Joona Rantala on MM-paikan myötä askeleen lähempänä lapsuuden haavetta – “Olen valmiina kaikkeen”

Rantala odottaa tulevia kisoja innolla. Kuva: Esa Jokinen

Rantala odottaa tulevia kisoja innolla. Kuva: Esa Jokinen

Nokian KrP:n tähtihyökkääjä Joona Rantala valittiin ensikertalaisena mukaan Suomen vahvuuteen marraskuussa pelattaviin Sveitsin MM-kisoihin.

Keskiviikkoiltana, eli maajoukkueen julkaisupäivänä KrP haki revanssin viime kevään finaalivastustaja Classicista kaadettuaan tamperelaiset lukemin 5-4. Kuuden pelatun ottelun jälkeen Näätälauma on runkosarjan kärkipaikalla 13 pisteellä. Ensimmäistä kertaa kisajoukkueeseen valitun Rantalan mukaan kausi on jälleen lähtenyt hyvin liikkeelle, mutta parannettavaa toki löytyy edelleen.

– Sanotaan, että oli alkuun aika paljonkin vauhtia pelissä. Saatiin tehtyä siihen alkuun johtoon tarvittavat maalit ja sitten vähän passivoiduttiin johdon jälkeen, oltiinko me 4-1 vai jopa 5-1-johdossa. Onneksi saatiin vähän aktiivisuutta peliin ja loppu olikin aika kova puolustustaistelu. Siinä ollaan jengin kanssa menty eteenpäin, osataan kyykkiä ja puolustaa nykyään aika hyvin.

– Viime kaudella oli ihan sama tilanne, että voittoja alkoi tulemaan heti alkukaudesta. Tuntui silti, että peli ei ole hirveen hyvää, ja tosi monella pelaajalla kausi ei ole henkilökohtaisesti lähtenyt kunnolla käyntiin. Vähän sama nyt tänä vuonna. Tuntuu, että voittoja ollaan saatu raavittua jatkoajalla ja muutama viime peli varsinaisellakin. Se on pirun tärkeää, että pystytään niin sanotusti huonommallakin pelillä voittamaan. Kyllä meillä on tässä vielä paljon parantamisen varaa.

Rantala, 23, on yksi viidestä ensikertalaisesta, jotka ansaitsivat paikan Suomen kisakoneessa. Valinnan myötä Rantala pääsee marraskuussa tavoittelemaan yhtä lapsuuden unelmistaan.

– Tässä on vähän kelaillut sitä. Lapsena varmaan aika moni haaveilee Stanley Cup -pokaalista, lätkän MM-joukkueesta tai jostain sellaisesta, mutta mun unelmat ovat aina olleet Suomen mestaruus ja maailmanmestaruus sählyssä. Nyt pääsee sitten toista niistä tavoittelemaan niin on hieno juttu.

Kuuleman mukaan tieto paikasta MM-ryhmässä tavoitti KrP-hyökkääjän vasta myöhään julkaisupäivää edeltävänä iltana.

– Joo, kyllä se soitto aika myöhään tuli. Itse asiassa Nykky soitti mulle aikaisemmin tiistaina ja sanoi, että soittaa vielä uudestaan, että olet ainakin siinä kolmenkympin listalla ja katsotaan sitä kahdenkympin listaa myöhemmin. Hän soittaa vielä. Tiistaina jossain kohtaa tuli toinen puhelu ja aika hyvä fiilis tuli siitä.

– Veikkaan, että valintoja on pitkään pohdittu niin siitä johtuu.

MM-kisojen ensikertalainen on pelannut Suomi-paidassa aikaisemmin 16 ottelua. Kuluvan vuoden aikana Rantala on ollut joukkueen matkassa kevään MM-karsinnoissa, The World Games -turnauksessa kesällä sekä syksyn EFT:ssä.

– Kyllä aika luottavainen olin. Nyt kuitenkin ollut kaikissa tapahtumissa mukana tämän projektin aikana. Viime projektissa en oikeen missään kohtaa ollut mukana, mutta nyt sitten kaikessa. Silleen aika luottavainen fiilis oli.

Minkälaisena näet oman roolin joukkueessa?

– Periaatteessa voi olla ihan mitä vain. Joko ihan siellä kärkiketjuissa, joissa olen vasempana laitana käynyt kokeilemassa. Voi myös olla jotain ryynäys-hommia tai ihan penkkiosastoa. Se voi käytännössä olla ihan mitä vaan, että olen valmiina kaikkeen.

Rantalan kohdalla on pohdittu, että onko sentteri vai laitahyökkääjän rooli paras paikka hänelle. Hyökkääjä kuvaili itse, että pelipaikkaan on vaikuttanut se, mikä on joukkueen eteen parhaaksi nähty.

– Kisoja ajatellen en oikeen osaa sanoa mitään. Sanotaan näin, että viime vuodet KrP:ssä ja myöskin nyt maajoukkueessa ehkä mennyt silleen, mitä joukkue tarvii. Osaan nykyään mielestäni puolustaa hyvin sentterin roolissa, ja sitten myös laiturina ja toivottavasti myös sentterinä pystyy niitä tehoja iskemään.

Oletko pohtinut, miten MM-tauko vaikuttaa kauteen seurajoukkueessa?

– Tietysti en osaa sanoa, kun en ole ennen ollut mukana kisoissa, että miten se vaikuttaa. Tuleehan tuossa aika paljon taukoa seurajoukkueen kanssa treeneistä ja peleistä. Se tietysti varmaan, ettei oman viisikon kanssa pääse täällä hinkkaamaan, mitä on muut MM-kisat päässyt. Siinä on ollut aika hyvää aikaa kehittää peliä, että se nyt viedään pois.

– Toivottavasti kansainvälisissä peleissä saa boostia myös seurajoukkue-hommiin niin uskotaan siihen.

Lapsesta asti kisoja seurannut Rantala odottaa Sveitsin matkaa innolla.

– Tosi innoissani olen, että pääsen pelaamaan sinne. Muistan, että vuoden 2006 kisat Globenissa ovat ensimmäiset, joita olen kattonut pienenä kotisohvalla. Taisin olla seitsemän silloin. On tosi siisti fiilis, että pääsee nyt itse niihin karkeloihin.