MM-turnauksen loppuarvosanat – Salin ja Fälden Suomen parhaimmistoa

Eemeli Salin oli turnauksen suoritusvarmimpia suomalaispelaajia. Kuva: Henri Keränen

Eemeli Salin oli turnauksen suoritusvarmimpia suomalaispelaajia. Kuva: Henri Keränen

Salibandyn MM-turnaus päättyi viime viikonloppuna Suomen miesten osalta kolmossijaan.

Pääkallon toimitus jakoi turnauksen aikana arvosanoja suomalaispelaajille ottelukohtaisesti. Toisesta ottelusta lähtien myös valmennus sai arvosanansa.

Keskiarvon osalta parhaiksi valikoituivat maalivahti Oskari Fälden (3,67) ja hyökkääjä Eemeli Salin (3,5). Salin pelasi kaikissa peleissä ja Fälden vain kolmessa pelissä, joten tässä oli selkeä ero. Fälden oli kuitenkin suoritusvarma ensimmäisissä kisoissaan. Salin sai yhden heikon arvosanan, mutta kaikkinensa suoritustaso oli Suomen paras.

Kaiken kaikkiaan Suomen arvosanat olivat lähinnä keskivertoja. Se kertoo osin siitä, että lähes kaikilla suoritustaso vaihteli aika paljonkin, ja tietysti osalla taso oli jatkuvasti lähinnä keskivertoa tai sitä heikompaa. Vaikka se ei pelaaja-arvosanoista huou niin Suomen kokonaissuoritus turnauksessa voisi olla enemmänkin 2,50-2,75.

Suomen pelaajien arvosanat: (järjestyksessä ensimmäinen ottelu ensin)

Maalivahdit:

Oskari Fälden – – 4 3 – 4 = 3,67
Pelasi hyvin ja varmasti kun pääsi luukulle. Ei uskoisi MM-kisojen ensikertalaiseksi. Vaikka ei joutunut ihan kaikkein kovimpaan paikkaan, onnistui saamissaan haasteissa. Suomen paras keskiarvo, mutta toisaalta pelasi vain puolet peleistä, joista kaksi oli selkeästi heikompaa vastusta vastaan.

Lassi Toriseva 3 1 – – 5 – = 3
Torisevalla osui turnaukseen ohipeli Sveitsiä vastaan, mutta myös loistokas esitys välieriin Ruotsia vastaan. Keskiarvoksi jäi keskiverto arvosana, mutta Ruotsi-ottelun suoritus oli kisojen kovin yksittäinen suomalaisesitys.

Kenttäpelaajat: 

Eemeli Salin 5 1 4 3 5 3 = 3,5
Salin oli Suomen paras kenttäpelaaja. Samalla ainoa pelaaja, joka esiintyi turnauksessa kahdesti viiden kallon arvoisesti. Alkusarjassa yksi kehnompi esitys, mutta Salin pelasi kaikkinensa vahvasti turnauksessa. Voisi sanoa, että oli turnauksen paras suomalainen, sillä pelasi jokaisessa ottelussa.

Nico Salo 4 1 2 3 5 3 = 3
Salon suoritukset vaihtelivat melko paljonkin. Loppua kohden esitykset kuitenkin tasaantuivat ja paranivat. Joutui liikaakin välillä pelintekijän rooliin alas, mikä vei osan tehosta. Osoitti Ruotsia vastaan kovimman tasonsa.

Sami Johansson 4 1 3 4 5 3 = 3,33
Johanssonin parasta otetta ei nähty kisoissa, mutta väläytteli paikoin. Oli kuitenkin Justus Kainulaisen ohella Suomen tehokkain pelaaja (7+4), ja paransi ketjunsa kanssa Ruotsi-peliin.

Janne Lamminen 4 1 3 3 5 3 = 3,17
Lamminen esiintyi kisoissa paremmin kuin viime vuoden kotiturnauksessa. Pelasi kohtuullisen varmasti, eikä ylipelannut aivan liikaa. Kokemus ja taito vääntää valttia MM-kisoissa. Jätti MM-kaukalot tyylillä.

Otto Lehkosuo 4 1 3 4 5 2 = 3,17
Lehkosuolla oli alkuun hiukan sopeutumisvaikeuksia, mutta onnistui varsinkin puolivälierissä ja välierissä. Loppua kohden näytti, että löysi paikkansa Classic-kentällisestä. Kahden vuoden päästä voi olla jo yllättävän isossa roolissa.

Oskari Heikkilä 4 2 4 4 3 3 = 3,33
Oskari Heikkilä sai paljon arvostelua ennen kisoja ja kisoissakin. Perusvarma työmyyrä ei varsinaisesti pettänyt, vaikka ei säkenöinytkään kovimmissa peleissä. Kova työmäärä takaa peliajan ja oli lopulta Suomen neljänneksi tehokkain pelaaja (3+3).

Eetu Sikkinen 5 2 3 3 3 2 = 3
Sikkinen oli parhaimmillaan hyvä, mutta välillä ei oikein lähtenyt. Sveitsi-pelit eivät olleet parhaasta päästä. Puolustus.

Miko Kailiala 4 2 3 3 3 3 = 3
Kailialalta odotettiin enemmän kuin kisoissa nähtiin. Paikoin välähteli, mutta sulautui lopulta massaan. Isoissa peleissä oli lähes näkymätön, mutta teki kuitenkin työnsä toivotunlaisesti.

Konsta Tykkyläinen 4 2 4 4 3 2 = 3,17
Suomen suurin positiivinen yllättäjä. Hoiti hommat omassa päässä, mutta onnistui myös hyökkäyspäässä (1+5). Tykkyläisestä tietää mitä saa, joten miehen maajoukkkueura tullee jatkumaan vielä pitkään.

Lauri Stenfors 4 2 – 3 4 2 = 3
Kivenkova Stenfors pelasi paikoin todella hyvin, välillä vähemmän erikoisesti. Kovaotteinen pakki oli kuitenkin pakkiosaston parhaimmistoa. Tason ja iän puolesta ei tarvitsisi vielä lopettaa, mutta siviilielämän haasteiden vuoksi näin tulee todennäköisesti käymään.

Peter Kotilainen – – – 4 2 3 = 3
Kotilainen saapui paikalle vasta turnauksen loppuun. Vaikea syyttää mistään, sillä rooli oli lopulta melko pieni. Ei ollut 100% kunnossa, mutta esiintyi kohtuullisen hyvin niissä peleissä joissa pelasi.

Justus Kainulainen 2 2 4 4 3 4 = 3,17
Ei ollut Kainulaiseltakaan ihan sellainen turnaus kuin viime vuonna. Alku oli kankea, mutta esitti hyviäkin otteita ollen Suomen paras maalintekijä (8+3). Joka tapauksessa Kainulaisen päätehtävä oli tehojen tekeminen, ja siinä hän onnistui kohtuullisesti. Muuten jäi vielä parannettavaa. Erinomainen erikoistilannepelaaja joka tapauksessa, ja keräsi niistä useamman pisteen. Ehkä laituriksi ensi turnaukseen, sillä voisi olla vapaammassa roolissa vielä tehokkaampi.

Ville Lastikka 2 1 – 4 3 3 = 2,6
Eittämättä ehkäpä Suomen suurin pettymys. Ei selkeästikään ollut sairastelun jälkeen ihan vireessä loppuviikosta. Puolivälierä ja Ruotsi-pelin alku antoi lupauksia, mutta tällä kertaa ei nähty Lastikan turnausta.

Mikko Leikkanen 2 4 3 – 3 4 = 3,2
Leikkanen oli mukana puolikuntoisena ja siihen nähden pärjäsi aivan erinomaisesti. Joka tapauksessa kertoi jotain Suomen pakkitilanteesta, että Leikkasen piti pelata heikossa kunnossa. Viimeiset kisat kahdesti liigan parhaaksi pakiksi valitulta. Pallollisesti ja pallottomasti fiksua Leikkasta tulee vielä ikävä maajoukkueessa.

Eemeli Akola 2 2 2 3 3 3 = 2,5
Akolan ensimmäinen turnaus jätti vielä kysymysmerkkejä. Ihan täyttä luottoa ei löytynyt valmennukseltakaan. Tekee hyvin töitä, mutta pallollisessa pelissä haasteita.

Aaro Astala 2 2 – 3 3 – = 2,5
Astalan rooli vaihteli jämäminuuttien ja penkkikomennusten välillä, eikä selkeää rooli oikein löytynyt. Täten pelaajaa ei voi liikaa syyttää. Astala saanee isomman roolin jatkossa.

Jesperi Lindfors 2 – 4 3 – – = 3
Ei ollut myöskään vakipelaaja joukkueessa ja se vaikutti suoritustasoon. Perusvarmaa Lindforsia ei voi oikein haukkua suorituksista, sillä hoiti hommansa silloin kun se oli tarpeen.

Joona Rantala 2 – 3 3 – – = 2,67
Rantalan rooli oli erittäin pieni turnauksessa ja vastuu jäi vähemmän merkittäviin otteluihin. Jatkossa saaanee eri tavoin vastuuta ja peliaikaa.

Suomen valmennus (5 ottelua): 1 3 4 5 2= 3
Kokonaisarvosana lienee jopa liian hyvä, sillä siinä korostuu eritoten välierän vahva suoritus. Joka tapauksessa Suomen valmennus ei ollut kisojen onnistujia. Paikoin nähtiinkin sellaista hapuilua, jota ei ole MM-kisojen yhteydessä totuttu näkemään.

Jere Niemelä ja Joonas Pylsy eivät käyneet kentällä turnauksessa.

Arvosanat:

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus