaan päinvastoin. Hän nauttii kaikista kovista peleistä ja näkee ne mahdollisuuksia. Asia on kuitenkin niin, että MM- ja SM-finaaleja ei jokainen pelaaja pääse edes kokemaan.

En näe, että Juha olisi pelillisesti ollut niin kova ja erinomainen pelaaja, että voittoja on tullut sen takia, vaan ero muihin on tullut nautinnon ja kylmäpäisyyden kautta.”

—

Juha Kivilehto (s. 1981) pelasi Suomen korkeimmalla sarjatasolla Salibandyliigassa ja F-liigassa VFT:ssä (1998-99), HIFK:ssa (1999-2002), SSV:ssä (2002-03, 2004-2009), Loviisan Torissa (2012-13), SPV:ssä (2013-2015) ja Classicissa (2017-2022, huom siirtyi Classiciin kesken kauden 2017-18 lapsen syntymisen vuoksi) yhteensä 589 ottelua (120+266). Miesten maajoukkueessa Kivilehto esiintyi yhteensä 159 kertaa (18+52).

Kivilehto pelasi Ruotsissa kolmeen otteeseen. Finspång (2003-04) ja Helsingborg (2009-2012, 2015-2017, huom. siirtyi kesken kauden Classiciin). Ruotsin viimeisinä vuosinaan Kivilehto toimi myös seurassa urheilutoimenjohtajana.