Jouni Juurela jatkaa edellisen blogi-kirjoituksen linjoilla ja kertoo kirjoituksessa pelin avaamisesta eri näkökulmasta.
Floorball Made Simple-blogin kolmannessa kirjoituksessa käsitellään syvyydessä vastaanottavien pelaajien lukumäärään ja sen vaikutusta pelin avaamiseen. Koska en nykypositiossani voi käyttää termiä sohaistaanpa ampiaispesää, tulisi sanomista, niin nostetaanhan kissa pöydälle yhden pelin avaamisen kuuman aiheen osalta, joka on vastaanottavien pelaajien lukumäärän maksimointi.
Hyvässä ja liikkuvassa avauspelaamisessa syvyydessä vastaanottavien pelaajien lukumäärä vaihtelee. Myös vastustajan puolustuspelitapa vaikuttaa siihen, kuinka monta pelaajaa syvyyteen kannattaa sijoittaa. Jokaisella valmentajalla on kuitenkin varmasti mielipide pelaajien optimilukumäärästä kentän syvyydessä ja alhaalla avaamassa peliä. Viimeisen 5-6 vuoden aikana korkean tason salibandyotteluissa on tuntunut olevan jatkuvasti kasvava trendi lisätä syvyydessä vastaanottavien pelaajien lukumäärää.
Trendinä on tuntunut olevan, että mitä enemmän sijoitat peliä avatessa pallottomia hyökkääjiä (= pelitilannerooli 2.), niin sen parempi. Eli jos jätät alas kolme pelaajaa avaamaan organisoituja karvitasoja ja viet kaksi pelaajaa vastaanottavaksi pelaajaksi ylös, niin se on parempi tilanne, kuin että jättäisit neljä pelaajaa avaamaan peliä keskialueelle + jättäisit yhden syvään tuelle. Tämä on täysin mielipideasia ja jokainen valmentaja näkee asian omalla tavallaan, sekä perustelut omaan ratkaisuunsa ovat jokaisella erilaiset.
Jos miettii hyökkäysalueelle pelin jatkamista, niin pitämällä yhden vastaanottavan pelaajan syvässä, on tukipelaamisen viiveet melkoisen pitkiä ja jatkumo kehno. Jos vastaanottavia pelaajia on kaksi, niin lähtökohta jatkumolle on parempi. Jos niitä on hetkellisesti kolmekin, niin jatkumo on taas napsun parempi. Syvässä olevien tilojen hyödyntämiseen vaikuttaa paljon, ovatko kolme alinta pelaajavartioinnissa vai aluepuolustuksessa.
Mikäli vastassa on aluepohjainen puolustus, voi jopa kolmea pelaajaa syvässä pitämällä saada paremman jatkumon HAHP-pelaamisen sekä maalintekopaikan tuottaminenkin suorasta avauspelistä voi olla helpompaa. Jos kyseessä taas on pelaajavartiointipohjainen puolustus, niin silloinhan kuula vaan siirretään alhaalta, jossa silloin on isot neliöt, ylös tilaan, jossa pienissä neliöissä on jo valmiiksi paljon väkeä.
Jatkumon tekemisessä hyökkäysalueelle onkin pelin jatkamisen helppous ja pelaajien tukiliikkeet toisilleen. Ilman selkeää visiota, kuinka pallollista tuetaan ja mihin peliä jatketaan, ei jatkumo tule toimimaan, oli syvässä sitten 1, 2, 3 tai 4-vastaanottavaa pelaajaa. Mikäli syvyyden pelaajilla ei ole peliä edistäviä liikesuuntia, selkeitä jatkumoita toistensa liikkeille ja vapaata tilaa, jossa toimia syötön saadessaan, niin syvyydessä pelaajien lukumäärän maksimointi ei ole hyödyttänyt juurikaan maalinteon kannalta tai pelin jatkamisen kannalta.
Mikäli joukkue taas tahtoo siirtyä HAHP-peliin nopeammin, pienen syvyydessä tapahtuvan painimaaottelun kautta ja saada täten lisää hyökkäysalueaikaa, niin silloin ymmärrän ison vastaanottavien pelaajien tinttaamisen syvään ilman rakenne-etua vastustajaan. Mikäli haluat joukkueesi pelaavan maksimoiden vastaanottavien pelaajien lukumäärän syvässä, niin pohtisinkin, että mihin joukkueeni haluaa ensimmäiset tuet, mihin pelaajien liikesuunnat ovat, miten pelaajien tukiliikkeet täydentävät toisiaan ja ylipäätään, mitä me koko tilanteella haetaan?
Otetaanpa seuraavaksi kuvien kautta hiukan kiinni erilaisten syvyyteen pelaajien sijoittelun hyötyjä ja haittoja. Kuten sanoin aikaisemmin, niin nämä asiat ovat mielipidekysymyksiä, joista ei voi muuta kuin vain kiistellä.
Yllä kuvassa yksi pelaaja syvyydessä ja neljä pelaajaa keskialueella rakentelemassa. Tässä avauksessa haisee vahvasti ysäri ja 2000-luvun alkupään menestyjäjoukkueiden unelmien lyhytsyöttö-tikitaka. Melkein voi kuulla Coco Jambon soivan radiosta kun, joukkue menee tähän muotoon avaamaan. Keskialueen neliöissä täten ainakin seitsemän pelaajaa, ellei jopa kahdeksan riippuen vastustajan karvauksesta.
Hyötyinä ovat keskialueelle muodostuva määräylivoima ja sitä kautta leveyteen syöttöjen löytämisen helppous. Usein tästä asetelmasta on kuitenkin haastavaa saada leveyteen pelattua kuulaa riittävään vauhtietuun. Suurin miinus ehdottomasti pelin jatkamisen vaikeus, kun pallo pelataan syvyyteen. Tukipelaajien liikkeissä on selkeät viiveet ja täten jatkumon tuottaminen vaikeaa. Pelaajavartiointeja vastaan tästä asetelmasta on helppoa kehitellä erilaisia paikanvaihtojippoja, kuten erilaisia taustajuoksun kautta murtautumisia. ”Suojaa palloa ja odota että ratsuväki saapuu”, on joskus kuulunut pelikentän laidalta ohjeena syvyyspelaajalle, kun joukkue avasi peliä neljällä.
Yllä kuvassa kaksi syvässä ja kolme rakentelemassa peliä alhaalla. Tätä avausta katsoessa lähtee korvissa soimaan jo vähän uudempi kappale, sanotaan vaikka Alan Walkeria muutaman vuoden takaa. Viimeisen viiden vuoden aikana kovasti yleistynyt tapa. Riippumatta vastustajan karvaustavasta, tämä malli pakottaa vastustajan venyttämään puolustusmuotoon. Tilaa leveystaskuihin syntyy automaattisesti ja syntyy mahdollisuuksia pelata kovempaan vauhtiin keskialueella.
Etuna yhden syvyyteen verrattuna nopeampi jatkumo, sillä syvässä ainakin yksi tukipelaaja lähempänä. Haasteena keskialueen ison tilan 3vs3-ratkaiseminen, jossa joukkueella pitäisi olla riittävästi viisikkko, kolmikko ja yksilötason eväitä tilanteessa toimimiseen. Tästäkin sijoittumisesta voi kehitellä toimintaa niin pelaajavartiointia kuin aluepuolustuksia vastaan.
Yllä kuvassa kaksi pelaajaa alhaalla avaamassa ja kolme syvyydessä vastaanottamassa. Tätä kuvaa katsoessa korvissa alkaa soida vihainen ruotsalainen rap-musiikki. Tämäkin keino avata lisääntyy vuosi vuodelta. Pelkällä pelaajien sijoittamisella saadaan vastustajan muoto venymään selkeästi.
Erityisesti alueellisia puolustuksia vastaan voi aueta suoraankin veikeitä tilanteita, jos vastustaja ei pudota kaikkia kolmea alinta pelaajaansa hyvin alas. Etuna vielä selkeämpi ja nopeampi jatkumo hyökkäysalueen pelaamiseen. Suurin miinus keskialueella ison tilan 2vs2 tai jopa 2vs3-tilanteen ratkaisuun vaadittava yksilötaidon määrä. Tilanne on haastava, mutta hyvin pelaamalla voi aueta suoraan vaaraa hyökkäysalueelle.
Pelaajavartiointeja vastaan syvyydessä on kuitenkin hyökkäyskolmanneksella kuusi pelaajaa. Tällöin onkin hyvä miettiä, että onko jatkumo sittenkään hyvä ja onko tilan käyttäminen siltikään hyvää, vaikka pelaajia syvyydessä on näin paljon, kun ottaa huomioon jokaisella pelaajalla käytössä olevat neliöt.
Viimeisessä kuvassa yksi pelaaja avaamassa pallollisena ja neljä melko syvässä. Tätä kuvaa katsoessa alkaa korvissa soida Back to the Future -elokuvan tunnari, enkä tiedä onko se lainkaan hyvä asia. Tämä on hyvin karrikoitu esimerkki tilanteesta. Päivänselvää onkin, jos tuosta syötön saa pelattua omille, niin hyötynä melkoinen ylivoimatilanne hyökkäyspäähän, mutta pallon menettäessään voi tulla äitiä ikävä. Tilan käyttämisen kannalta hyökkäyskolmanneksella saattaa olla hetkellisesti 6-8 pelaajaa. Siitä voi pohtia kullakin pelaajalla käytössä olevien neliöiden määrää ja tämän vaikutusta pelin jatkamiseen.
Vastustajan vaikutus syvyyteen pelaamiseen
Jos vastustajajoukkue pelaa karvauspelissään alimmilla pelaajillaan alueellista pelaajavartiointia edeltävien vuosien trendien mukaisesti, niin pallollisen joukkueen on kannattavaa vaihdella syvyydessä vastaanottavien pelaajien lukumäärää mahdollisimman paljon. Mikäli pallollinen joukkue sijoittaa jatkuvasti esimerkiksi yhden, kaksi tai kolme pelaajaa kentän syvyyteen, eikä liikuttele näitä pelaajia lainkaan syvyys- tai leveyssuunnassa, eivät puolustavat pelaajat joudu seuraamaan miestään.
Pelaajavartiointikarvausta vastaan korostetaan yleensä syvyyssuuntaista paikanvaihtoa, jossa esimerkiksi puolustaja pyritään houkuttelemaan keskialueelle ja pallollinen joukkue vie oman puolustajansa tuohon tilaan syvyyttä kohti. Tällöin vastustajan puolustaja ja hyökkääjä liikkuvat toistensa tiloja kohti, jolloin viisikko joko seuraa miesvartioinnilla loppuun saakka tai puhuu vaihdon (= luo viivettä).
Myös alueellista karvausta vastaan voi olla hyödyllistä liikutella pelaajia syvyyssuunnassa, mutta alueellisessa karvauksessa pelaajat eivät seuraa pelaajaansa yhtä pitkälle. Alueellista karvausta vastaan usein tehokkaampaa on tuoda alhaalta vapaa pelaaja syvyyttä kohti karvauksen kannalta olennaisiin tiloihin, jolloin pääsee tuottamaan syvyyteen määrällisen ylivoiman.
Joukkue pitää aluksi keskialueella ison tilan 3vs3-tilanteen, joka on määrällinen tasavoimatilanne, mutta syöttämällä ja liikkumalla ohi tietyistä pelaajista, muuttuu tämä 3vs3-tilanne hetken päästä ylivoimatilanteeksi. Kannattaakin pohtia, että mihin kentän osa-alueelle määrällisen ylivoiman muodostaminen on tehokkainta ja tarvitaanko määräylivoima heti lähtötilanteeseen? Vai voidaanko määräylivoima tuottaa liikkumalla ulos jostain tilasta haluttuun tilaan? Näin tehdään määräylivoima liikkeen kautta.
Leveystaskuista syvään jatkaminen
Edellisessä kirjoituksessa käsiteltiin leveystaskujen kautta hyökkäysalueelle etenemistä. Leveystaskuissa olevalla tilanteella on myös iso vaikutus suoraan hyökkäyksen vaarallisuuteen. Mitä isommalla vauhdilla ja vastustajan päätyä menevään liikkeeseen pelaaja saadaan pelattua kentän leveyteen keskialueella, sen todennäköisemmin tämä pelaaja pääsee ohi omasta pelaajastaan ja syntyy ylivoimatilanne hyökkäysalueelle edetessä. Mitä isommasta etutilanteesta hyökkäysalueelle päästään, sen todennäköisemmin joukkueesi tekee maalin suoraan alueelle mentäessä.
Jos tästä ei tule suoraa maalia, niin joukkueellasi on enemmän tilaa ja aikaa aloittaa hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen. Jos joukkue taas joutuu avaamaan leveystaskuun hitaampaan vauhtiin ja vastustaja saa hyvän taka- tai sivupaineen kiinni tähän pelaajaan, kuihtuu hetkellinen ylivoima tasavoimatilanteeksi eli etu kuihtuu pois. Hetkellisestä ylivoimatilanteesta on helpompi tuottaa suoraa uhkaa.
(Ruudun kuvaa, KRP-Classic 2022.)
Yllä olevassa kuvassa avataan edun ja hetkellisen ylivoiman syntymistä. Tarkkailussa leveyteen vastaanottava pelaaja vs. tätä takapaineistavan pelaajan 1v1-tilanne. Etu ei ole hirmuisen suuri, mutta hyökkäävän liikesuunta on eteenpäin, kun taas karvaajalla se on vielä hyökkäysmaalia kohti. Hyökkäävällä ensimmäinen askel menee eteenpäin, kun taas karvaajalla vastakkaiseen suuntaan. Yksi tai kaksi askeltakin oikeaan suuntaan voi riittää edun tuottamiseen. Etutilanteesta on helpompi tehdä murtavia valintoja.
(Ruudun kuvaa, KRP-Classic 2022.)
Tässä kuvassa etutilanne on suurempi ja KRP on saanut syötettyä pelaajalle, joka on pallottomana selkeämmin ohi oman 1vs1-tilanteen. Tässä tilanteessa on enemmän mahdollisuuksia tehdä murtavia syöttö -tai haastovalintoja, pelkän pallon kulmaan painamisen sijaan.
Myös vauhdilla leveyden kautta avaamisesta on mahdollista tehdä kuitenkin yksipuolista ja helposti luettavaa, kuten kaikesta avauspelaamisesta. Pelkästään perinteisten ”volttilähdön” käyttäminen piirrettynä raiteena ei riitä, varsinkaan jos joukkue pelaa toistuvasti vain samaan kohtaan kenttää syöttönsä. Pallollisella pelaajalla tulisi olla vauhtilähdöissäkin useita vaihtoehtoja, johon pelata syöttönsä ja pallollinen tarvitsee useita tukevia liikesuuntia. Usein näkee korkealla sarjatasollakin volttilähtöjä, joissa joukkue syöttää jatkuvasti säännönmukaisesti samaan taskun.
Loppuun kysynkin, että mikä on sinun mielestäsi paras syvyydessä vastaanottavien ja alhaalla peliä avaavien pelaajien määrä? Miksi ajattelet näin? Kuinka joukkueesi peli jatkuu syvyyteen toimiessanne näin?