Nykyn mukaan ”jätkät pelas hyvin”, mutta: ”Ei tässä riemuissaan kannata hyppiä”

Petteri Nykky näki Suomen suorituksessa hyvääkin, mutta tulos ei ollut toivottu. Kuva: Markus Aeschimann / www.markus-aeschimann.ch

Petteri Nykky näki Suomen suorituksessa hyvääkin, mutta tulos ei ollut toivottu. Kuva: Markus Aeschimann / www.markus-aeschimann.ch

Suomi pelasi salibandyn Sveitsin MM-kisojen välierissä lauantaina Zurichissa. Trilleripeli päättyi Ruotsin 4-3-voittoon rankkarikisan jälkeen.

Vaiherikkaan turnauksen pelanneen Suomen osalta ottelu oli selkeästi turnauksen paras, mutta menikö se pelisuunnitelman mukaisesti, Petteri Nykky?

– No lähes. Kyllähän tässä oli tarkoitus voittaa. Kyllä me tiedettiin, että tämä on kumminkin turnauksen kovin peli. Huomisesta nyt katsotaan sitten, että miten äijät saadaan jalkeille.

– Se noste mikä olisi pitänyt saada olisi pitänyt olla vielä karvan kovempi. Kyllä me ehjä peli pelattiin eilenkin, mutta paljon vielä semmosta ruuvattavaa siellä. Nyt kävi näin ja kolikonheitoksihan se lopulta meni. Olihan siinä paikat voittaakin, Nykky arvioi.

Avauserä päättyi 0-0. Siinä Suomella oli parempia paikkoja kuin Ruotsilla, mutta tolppia lähemmäksi se ei päässyt. Toisesta erästä eteenpäin Ruotsi sai peliä vahvemmin haltuunsa.

– Toisessa erässä tuli enemmän kääntöjä meidän päähän ja vähän hukattiin palloa. Vähän myös kohkattiin siellä täällä. Kyllä ne jätkät hyvin pelas, ei siinä mitään, Nykky sanoitti.

Allekirjoitatko, että tämä oli parempi peli kuin viime vuoden MM-finaali?

– Oltiinhan me paljon lähempänä voittoa, mutta tää on tätä. Se on nyt vain sulateltava ja turnaus on vielä kesken.

Nykky tiimeineen teki kolmannen erän alussa pieniä muutoksia ja näytti siltä, että niitä tehtiin puolustuspeliä silmällä pitäen. Kakkosviisikossa oli myös pelaajia, jotka eivät olleet tai ole ihan täydessä pelikunnossa.

Jatkoajalla Suomen toinen kentällinen puolustusvoittoisempi kuin mitä se olisi voinut olla.

– Ei kun molempiin suuntiin. Näiden jätkien keitä tänne valitaan pitää pystyä pelaamaan molempiin suuntiin. Se on täysin selvä homma. Sillä tavoin kuitenkin, että tuo yksi kenttä sai enemmän aikaiseksi, niin lähdettiin siitä, että pelattiin palloja heille. Paikkoja syntyikin, mutta ei riittävästi näköjään.

Rankkarikisa lähti siten, että Suomi johti 2-0 vielä kolmosparissa ennen Ruotsin laukojaa. Ruotsi tuli kuitenkin tasoihin ja voitti jatkokierroksilla Suomen epäonnistuessa neljästi peräjälkeen.

– Olihan siinä hyvä tilanne, mutta se on pelattava niin pitkään, kunnes se loppuu. Nyt kävi näin.

Jos saisit nyt päättää mitä tekisit toisin, kun lähtisit peliin niin tekisitkö jotain toisin?

– En mä nyt sitä jaksa ajatella, kun rupean suunnittelemaan huomista. Sen aika on myöhemmin.

Nykky on valmentanut Suomea vuodet 2004-2010 ja 2017-2022. Sveitsin kisojen jälkeen Nykyn työtä jatkaa Esa Jussila.

Aiemmin Suomi ei ole jäänyt Nykyn johdolla finaalin ulkopuolelle MM-kisoissa. Edellisen kerran Suomi tippui finaalista 2004.

– Ei sitä mahda minkään, se on näin. Viedään turnaus niin hienosti loppuun kun voidaan. Tässä on kuitenkin vielä peli jäljellä ja katsotaan kuka tulee vastaan ja saadaanko lätkät kaulaan. Hyvä ponnistus siitä tilasta mistä me ollaan tultu ja niine kaikkineen mitä kaikkea on ollut taustalla.

– Ihan hyvä, mutta viivan alle kun jää mitä jää, eli ei finaalipaikkaa, niin ei tässä riemuissaan kannata hyppiä, kolminkertainen maailmanmestari kommentoi.